Péter Gárdos: 117 kirjettä

Péter Gárdos: 117 kirjettä 

Alkuperäisteos Hajnali láz (2015)

Suomentanut Juhani Huotari

Siltala 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Péter Gárdos (s. 1948 Budapest) on unkarilainen elokuvaohjaaja ja dokumentaristi. Péter Gárdosin 117 kirjettä on tulkinta hänen vanhempiensa uskomattomasta rakkaustarinasta.  Lisäksi hän on myös käsikirjoittanut ja ohjannut 117 kirjettä -teokseensa pohjautuvan elokuvan Hajnáli láz (2015). 

Heinäkuun seitsemäntenä 1945 hän makasi jo Gotlannin Lärbron kylän sairaalassa 16 potilaan vuodeosastolla.

Belsenin keskitysleiriltä selviytynyt 25-vuotias Miklos on päässyt Ruotsiin keuhkoparantolaan kuntoutumaan. Toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut tuskin kolmea viikkoa. Heti kirjan alussa Lärbron sairaalan ylilääkärillä on lohduton tutkimustulos kerrottavana. Miklos saa tietää, että hän tulee menehtymään tappavaan keuhkotautiin. Hänellä sanotaan olevan kuusi kuukautta elinaikaa jäljellä. Miklosilla on kuitenkin elämännälkä ja halu elää. Kaikkein kiihkeimmin hän haluaa löytää vaimon itselleen.    Hän kieltäytyy uskomasta diagnoosia.

Nykylääketieteen kannalta tilanteenne on toivoton. On odotettavissa parempia jaksoja, mutta myös huonompia. Olen aina rinnallanne. En halua kuitenkaan herätellä turhaa toivoa. Kuusi kuukautta. Korkeintaan seitsemän. Ihan sydämestä ottaa. Mutta tämä on totuus.

Ammatiltaan Miklos on lehtimies ja runoilija. Hän saa Ruotsin pakolaisavusta kirjeen, jossa on 117 nuoren naisen nimet ja osoitteet. Yhteistä näille naisille on, että kukin heistä on jossain sairaalaparakissa eri puolilla Ruotsia.  Miklos ryhtyy kirjeenvaihtoon näiden sodan jäljiltä toipuvien 117 unkarilaisnaisen kanssa. Yksi kirjeiden naisista on Smålandsstenarin leirin 18-vuotias asukki Lili Reich. Miklos on vakuuttunut, että tuo tyttö on hänen omansa.

Mahtoiko isäni milloinkaan pohtia, mitä ne kaikki naiset ajattelivat avatessaan heille osoitettuja kirjekuoria? Kun he ottivat esiin kirjeet ja näkivät tuon säännöllisen kaunokirjoituksen?

Aiheestaan huolimatta kirja ei ole epätoivoinen, surullinen tai ahdistava. Lukija tietää kirjailijan suhteen kohteeseensa, joten lukijalla on matkassaan toivonkipinä. Taustalla on sodat, kärsimykset ja keskitysleirien kokemukset, mutta ne pysyvät taustalla muistuttamassa meitä menneestä. Péter Gárdos saa kaksi kirjenippua äidiltään vuonna 1998. Péter Gárdosin kirja on koskettava ja valaa uskoa, että vaikeistakin olosuhteista voi selviytyä. 

Blogeissa toisaalla:  Mari A