Antti Tuomainen Mies joka kuoli

Antti Tuomainen Mies joka kuoli

Like. 2016. Marraskuun uutuusostos.

Antti Tuomainen (1971)  on kirjoittanut  viisi romaania: Tappaja, toivoakseni (2006), Veljeni vartija (2009), Parantaja (2010), Synkkä niin kuin sydämeni (2013) ja Kaivos (2015). Tuomaisen teoksia on julkaistu 28 maassa. Vuonna 2011 hän sai Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon.

Mies joka  kuoli on ensitutustumiseni kirjailijaan. Muutama viikko sitten hankin Suomalaisesta kirjakaupasta  Kaivoksen ja Parantajan. Satuin lukemaan muutaman  houkuttelevan esittelyn tästä uutuudesta ymmärtäen, että minunkin on pakko lukea tämä kirja. Mietin tovin, että kehtaanko kirjoittaa tästä kirjasta, siis sen aihepiirin takia. Kotimaiset dekkarit eivät ole myöskään ominta aluettani, sillä Christian Rönnbacka lienee ainoa kotimainen dekkaristi, jonka teosten ilmestymisen seuraan (selityksenä olkoon tapahtumien miljöö).  No nyt mennään ja sukelletaan kansainväliseen sienibisnekseen rikosromaaniin suojissa.

Paitsi, että tehdään pikaluotaus aiheeseen.  Kirjailija on laittanut alkuun huomautuksen:  Tekijä on ottanut suuria taiteellisia vapauksia maantieteellisten, lääketieteellisten, luonnontieteellisten ja ajallisten tosiseikkojen suhteen. Muilta osin tarina pitää täysin paikkansa. Tuo onkin paikallaan kirjailijan ottamien vapauksien takia. Tarinan juonena on lyhyesti se, että nyt liikutaan kansainvälisessä sienibisneksessä. Kovin välkky tuo Tuomaisen bisnesmies ei ole, sillä matsutake-bisnes ei ihan lyö leiville Haminassa. Olen asunut Porvoossa vuodesta 1997 lähtien ja löytänyt yhden matsutaken. Bisnestä etsisin pohjoisen metsistä. Mutta ei Antti ole tyhjästä temmannut tuota sientä tarinaansa. Entisen Vehkalahden ja nykyisen Haminan alueella sijaitsee Pyhältö, josta on kerätty neljä näytettä matsutakesta. Olen itsekin etsinyt ja kivunnut rinnettä paikantaessani tuota metsää, sillä aikoinaan tuon nimisestä paikasta on talletettu merkittävissä määrin hienoja löytöjä. Haminan tuntemukseni on heikonlainen, mutta Pappilansaaria ja Vilniemeä olen kulkenut ja vielä enemmän läheistä painolastisaarta Kotkassa. Käytän tekstissäni sienestä nimeä matsutake, koska suomeksi se olisi tuoksuvalmuska ilman mäntyä. Nimistötoimikunta säätää meillä käytettävän nimen. Jostain syystä ihmiset rakastavat mänty-etuliitettä aivan samalla tavalla kuin, että kantarelliin on pakko lykätä kaksi t-kirjainta.

Lääkäri istuu pöytänsä takana. Hän istuu siinä tänään ja vielä huomennakin ja ensi viikolla. Ajatus on voimakas ja hetkeä myöhemmin tiedän miksi se on tullut mieleeni. – Kuinka…, aloitan. Tällaisia asioita kysytään vain kerran elämässä, tajuan senkin. – Miten… Montako… Onko minulla… Kuinka paljon aikaa minulla on?

Kuolemantanssi kutsuu sienibisnesmiestä

 Tuomaisen kirjan tapahtumien miljöönä on Hamina. Tarinan päähenkilö on flunssaa poteva 37-vuotias sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaa, joka hakeutuu lääkärin vastaanotolle. Testeissä paljastuu kummallisuuksia, sillä bisnesmiehemme onkin vakavasti sairas, kuolemansairas. Mies pyörittää sieniyritystä vaimonsa Tainan kanssa. Vaimo pettää miestään firman autokuskin kanssa. Tarinan keskiössä on myös tuoksuvalmuska, japanilaisten rakastama matsutake.  Myös elämä on kaiken keskiössä, sillä aiheestaan huolimatta tarina on hyvin elämänmyönteinen. Osa-aikaisella ja lojaalilla  työntekijällä Suvilla on merkittävä rooli.

Kuolema tulee vain kerran elämässä

Lääkäri kertoo, että miehellä on elinaikaa niukasti jäljellä,  päiviä, enintään viikkoja. Moni kuoleva tekisi viimeisen ajan niitä juttuja, jotka ovat jääneet liian vähälle. Sieniyrittäjämme toimii toisin, sillä hän paneutuu yritykseensä, selvittää myrkyttäjänsä, ahdistaa kilpailevaa sieniyritystä.  Miehemme on vältellyt kuolemaa aiheena. Nyt hän ymmärtää kuinka suuria kysymyksiä siihen liittyy. 

Kuka miehen myrkytti?

Miehemme ei piehtaroi epätoivossa, riudu tuskissaan, vaan hän on täynnä elämää ja vitaalinen voimissaan, jopa hurja kestävyydessään. Vainajiakin syntyy, jopa tahattoman helposti.  Tarina on juonivetoinen, mutta yllätyksellinen. Pidän tarinan etenemisestä ja juonikuvioista.  Lukijana toivoin miehemme selviävän, sillä myötätuntoni on hänen puolellaan.

Kuoleman hyviin puoliin voi laskea sen, että moni ennen tärkeä asia menettää merkityksensä. Se ei kuitenkaan tapahdu sillä tavoin kuin luulisi, tai niin kuin monesti kuulee sanottavan: että läheisistä tulee tärkeitä, että raha menettää merkityksensä, että ihmiseen syttyy jumalan (tai Jumalan) liekki ja ymmärrys ikuisuudesta.

Pidän kirjan mustasta, hirtehisestä huumorista ja sen absurdin dynaamisesta menosta. Koukutuin tarinan vietäväksi heti ja luin … myöhään. Haluan lukea myös aiemmin ilmestyneet Tuomaisen kirjat. Pidin myös tarinan täydellisestä lopusta. Wau, mikä löytö!

PS. Tarina on ajankohtainen sienibisneksen osalta, sillä pari vuosikymmentä sitten aihe olisi edustanut dystopiaa. Kiitos herkkutattien viennin, että sieniä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa. Niiden parantavat vaikutukset tahkoavat vielä paikallaan.

Blogeissa toisaalla:  Tuijata, Lumi, Kirja hyllyssä, 

Osallistun tällä kirjalla Tuijatan järjestämään Marrasjännityksen teemaviikkoon.