Näitä lukiessa kului joulukuu ja
osa tammikuuta. Pystyin päivittämään blogiani vain toisen avulla, joka ei
juurikaan bloggeria tunne. Kun ohjaa toista puhelimesta käsin Bloggerin saloihin, niin...
Osan olen kirjoittanut blogiini, osan lukenut vain nauttien ja jotkut lukemistani tuon blogiini.
Koska olen henkeen ja vereen kirjabloggari, kuittaan tapahtuneen tuolla tavalla, tämä ei siis ole muuttumassa matka- tai sairausblogiksi nytkään. Olen kuitenkin nauttinut muiden kirjoittamista teksteistä ja vastannut kommentteihin.
Alin kirja lienee mysteeerein. Se kertoo englanniksi kirkkojemme vaiheista. Minä olen kiinnostunut kasveista ja noissa paikoissa on erikoinen lajisto. Enkä tarkoita viljeltyjä lajeja.
Kaunis kiitos ajatuksista. Laita suoraan viestiä, vastaan. En odottanut ihan tällaista vuodenvaidetta. Mieheni ei tykkää käyttää Bloggeria, ja hänellä ei ole aikaa millekään ylimääräiselle. Helsinki on stadilaiselle se oikea paikka, Porvoossa ei saa apua. Ihanaa olla kotona ja käytttää omaa tietokonetta itse.
Tuomaisen kirja oli hauska, kyllä minuun iskee sienet.
Olihan ylläri menettää joulu ja uusi vuosi, olla kuukausi poissa kotoa. Nyt uudella innolla. Voi vain todeta, että se mikä Stadissa osataan, puutttuu kokonaan Porvoosta. Kunpa täällä osattaisiin edes jotain.
Olet lukenut hyviä kirjoja, sinun tekstejä luin ahkeraan.
Ulla, tuhat halausta, ajatukset ovat luonasi! <3 Pinossasi on mahtavia kirjoja, Suden tiestä bloggasin juuri ja se oli niin hyvä että värisyttää vieläkin.
Tuomaisen kirja tuli niin lähelle työtäni, oli pakko lukea. Mutta nuo muut ovat vapaasti luettavia uutuuksia. En ota paineita. Luen kustantajilta saadut a-kappaleet ensisijaisina ja tiettyjä vanhempia oman intuitioni mukaan.
Onpa kiva kuulla sinusta, ja hyvä että on ollut kiinnostavaa luettavaa <3
VastaaPoistaKirjat ovat olleet mukavaa ajankulua. Vietimme joulun vasta ja uuden vuoden nuuttina.
PoistaKiva kuulla sinusta Ulla, olenkin ihmetellyt mihin olet kadonnut.
VastaaPoistaKaunis kiitos ajatuksista. Laita suoraan viestiä, vastaan. En odottanut ihan tällaista vuodenvaidetta. Mieheni ei tykkää käyttää Bloggeria, ja hänellä ei ole aikaa millekään ylimääräiselle. Helsinki on stadilaiselle se oikea paikka, Porvoossa ei saa apua. Ihanaa olla kotona ja käytttää omaa tietokonetta itse.
PoistaTuossa näkyy olevan mielenkiintoisia kirjoja. Ja kiva kuulla sinusta :)
VastaaPoistaKiitokset Esther. Vaikeaa on ollut.
PoistaTuomaisen Mies joka kuoli on mainio! Aiheestaan huolimatta se on kepeän hauska. :)
VastaaPoistaMinäkin olen ihmetellyt, mihin olet kadonnut. Hyvä nähdä, että olet kunnossa!
Tuomaisen kirja oli hauska, kyllä minuun iskee sienet.
PoistaOlihan ylläri menettää joulu ja uusi vuosi, olla kuukausi poissa kotoa. Nyt uudella innolla. Voi vain todeta, että se mikä Stadissa osataan, puutttuu kokonaan Porvoosta. Kunpa täällä osattaisiin edes jotain.
Olet lukenut hyviä kirjoja, sinun tekstejä luin ahkeraan.
Ulla, tuhat halausta, ajatukset ovat luonasi! <3 Pinossasi on mahtavia kirjoja, Suden tiestä bloggasin juuri ja se oli niin hyvä että värisyttää vieläkin.
VastaaPoistaKiitos Krista!
PoistaSuden tiestä minäkin pidin ja aion saada sen pian blogiini.
Mukava kuulla sinusta :)<3
VastaaPoistaKiitos Tiia ja Tommi!
PoistaLukuintoa ja kaikkea hyvää tulevasn vuoteen. Hyviä kirjavalintoja. Paljon jännitystä!
VastaaPoistaLukuintoa riittää nyt, kun saisinpa vielä kirjotusjumin blogiin vähän auki enemmän. Kiitos Marika huomioimisesta.
PoistaVain Tuomainen on meillä nyt sama.
VastaaPoistaVahvaa jatkoa♥
Tuomaisen kirja tuli niin lähelle työtäni, oli pakko lukea. Mutta nuo muut ovat vapaasti luettavia uutuuksia. En ota paineita. Luen kustantajilta saadut a-kappaleet ensisijaisina ja tiettyjä vanhempia oman intuitioni mukaan.
Poista