Sivut

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Tekla Wannas Kukkamakuja



Tekla Wannas Kukkamakuja – Herkkuja oman pihan kukista

Karisto 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.



Ruoka-alan ammattilainen Tekla Wannas ja valokuvaaja Noora Qvick ovat tehneet kirjan, jota mainostetaan: tässä kotimaisessa kirjassa kukkia ei käytetä vain koristeina vaan niiden hienot maut tuodaan esiin. Kukkien maun esiin saaminen vaatii usein uuttamista ja happamaan tai makeaan sekoittamista.

Kumpikaan tekijöistä ei ilmeisesti juuri tunne kasveja, koska kukkavalikoima on suppea ja mukaan valittujen kukkien väitetään olevan Suomessa yleisiä. Samoin tieteellisten nimien käytössä ja kirjoittamisessa on puutteita. Vain kuusi kukkaa on päässyt mukaan; orvokki, pihasyreeni, ruohosipuli, ruusut, maitohorsma ja mustaselja. Toki ruusuja on otettu mukaan kolme, juhannusruusu, mökinruusu ja kurtturuusu. Maitohorsmasta käytetään vanhaa tieteellistä sukunimeä Chamaenerion, oikea olisi Epilobium. Mökinruusun lajikenimeä ’Foencundissima’ ei tule kursivoida. Kasvien oikeat, käytössä olevat nimet löytyvä Kassusta.

Valikoiman suppeutta jää eniten ihmettelemään. Esimerkiksi yksi parhaista ja yleisimmistä luonnonyrteistä eli voikukka puuttuu. Kehäkukka, ruiskaunokki ja joku kukkiva yrtti, vaikka laventeli olisi voinut olla myöskin mukana. Mustaseljan kukkien ottaminen mukaan on suomalaisessa kirjassa tilan haaskausta. Suomesta löytyy jotain vanhoja menestyneitä mustaseljapensaita Helsinki – Turku väliltä aivan rannikolta, mutta nykyisin kaupan olevat mustaseljat eivät Suomessa menesty, sillä ne ovat aivan liian eteläisistä kannoista.

Kirjan reseptit ovat merkitty vaikeusastetta kuvaavalla tähtisymbolilla asteikolla 1-3. Itse resepteille on ollut paljon tilaa käytössä; esimerkiksi kukkasokerit on saanut 7 sivua, vaikka käytännössä resepti on melkein sama, vain sokerin ja sitruunahapon määrä hieman muuttuu.  Kukkasiirapeille on saatu käytettyä 10 sivua. Tarvitaanko jokaisesta siirapista oma sivu pullon kuvalle? Samoin ohjeet ovat niin samantapaisia, että asian olisi pystynyt tiivistämään yhdelle sivulle. Sama koskee kukkasuolaa, -etikkaa ja –öljyä. Öljyjen kohdalla kannattaisi myös mainita, että kukkaöljyt ovat helposti pilaantuvia, koska niissä ei käytetä mitään säilöntäaineita ja siten kotioloissa aika varauksellisesti käytettäviä.

Itse reseptit alkavat sivulta 56 ja ovat sinällään ihastuttavia ja varmasti kokeilemisen arvoisia, kunhan kukinta-aika alkaa. Itse olen aiheesta Siniunikko-blogissani kirjoittanut useasti ja sieltä löytyy aiheeseen liittyviä vinkkejä ja reseptejä. Erilaisia kukkia kokeiltaessa kannattaa muistaa, että suuhunpantava kukka on tunnettava 100 % varmuudella.  Onhan tosiasia että kaikkia kukkia voi syödä ainakin kerran… Varsinkin sarjakukkaisten heimon kasvien kanssa tulee olla hyvin varovainen, koska heimossa kasvaa Suomessa kolme tappavan myrkyllistä lajia. Kaunis kirja sisältää kokeilemisen arvoisia reseptejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!