Jhumpa Lahiri Tulvaniitty

Jhumpa Lahiri on sukujuuriltaan intialainen, hän syntyi Lontoossa 1967. Lahiri kasvoi aikuiseksi Yhdysvaltain itärannikon Rhode Islandissa, opiskeli Bostonin yliopistossa. Hän asuu nykyään Brooklynissa New Yorkissa journalistimiehensä ja kahden lapsensa kanssa. Hänen esikoisteoksensa oli palkittu novellikokoelma Tämä siunattu koti (2001), joka on käännetty 29 kielelle. Sen jälkeen hän on kirjoittanut romaanin Kaima (2005) ja uuden novellikokoelman Tuore maa (2008). Kirjan on suomentanut Sari Karhulahti.

Tulvaniitty (The Lowland, 2013) alkaa veljesten Subhashin ja Udayanin lapsuudesta Kalkutassa tulvaniityllä. Tarina alkaa ajasta jolloin he olivat erottamattomat. Vuosien myötä he ajautuvat erilleen ja valitsevat eri tiet 1960-luvulla. Vallankumouksen repimässä Intiassa Udayan päätyy kommunistiseen naksaliittiliikkeeseen, kun taas Subhash lähtee valmistuttuaan tutkijakoulutukseen Amerikkaan.


Tulvaniitty on Subhashin, Udayanin ja Gaurin tarina. Jotkut lukijat tuntevat Gaurin tarinan voimakkaimpana, jotkut lukijat tuntevat tarinat tasavertaisina. Itselleni tämä oli Subhashin ja Belan tarina. Bela on Gaurin tytär, jonka Subhash kasvattaa. Vuosikymmeniä siivittävä ja maanosien läpi rientävä tarina kuvaa, kuinka emme ole vapaita juuristamme ja velvollisuuksistamme, vaan meihin kohdistuu odotuksia ja vaateita, joita noudatamme tai emme noudata. Kirjan keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa. Miten Gaurin tie yhtyy Subhashin kanssa? Mikä on Subhashin rooli Belan kanssa ja miten se määrittyy? Lahiri avaa tarinaa eri kohdista eri näkökulmin jättäen lukijalle avaamattomia ajatuksia.


Lahiri kuvaa Gaurin tarvetta itsenäistyä, saavuttaa oma asema. Hänelle ei riitä aviovaimon osa. Hän halajaa yliopistolle ja luennoille. Mutta 20 vuotta oli kulunut, eikä kumpikaan heistä ollut tullut. He eivät olleet käskeneet Gauria palaamaan luokseen. Hän oli saanut sen, mitä oli vaatinut; hänelle oli suotu juuri se vapaus, jota hän oli tavoitellutkin.


Belasta kasvaa itsenäinen nainen, erilaisen yhteiskunnan kasvatti kuin vanhempansa. Bela luo oman erilaisen elämän. Bela sanoi Drew'lle, että hänen äitinsä oli kuollut. Hän sanoi aina niin, kun häneltä kysyttiin äidistä. Hän kuvitteli, että Gauri oli palannut Intiaan, ja sanoi, että äiti oli mennyt käymään siellä ja sairastunut. Vuosien varrella hän oli alkanut itsekin uskoa tarinaansa. Hän kuvitteli, että äidin ruumis oli poltettu ja tuhka oli hajonnut tuuleen.


Subhash elää elämänvaiheista toisesta toiseen ja on kiitollinen elämästään. Hän katsoo ympärilleen viimeisen kerran, koska tietää, ettei tule koskaan takaisin. Hän kävelee kohti yhtä kiveä, kompastuu ja ottaa siitä tukea. Saa elämänsä illassa muistutuksen siitä, mitä ihmiselle annetaan ja mitä ihmiseltä otetaan.


Lahirin tarina ottaa lukijansa alusta lähtien mukaan. Minulle hän on jäänyt kirjailijana vieraammaksi, koska en ole novellien lukija. Olen iloinen, että hankin tämän koskettavan kirjan. Lahiri kirjoittaa kaunista kieltä. Hän toimii erilaisten yhteiskuntien tulkkina. Monin tavoin hän tuo mieleeni Murakamin äänen kertojana. Tulvaniitty on kaunis ja viehättävä kertomus juurettomuudesta ja erilaisuudesta. Nämä ihmiset ovat yksin toisen kanssakin eläessään. Lahirin luontokuvaus elää merkityksinä eikä täytteenä.


Jhumpa Lahiri Tulvaniitty
Tammi. Hankittu 31.3.2014 Adlibris

Osallistun tällä Opuscolon Keltaiseen kesään.