Annika Hannus, Anna Nyman, Pauliina Toivanen, Aino Huotari & Nick Victorzon Villiyrtit

Annika Hannus, Anna Nyman, Pauliina Toivanen, Aino Huotari & Nick Victorzon Villiyrtit – Hyvinvointia kotikulmilta

WSOY 2017. Kustantajalta. Arvostetukappale. Kiitoksin.

Villiyrttibuumi jatkuu Helsinki Wildfoods –yrityksen perustajien Villiyrtit-kirjalla. Ruokaohjeista vastaa saaristolaiskokki Nick Victorzon, jonka tekstiä todella pidän osaavana. Yrttiosiossa käsitellään 33 helpoimmin tunnistettavaa ja käytettävää villikasvia. 

Kirjasta välittyyy helppous, elämisen ilo, mutta myös lapsukset. Villiyrteistä välittyy kaupunkilaisuus. Ruokaohjeet on tehty hyvin ja vastaavat tätä päivää. Aion pitää kirjan omana, joten se kertonee kirjan tasosta.

Villiyrttikeittiössä vain taivas on rajana. Kun opit parhaat makuparit ja sopivimmat käyttötarkoitukset, kotikeittiösi ei ole enää entisensä. Toivomme, että innostut kehittelemään myös uusia makuyhdistelmiä ja käyttötarkoituksia urbaanin erämaamme antimille ja jaat niitä antaumuksella lähipiirillesi sekä suomalaisen ruokakulttuurin ja kansanperinteen ystäville.

Kirja jakautuu useisiin lukuihin ja tässä niistä huomioita.

Hyvinvointia kotikulmilta kertoo että villiyrttiharrastus on elämäntapa eikä pelkästään rikkaruohoja, yrttejä ja vihanneksia. Villiyrteissä kerrotaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, rentouttavasta harrastuksesta ja jumalaisista mauista. Taas kerran sotketaan käsitteet lajike ja laji (luonnonvaraisten kasvilajikkeiden viljely).

Keräämisessä todetaan, että villikasvien keräämiseen soveltuu lähes mikä tahansa kaupungin viheralue tai lähiluontokohde. Toki mainitaan, polkujen varsilla kannattaa kerätä vasta koiranhihnan ulottuman päästä. Itse suhtaudun aika varauksellisesi kaupungin viheralueilta kerättyihin villiyrtteihin. 

Lisäksi aika usein kaupungin viheralueiden perustamisessa käytetään yhdyskuntajätteestä kompostoitua multaa, joka voi sisältää jäämiä mistä tahansa vessanpöntöstä alas vedetystä. Luvussa keskitytään pitkälti siihen, mistä voi kerätä ja käsitellään jokamiehen oikeudet. Luvussa on myös keruukalenteri milloin mikin yrtti on parhaimmillaan.

Villikasvikset ovat vihannesten tapaan käytettäviä kasveja. Kirjan esittämä tapa on hieman väkisin tehty, sillä en olisi tähän sisällyttänyt valkopeippiä. Toinen kyseenalainen on jauhosavikka, joka ei sovi kirjan alussa esitettyyn määritelmään ”helpoimmin tunnistettavia”, se kasvaa usein hyvin epämääräisillä kasvualustoilla ja sisältää oksaalihappoa., Erityisen ilahtunut olin, että kerrankin huomioidaan nokkosen siemenet, jotka ovat varmaan superfoodeista superfoodein. 

Valitettavasti nokkosen kirjoittaja on haksahtanut tieteellisten sukunimien kirjoittamisessa kirjoittamalla Urtican pienellä alkukirjaimella. Pihatähtimöstä käytetään kansanomaista nimeä vesiheinä, eikä kasvin virallista nimeä. Käytössä olevan nimistön näkee vaivatta Kassusta.

Villiyrtteihin on sisällytetty mm. mustikka, jota ihmettelen, koska sen lehdet sisältävät oksaalihappoa ja inuliinia, eivätkä ole ainakaan suuressa määrin suositeltavia ravinnoksi eivätkä täytä alun määritelmää ”villiyrteiksi kutsutaan kasveja joita voidaan käyttää maustamaan ruokaa”. 

Litulaukka sopisi paremmin edellisiin, sillä se on omassa pihassa kasvatettuna erinomainen salaattikasvi. Se ei kuitenkaan ole sipulikasvi niin kuin kirjassa mainitaan, vaan kuuluu ristikukkaisiin peltokanankaalin tapaan. Kallioimarre otetaan villiyrttikirjoissa aina mukaan, vaikka sen käyttöä ravinnoksi ei suositella.

Villirohdot alkaa: ”useita luonnonkasvilajikkeita”…  KÄÄK. Lajike-sanan käyttö olisi syytä opetella, jos sitä käyttää. Useita luonnonkasveja on käytetty varsinkin kansalääkinnässä rohtoina hauteissa, keitteinä, tinktuuroina, siirappeina tai salvoina. 

Ruusujuurta ei oikein voi pitää villiyrttinä, sillä luonnonvaraisista esiintymistä sitä ei tule kerätä. Kaikki kaupan oleva ruusujuuri on viljeltyä.

Puissa sekä Pensaissa kerrotaan tärkeimmistä ravinnoksi hyödynnettävistä puuvartisista. Marja-aronian kohdalla on lause ”herkulisimmat marjat löytyvät luonnonvaraisista marja-aronia pensaista”. No toki jossain on villiytyneitä pensaita, mutta ei lajia voi Suomessa kutsua luonnonvaraiseksi. Lisäksi on mukana rakkolevä.

Käsittely ja säilöntä kertoo keräämisestä, viljelystä, käytöstä tuoreena, kuivaamisesta, hiostamisesta, pakastamisesta sekä uutteista, sokereista ja siirapeista.

Ruokaohjeet sisältävät reseptejä, jotka ovat hieman erilaisia kuin tähän mennessä julkaistut kuten grillattua kurkkua ja mesiangervodippiä, korvasieni-bruchetta kuusenkerkillä, siankärsämömuikkuleipä, voissa haudutettua rakkolevää, piharatamoon kääritty ahvensushi tai pakurijäätelö. Ruusunlehtivanukkaan kohdalla en päässyt selvyyteen käytetäänkö siinä ruusun terälehtiä vai oikeita lehtiä?

Lisäksi ovat kappaleet Liikunta ja hyvinvointi sekä Tulevaisuuden kotikulmat. Jälkimmäisessä pohditaan kaupungistumista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Olen tottunut jo 1980-luvulta asti hakemaan salaattikasvit takapihalta. Smoothieta tehdessä minuutin pyrähdys pihalle huhtikuusta lokakuulle ja muutama voikukan lehti ja mausteeksi saksankirvelin lehden pala on kädessä. Samoin piha tarjoaa ainekset nokkos- ja vuohenputkipestoihin ja –piiraisiin. Myös koivunmahla, kuusenkerkät ja pihlajan silmut saadaan omasta pihasta.

Villiyrtit on hyvä kirja, mutta vielä paremmaksi noteeraan Tammen norjalaisen uutuuskirjan Luonnosta lautasselle 2017.  Villiyrttien  käsikirjoitus olisi kuitenkin kannattanut luetuttaa jollain kasvitieteilijällä, jotta oltaisiin päästy monista lapsuksista eroon. Kotimaisin voimin tehdyltä kirjalta odottasi vähemmän virheitä.