J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne Harry Potter ja kirottu lapsi – osat yksi ja kaksi

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne Harry Potter ja kirottu lapsi – osat yksi ja kaksi

Suomentanut Jaana Kapari-Jatta

Alkuperäisteos Harry Potter and the cursed child, part one and two

Tammi 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

J.K. Rowling vannoi seitsemännen Potter-osan valmistuttua, että hän ei koskaan tule kirjoittamaan jatkoa Harryn tarinalle eikä kertomaan mitä tarinan hahmoille sen jälkeen tapahtui, mutta sen tämä uusi kahdeksas tarina juuri kertoo. Mutta. Niin, tarinan kannessa on Rowlingin nimi lihavalla tekstillä ja sitä markkinoidaan hänen nimellään, mutta näytelmän käsikirjoittaja on Jack Thorne.

Joudun hieman varovasti spoilaamaan, koska tarina on näytelmäkäsikirjoitus ja siinä ei voi siis tapahtua mitään huispauksen kaltaista ja tarina on siten aika yksinkertainen. Näytelmä muotona hieman epäröitti minua. Tämä tarina sijoittuu aikaan 19 vuotta edellisen kirjan päättymisestä, johon Harry Potter ja kuoleman varjelukset loppui. Niinpä tarinassa lähdetään neljä kertaa laiturilta yhdeksän ja kolme neljäsosaa Tylypahkaan.

Vilkas ja ruuhkainen asema, täynnä ihmisiä pyrkimässä jonnekin. Hälinän keskellä kaksi isoa häkkiä rämisee kahden täyteen lastatun kärryn päällä. Kärryjä työntää kaksi poikaa: James Potter ja Albus Potter. Poikien äiti, Ginny, tulee perässä. Kolmekymmentäseitsemänvuotias mies, Harry, kantaa harteillaan Lily-tytärtä.

Harry ja Ginny ovat naimisissa ja heillä on kolme lasta James, Albus ja Lily. Hermione ja Ron ovat toinen aviopari ja heidän lapsensa on Rose. Dracon pojan nimi on Scorpius. Harry toimii taikalainvartijaosaston johtajana, Hermione on taikaministeri, mutta Ron kuvataan vain tuliviskiä naukkailevaksi pilailuvälinepuodin pitäjäksi.

Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen Harry Potterilla ei ole koskaan helppoa. Lapsena hän ajautui tahtomattaan hyvän ja pahan väliseen taisteluun. Nyt kiireisellä virkamiehellä on ongelmia keskimmäisen lapsensa, Albuksen, kanssa.

Albus: En! Toivon vain, ettet olisi minun isäni.

Harry (näkee punaista): No, toisinaan kyllä minä toivon, ettet sinä olisi minun poikani.

Albuksesta ja Scorpiuksesta tulee heti ensi näkemältä parhaat ystävykset. Albuksen turhautuminen saa hänet haluamaan tehdä jotain hyvää. Pojat päättävät pelastaa vuonna 1994 kolmivelhoturnajaisissa kuolleen Cedric Diggoryn. Tätä varten pojat varastavat taikaministeriöstä ajankääntäjän. Mutta mitä pojat saavat aikaan aikaa peukaloidessaan? Kirjan parasta antia ovat poikien onnistuneet kuvaukset.

Harry (ei pysty pidättelemään kiukkuaan): Jos yrität toimia niin kuin minä toimin, lähdit väärästä suunnasta liikkeelle. Minä en tarjoutunut seikkailuihin, minut pakotettiin niihin. Sinä toimit hirveän harkitsemattomasti – todella typerästi ja vaarallisesti.

Jotkin kohtaukset alkavat niin yhtäkkiä, ettei heti keksi missä nyt mennään. Näytelmälle ominaisesti kohtaukset ovat itsenäisiä ja siksi tarina kirjana on vähän tökkivä. Itsenäisenä tarinana näytelmä olisi ihan hyvä. Mutta se ei anna oikeutta alkuperäisille Pottereille, joista kolme ensimmäistä osaa olivat huikeita seikkailuja. Valitettavasti viimeisissä, ylimitoitetuissa osissa tarinan vetovoima laski.

Kuitenkin kaikkein parasta on, että nyt sai palata vanhojen tuttujen seuraan. Jokin taika ei vain ole tästä  kadonnut. Fanifiktiota? Entäs sitten? Potter ja kumppanit ovat vanhentuneet, ja niin ovat myös monet Potterin lukijoista vanhentuneet, myös Rowling.