Kaipauksella sanoja suruun, Sanoja suruun ja ikävään - ja Kuolinsiivous

Luen runoja melko vähän. Kirjasähkökäyrä sai minut lainaaman esittelemänsä kirjan Anna-Mari Kaskisen runokirjan Sanoja suruun ja ikävään. Tartuin myös  myös Eila Kilven  Kuolinsiivoukseen. Ihastuin myös Pia Perkiön kirjoihin.

Uutuuksista esittelen Kirjapajaan uutuuden Pia Perkiön Kaipauksella sanoja suruun. Runoja on tulossa enemmänkin nyt alkuvuodesta. Aion  tuoda Ahmatovaa  muutaman runokokoelman  mm. Fontakan tullessa ja varsin muhkean Olen äänenne ja Siltalan uutuuden Marina Tsvetajeva: Ylistys, hiljaa!  Eeva Kilpeä olen lukenut lukiosta lähtien. Hän on minulle tärkeä monin tavoin niin prosaistina kuin runoilijana.

Aloitetaan Kirjapajan kustantamalla teoksella eli Pia Perkiön Kaipauksella sanoja suruun. Teoksen herkkä kasviaiheinen kuvitus on Minna L. Immosen.

 

Tuttujen asioiden ketju katosi, 

suru ympäröi minut

kuin sakea sumu.

Tiesin. että näin käy.

silti tuntuu, etten jaksa.

Tulisitte , enkelit! Kantaisitte vähän matkaa.

 

Kun aikamme päättyy.

palaamme valoon. valosta lähteeet

varjoissa vaeltajat.

Jätämme kivut ja kysymykset, aikeet ja unelmat.

Emme tarvitse niitä enää 

emme ikävoi mitään.

 

Emme tiedä päiviemme määrää,

emme matkan pituutta, tien kovuutta, tuulien voimaa.

Mutta ensi henkäyksestä viimeiseen,

yön syvyydessäkin loistaa toivon tähti.

 

Kirjasähkökäyrältä keksin kirjan Anna-Mari Kaskisen runokirjan Sanoja suruun ja ikävään - On toinen maa.

 

Tahtoisin olla lähellä,

istua kuunnellen.

Hiljalleen itku ja ikävä

saava on merkityksen.

Tahtoisin sinulle kertoa: 

olethan rakas niin.

Tahtoisin kanssasi uskoa

aamuun ja enkeliin.

 

Hautasin unelmani

puutarhaan salaiseen.

Mielessä usein sinne

hiljaista matkaa teen.

Siellä ne lepäävät kaikki,

 jokainen paikallaan.

Kipu niiin syvä ja rakas

hälvenee aikanaan.

Hautasin unelmani.

Vaan mitä näen nyt?

Joku on huomaamatta

kuitenkin täyttynyt.

 

Kerran on luovuttava

kuitenkin kaikesta,

voimista, terveydestä,

muistoista rakkaista.

Kerran on luovuttava. 

Aloitan syksyllä.

Katselen nurmikolla

lehtien leikkiä.

Järvi ja joutsen ja pelto

jokainen yksin jää.

Jokaista luotua täällä

kaipaus yhdistää.

 

Jos näkisin yhden kevään,

kuiskasi hiljaa hän.

Jos näkisin vielä kerran 

puutarhan heräävän.

Näkisin lumikellot,

krookukset, tulppaanit,

tuntisin kuinka jälleen

tuoksuvat narsissit.

Näkisin jostain kaukaa 

peipposten saapuvan

kuulisin kiurun laulun,

purojen kuohunnan.

Jos näkisin yhden kevään,

vuokkojen kauneuden.

Sitten hän silmänsä sulki

ja nähdä sai kaiken sen.

 

Eeva Kilpi Kuolinsiivous

 

Eeva Kilven teos muodostuu niin päiväkirjamerkinnöistä kuin runoista. Arjen huolet ja askareet ovat osa tekstiä. Kotikin on siivottava kuolemaa varten. Humori on läsnä koko kirjan. Kuolinsiivous on vahva tilitys vanhenemisesta ja luopumisesta. Olen keskittynyt tässä pelkästään runo-osuuteen.

Maaliskuusta Kilpi kirjoitta:

Kun olen kuollut

palata kerran vielä

kenenkään huomaamatta tänne mun suo

omalle paikalle

keittiön pöydän ääreen

äitini vanhan keittokirjan luo.

Tahtoisin vielä viimeiset hyvästit heittää

rakkaille resepteille joita en enää nää,

lehteillä sivuja joita siirappitahrat peittää

ja joilta muskotintuoksua leviää.

Tahtoisin vielä hiljaa lukea läpi

kaikki ne reseptit joita

en koskaan toteuttaneeksi tullut

kun turhat ja hullut

toiveet ja päähänpistot

minulta veivät

ajan ja voimat,

ne eivät.     

 

Elokuusta:

 Täytyy olla elossa,

täytyy olla terve ja tajuissaan

että me voimme kohdata,

että sinä osaat tänne

ja että sinä osaat täältä pois.

Ja että siinä välissä

löydät minut pimeässä.