Patti Smith Uneksuntaa

Patti Smith Uneksuntaa

Suomentaja: J.K. Ihalainen

Palladium kirjat 2016. Kustantajalta.

Patricia Lee ”Patti” Smith (1946) on yhdysvaltalainen muusikko ja runoilija, joka tuli tunnetuksi Horses-levyllään vuonna 1975. Viime vuonna havahduin Siltalan julkaistessa Smithin  muistelmateoksen M Train – Elämäni tiekartta. Se kertoo Pattysta itsestään, ja oli itselleni valtava lukuelämys. Kirjassa kulutetaan aikaa kahviloissa istumiseen, kahvia juodaan antaumuksella ja seutua vaihdetaan kiitettävästi. 

Ihan kakaroita luin sen ilmestyessä aikoinaan. Ihan kakaroita on kunnianosoitus 1960–70-luvun vaihteen New York Citylle, mutta myös ystävyydelle.  Pattysta ei voi kirjoittaa ilman, että mainitsee valokuvaaja Robert Mapplethorpen (1946–1989), jonka Patty menetti hänet aidsiin. Mapplethorpe asui 1970-luvulla yhdessä Patti Smithin kanssa.  Tänä päivänä Pattysta hehkuu itsevarma olemus. Häntä pidetään yhtenä rockmusiikin inspiroivimmista naisista, erityisesti punkin ilmentymänä. Hän on elänyt ja menettänyt liian paljon, liian usein. Myös Dream of Life -DVD  on aarteitani.

Vuosien myötä Pattyn rosoisen olemus ja iänkertyminen on tehnyt hänestä ikonisen. Pattylla oli haave kirjoittaa pieni kirja, vaikka vain pienen, joka kantaisi ihmisen pois todellisuuteen, jota ei voisi,  eikä edes mitata tai muistaa.

Uneksuntaa ilmestyi Patti Smithin 45-vuotispäivänä vuonna 1992.  Sen julkaisi Raymond Foyen Hanuman Books  Chelsea Hotelissa New Yorkissa, mutta jonka kirjat painettiin Madrasissa, Intiassa.

Uneksunnasta kerrotaan kirjan alussa. Vuonna 1991 asuin Detroitin laitamilla mieheni ja kahden lapseni kanssa vanhassa kivitalossa Lake Saint Clairin virtaavan kanaalin rannalla. Muratti ja elämänlanka kiipeilivät pitkin rapautuneita seiniä.

Minä todella rakastin perhettäni ja meidän kotiamme, vaikka todella rakastin, vaikka tuona keväänä olin hirvittävän ja sanoinkuvaamattoman melankolian vallassa mietteisiini uppoutuneena. Minä saatoin istua taloustyöt tehtyäni ja lasten mentyä kouluun tuntikausia paju puiden alla mietteisiin uppoutuneena. Tällainen oli elämäni perusvire ryhtyessäni kirjoittamaan Uneksuntaa.

Kasvaessamme meidän oli pakko erkaantua eikä minulla ollut enää heitä kuuntelemassa menemisiän. Minä kirjoitin, minä piirsin, ja annoin kellahdusta kaiken lentää. Huomioitta yksinkertaista kellahdusta nokkospuskaan ja pieniä säälivän poimijan kiukkuista kivahdusta.

Vuonna 2011 New Directions julkaisi teoksen laajennetun version, johon oli lisätty kirjoituksia ja valokuvia, joita alkuperäisestä kirjasta oli jätetty pois. Kirjan formaatti pysyi kuitenkin samana eli "kuin pieni intialainen rukouskirja jota voi kuljettaa taskussa". Pieni Uneksuntaa on täynnä myyttistä mietelmää, jossa Patty palaa lapsuuteen. Uneksuntaa on runonomainen, vaikka se on kirjoitettu proosamuotoiseksi. Kirjan upeassa kannessa on Jean-Francois Milletin Paimentyttö maalaus.

Miten onnellisia me olemmekaan lapsina. Miten valo himmenee järjen äänestä. Me vaellamme läpui elämän – kattaus ilman kiveä Kunnes eräänä päivänä me käännymme ja siellä makaa edessämme, tippa hiottua verta todellisempaa kuin aave, hehkuen. Jos me emme toimi niin mitään niin mitään ei saada takaisin. Tässä pienessä arvoituksessa on pieni jutun juju. Lausua se oma rukous. Millä tavalla, sillä ei ole merkitystä. Sillä kun se on tehty, on tuolla ihmisellä on pitämisensä arvoinen jalokivi. Ainoa jyvä, joka on antamisen arvoinen