Martina Haag Olin niin varma meistä

Martina Haag Olin niin varma meistä

Alkuperäisteos: Det är något som inte stämmer

Suomentaja: Riie Heikkilä

 Atena 2017. Kustantajalta ennakkokappale. Kiitoksin.

Työnnän viinilasin pois. Anders ei pidä siitä, että juon viiniä. Korkeintaan puoli pulloa. Uutta pulloa ei koskaan avata. Juon vesilasin tyhjäksi. En tarvitse enempää viiniä. Katselen ympärilleni. Kaikki näyttää normaalilta. Nisse syö lautasensa nopeasti tyhjäksi. Sigge jää istumaan tuolilleen ja haluaa pelata Afrikan tähteä ruoan jälkeen.

Martina Haag (s. 1964) on ruotsalainen kirjailija, näyttelijä ja kolumnisti. Neljän lapsen äidin avioliitto päättyi vuonna 2014. Haagilta on aiemmin suomennettu teokset Radan väärällä puolen, Ihana ja todella rakastettu sekä Meidän kotona.

Kapteeni kuono astelee edestakaisin vatsani päällä. Se haluaa ruokaa. Avaan silmäni. Olen nukkunut ensimmäistä kertaa yli vuoteen koko yön putkeen ilman unilääkkeitä. Minulla on samaan aikaan levännyt ja pöhnäinen olo. Räpyttelen silmiäni ja yritän herätä. Laitan piilolinssit silmiin ja lähden ulos.

Kaikki lähtee liikkeelle huomiosta. Eräänä pääsiäisenä Petra huomaa kesämökillä sängyn vieressä kynttilänjalan. Miksi Anders on polttanut kynttilää yöpyessään yksin mökillä?  Onko kynttilään luonteva selitys? Eikö Anders ollut yksin mökillä? Sähkökatko?

Anders on hurjan komea. Ja hauska. Nauramme valtavasti yhdessä. Meillä on hyvä olla keskenämme. Parempi kuin monilla muilla. Asiaan on oltava luonnollinen selitys.

Petra havahtuu todellisuuteen, että Petra ja Anders ovat olleet yhdessä 15 vuotta. Heillä on kaksi pientä poikaa. Kaiken piti kestää lopullisesti. Olin niin varma meistä kertoo jätetyn osapuolen selviytymistarinan. Petra haluaisi jatkaa tämänkin jälkeen.  Mutta menetettyä ei saa takaisin, mutta kirjoittaa vimmaisen, kiihkeän ja kaunistelemattoman selviämisromaanin

Andersin vasen nimetön on tyhjä. Olemme viettäneet kymmenen viimeistä jouluaattoa yhdessä Ingaröllä, ja tästä tulee viimeinen. Tuntuu oudolta olla saman katon alla Andersin kanssa. Viime kerrasta on liian pitkä aika. Tunnelma on jäykkä, emmekä juuri viihdy samassa huoneessa yhtä aikaa. Vietämme kuitenkin joulua yhdessä lasten takia.

Petra haluaisi parsia suhteen kasaan, mutta ero on vääjäämätön. Hän  alkaa työstää eroaan kirjaksi. Viimeinen taival tehdään helikopterilla. Kansallispuistossa ollaan tiettömässä maassa. Missään ei näy yhtään tietä, ei rakennuksia, ei ainuttakaan merkkiä ihmisen läsnäolosta. Hän kelpasi tehtävään, koska hän oli vapaa lähtemään heti Lappiin mökkivahdiksi erämaa-alueelle Ráhnukkaan. Hän vuodattaa koneelleen kaiken, kaunistelematta ja itseään säästämättä. Kapteeni Kuono on tietenkin mitä parhainta seuraa tunturiin.

 Avaan tietokoneen ja yritän kirjoittaa, mutta tuntuu epämiellyttävältä istua selkä ovea vasten. Siirryn ja istuudun selkä ikkunaa vasten, mutta se tuntuu melkein vieläkin pahemmalta.

- Mitä uutenavuotena tapahtui?

- Ei mitään.

_Anders, sanon – Sinun on pakko vastata rehellisesti. Oletko tavannut jonkun toisen?

- En, minähän sanoin, etten ole. Kyse ei ole nyt siitä?

- Hänen  ei ehkä tarvitse vastata kysymykseesi juuri nyt.

Olin niin varma meistä kertoo jätetyn tarinan, hyvin tavallisen tarinan, jonka moni meistä on kokenut.  Sitkeästä yrittämisestä ja vimmaisista toiveista suhde on ohi.  Jonkin verran mielessäni pyöri Lena Anderssonin kirjat Omavaltaista menettelyä ja Vailla henkilökohtaista vastuuta.

Blogeissa toisaalla: Leena Lumi, Mai

Osallistun kirjalla Acta Fabulorum Tarina-arkun lukuhaasteeseen BFF-lukuhaasteeseen.