Indriðason Muistin piinaamat ja Ekholm Tähtisilmä ja Marrasjännityksen koonti

Arnaldur Indriðason Muistin piinaamat

Alkuperäisteos: Kamp Knox, 2014

Suomentaja: Seija Holopainen

Blue moon 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Arnaldur Indriðason (1961) on islantilainen kirjailija, historiantutkija, elokuvakriitikko ja toimittaja. Syksyllä 2016 ilmestynyt Muistin piinaamat on 13. dekkarisuomennos.

Muistin piinaamat on toinen lukemani Indriðason-dekkari. Aiemmin olen lukenut Varjojen kujat. Tarvitsin viime vuonna islantilaisen kirjan Kirjalliseen retkeen Pohjoismaissa. 

Tarinassa eletään vuotta 1979.  Nainen kärsii psoriasiksen aiheuttamista ihovaivoista. Hän hakee helpotusta vaivoihinsa Reykjanesin niemen eteläosassa sijaitsevasta lammen sinivaaleasta lauhdevedestä. Paikka on Svartsengin lämpövoimalan vieressä. Veden helpottavan vaikutuksen arveltiin johtuvan veden piiyhdisteistä. Eräällä reissulla nainen havaitsee kengän, mutta pian hän tajuaa, että kengän lisäksi lammessa on muutakin.

Nainen oli käyttänyt lammen länsiosaa ja kävellyt sinne Grindavikin tieltä yli sammalen peittämän laavakentän. Lampi oli siinä kohdassa matala, ja hän oli maannut vedessä tunnin verran sivellen ihoonsa pohjamutaa ennen kuin oli päättänyt lähteä takaisin kotiin. Päivät olivat lyhyitä ja oli alkanut hämärtää, eikä hän halunnut kömpiä laavan yli pimeässä kuten oli tehnyt edellisellä kerralla ja hädin tuskin löytänyt autonsa.

Kopavogurin poliisiassemalla Erlendur Sveinsson tutkii päällikkönsä Marion Briemin kanssa tapausta. Tutkimustulokset osoittavat varsin pian, että mies ei ole hukkunut lampeen, vaan hän on kuollut pudottuaan jostain korkealta.  Mieheltä ei löydy  mitään dokumenttia, joka kertoisi henkilöllisyyden. Vaatetus viittaa amerikkalaisiin, sillä hänellä on farkut, cowboysaappaat ja alusvaatteiden valmisteiden merkit ovat amerikkalaisia. Lisäksi Keflavikissa on amerikkalaisten sotilastukikohta ja sen valtava lentokonehalli.

Erlenduria vaivaa myös vanha  selvittämätön katoamistapaus, sillä neljännesvuosisata sitten Dagbjört-niminen tyttö katosi koulumatkallaan. Erlendur on kulkenut usein tytön koulumatkalla käyttämän reitin ja ohittanut samalla toisen maailmansodan aikana rakennetun Kamp Knoxin -parakkialueen. Siitä tuli sodan jälkeisessä asuntopulassa köyhien asuinalue sotilaiden poistuttua. Tytön katoamistapaus palautui jälleen mieleen, kun aamun lehdessä oli muistokirjoitus isästä ja tyttären menetys mainitaan siinäkin.

Hänellä oli käynyt mielessä jutella tytön tunteneiden ihmisten kanssa, läheisten ja ystävien, mutta oli jättänyt sen tekemättä eikä liioin ollut koskaan alkanut varsinaisesti tutkia katoamista. Tapahtuneesta oli kulunut pitkä aika ja oli melko todennäköistä, että tyttö oli riistänyt itseltään hengen, mutta Erlendur ei pystynyt unohtamaan hänen tarinaansa, vaikka yritti pyyhkiä koko tarinan mielestään.

 Erlendur Sveinsson ja Marion Briem pohtivat lammesta löytyneen miehen kohtaloa. Onko heillä syytä olettaa miestä amerikkalaiseksi sen perusteella, että Keflavikin kansainvälinen lentokenttä on lähellä? Onko miehen vaatteetkaan riittävä peruste? Miehen vaatteet ovat valmistettu Yhdysvalloissa, mutta niistä useimpia saa Reykjavikin vaatekaupoista.  Patologi vahvistaa miehen putoamisen korkealta, mutta tuskin lampeen vaan kovalle ja tasaiselle alustalle. Miehen henkilöllisyys varmistuu sisaren avulla, joka tunnistaa veljensä lehtiuutisista. Kristvinin askeettinen asunto paljastaa jonkin verran kiinnostavaa. Kumpikin poliiseista kiinnittää huomion sisaren tukkaan, joka saa selityksen myöhemmin.

Tukikohdan olemassaolo herättää paikallisia tunteita, mutta myös tukikohdassa ollaan yhtä varautuneita ulkopuolisten suhteen. Tukikohta luo omat vaikeutensa, sillä islantilaisilla ei ole oikeutta puhuttaa heitä  ja vastaavasti tukikohdan väellä ei ole velvollisuuksia puhumiseen. 


Salakuljetus on tarinan kolmas elementti. Mikä on salakuljetuksen osuus tapauksessa?  Mikä on veljesten Vignirin ja Ellertin osuus? 

Dagbjörtin selvittämätön katoaminen vaivaa Erlendurin mieltä, sillä tytön vanhemmat ovat kuolleet, mutta tytön tädin Svavan tavoittaa vielä. Dagbjört oli talven 1953 pimeimpänä päivänä täyttänyt juuri kahdeksantoista vuotta ja viettänyt syntymäpäiviään ystäviensä kanssa. Pian tuon jälkeen tyttö oli lähtenyt kouluun saapumatta koskaan perille. Päiväkirja ei paljasta mitään, osin sen takia, että irtolehtisestä mapista saattoi lisätä ja poistaa liuskoja. Dagbjörtin  ystävä puhui Kamp Knoxin pojasta. Ystävää voidaan vielä puhuttaa. Oliko poikaa edes olemassa? 

Siksi että Dagbjört oli järkevä tyttö, Svava sanoi. – Siitä syystä. Tiedän etten saisi puhua tällä tavoin, mutta niin se vain oli. Olen sitä mieltä ja siksi sanon sen ääneen. En usko että hän oli kenenkään parakkialueen pojan kanssa, sillä siitä ei saatu mitään vahvistusta. Kukaan alueella ei ollut kuullut sellaisesta, eivätkä he tienneet kuka Dagbjört oli.

Erlendur kokee kiinnostusta vanhaan tapaukseen. Hän lukee ylipäänsä paljon kadonneista ja kadonneiden tarinoita. Monet kiinnittävät huomion tuohon ominaisuuteen. Erlendur kantaa omia salaisuuksiaan ja menetyksiään mukanaan.

Kollegan ääni oli niin kolea, että Marion kääntyi katsomaan häntä.

- Onko sinulla omakohtaista kokemusta siitä? Senkö takia sinä ahmit niitä katoamisista kertovia kirjoja?

- On oltava varovainen, Erlendur sanoi. – Muutoin voi käydä huonosti.

Pidän Indriðasonin romaaneista, koska ne ovat tavallista perusdekkaria syvällisempiä. Ajankuva, tapahtumien miljöö ja yhteiskunnan arjen kuvaus viehättävät minua. Kirjailijan historiantuntemus tulee esille jämäkästi kirjoissa.

Osallistun tällä kirjalla Tuijatan järjestämään Marrasjännityksen teemaviikkoon.

Kai Ekholm Tähtisilmä

Atena 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kai Ekholm (1953) on Kansalliskirjaston yli­kirjastonhoitaja. Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava on hänen esikoisdekkarinsa. Halusin lukea Tähtisilmän silkasta uteliaisuudesta, sillä havahduin henkilön olemassaoloon hänen maaliskuisten irtiottojen myötä.

Tähtisilmä on Kai Ekholmin toinen Kalju & Kihara -dekkari. Etsivätoimisto Kalju & Kihara elää Kaljun yöllisillä taksirengin tuloilla, kun juttuja ei löydy ratkottaviksi. Pasilan poliisipiirin etsivä Reinikka saa sydänkohtauksen ja vanhat ratkaisemattomat jutut piinaavat häntä.

Aluksi Heinoilla kaikki oli mennyt hyvin. Pankki oli myöntänyt lainaa, kun takaajana olivat velattomat vanhemmat. Takuuna talot ja mökit. Myös lähisukulaiset takasivat. Sitten tuli Harri Holkerin kesäparta ja Elisabeth Englannista. Lama hiipi maahan kuin halla alaville maille.

Tarinan alussa isä, äiti, kaksi lasta ja isoisä hyppäävät kuolemaan Suomenlinnassa Kustaanmiekan kalliolta vuoden 1995 laman jälkipyykissä. Tapaus tallentuu japanilaisturistin videolle, jonka tytär äitinsä kuoltua laittaa videon YouTubeen kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Tapaus otetaan uudelleen tutkintaan yhtenä Reinikan selvittämättömistä painajaisista. 

Poliisilla on ylimääräistä rahaa palkata Kalju & Kihara tutkimaan asiaa poliisipiirin nurinoista huolimatta. Yllättäen mukaan astuu Varjomies, joka alkaa listiä ihmisiä olan takaa…
Toisaalla poikkeuksellisen lahjakas mielisairaalan asukki Arno piirtää savantin tarkkoja piirustuksia. 

Heinoilla oli ollut 1990-luvun puolivälissä vihannestukku, joka käteisvaikeuksien takia ajautui vekselikriisiin, josta häikäilemättömät bulvaanit ottivat kaiken mahdollisen irti. Sinällään tapaus kuvaa täydellisesti tämän päivän tilannetta, jossa muutama harva johtaja kuittaa potin ja keskiluokka maksaa kulut. Veroparatiisi-iloittelu on harvojen ilo.

Reinikka miettii asioita sairaalavuoteessa:

Kierrolla oleva lääkäri kuului käyvän Reinikan sängyllä.

- Kauanko mulla on elinaikaa?

- Sen näkee sitten hautakivestä.

Reinikalle määrätään myös uusi ruokavalio:

- Nyt tehdään niin, että pistän sinulle saman tien testosteronilaastarin. Uusit sen kerran kuukaudessa. Se jo pistää potkimaan. Sitten lisäät ruokavalioon paljon vireää, todella paljon, ja pellavansiemenöljyä joka aamu, marjasmoothieta ja loput kerron rouva Reinikalle.

Tämähän on kuin Kiharan ruokavaliosta.

- Pakuriteetä en suostu juomaan. Natsiterveysruokaa!

Ekholm leikkii verbaalisesti monilla asioilla, jotka eivät mitenkään sitoudu juoneen ja tekevät kirjasta sekavan. Juoni on koukeroisen veijarimainen, hyvin mutkikkaaksi punottu, mutta ennakoitavissa. 

Ekholm liittää kirjaan yhteiskuntakritiikkiä, tökkii yhteiskunnan rakenteita, havainnoi yhtenäiskulttuurin vähenemistä sekä yhteiskunnan eriarvoistumista, mutta välittyykö niiden sanoma rikoskirjallisuuden kautta? Teoksessa on jonkin verran ihmisten oikeita nimiä. Kirjailija toteaakin lopussa: Mahdolliset yhteydet todellisiin henkilöihin ovat valitettavan todennäköisiä.

Ekholmin tarinassa on runsas henkilögalleria, ja henkilöiden taustoja avataan kohtuullisesti, mutta silti syvyys jää puuttumaan. Helsinki-dekkarilla on pitkät perinteet, joten niiltä  edellytetään myös paljon. En lämmennyt tarinaan sen sirpaleisuuden takia. 

Marrasjännitys

Osallistuin Ekholmin kirjalla Tuijatan järjestämään Marrasjännityksen teemaviikkoon. Ehdin lukemaan peräti viisi kirjaa, kiitos lumisen viikonlopun. Ekholmin kirja oli ollut jo pidempään kesken eli se oli sellaista pakko saada luettua. Rönnbackan uusin jäi hitusen kesken. Tuomainen oli varsinainen löytö. Tuija Lehtisen kirja oli miellyttävä yllätys. Indriðason on eriomainen rikosromaani.

Marrasjännitykseen luetut kirjat:

1. Antti Tuomainen Mies joka kuoli 

2. Tuija Lehtinen Väärä vainaja

3.   Indriðason Muistin piinaamat (tässä tekstissä)

4. Ekholm Tähtisilmä (tässä tekstissä)