Niina Hakalahti Lumilinna

Niina Hakalahti Lumilinna

Karisto 2016. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Niina Hakalahti (s. 1966) on tamperelainen kirjailija ja kirjallisuuden sekatyönainen. Hän opiskeli pääaineenaan kirjallisuutta ja sivuaineina Rooman kirjallisuutta sekä aate- ja oppihistoriaa ja valmistui ja filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta 1996. (Jännä olen opiskelllut ja valmistunut vuotta aiemmin samasta opinajosta kirjailijan kanssa).  Hakalahti on kirjoittanut niin runoja kuin proosaakin. Lumilinna on hänen 13. kaunokirjallinen teoksensa.

Olen lukenut aiemmin Niina Hakalahdelta Sydänystävän. Pidin kirjailijan tarkasta ihmissuhdekuvauksesta. Sydänystävän näkökulma on naisten välisessä ystävyydessä. Lukija lähes ärsyyntyi toisen kiltteydestä. Lumilinnassa on samanlaisia kismittäviä elementtejä.

Lumilinna elää tässä ja nyt, meidän ajassa. Ehkä tähän saisi väkisin vedettyä moninaistuvan Suomenkin mukaan, jos se olisi tarpeen lukijalle. Todellisuudessa kirjan päähenkilö on 27-vuotias Sami Sumijoki, yksi meistä. Sami on kotonaan mainostoimisto Mementomorissa ja kotonaan Kalliossa. Kallio on vain nimi, joka ei rakennu sen enempää tarinaan. Tokihan minua kiinnosti juuri tuo sana ja Helsinki. Sami on rakastunut maailmanparantajanaiseen, Veeraan, jonka elämän täyttää graduseminaari. 

Samilla on tarjota vain itsensä, ei menneisyyttä. Hän on koulukotilapsi, joka varttui ja kävi lukion Vaasassa. Vanhemmat menehtyivät tulipalossa. Ei muistoja, ei menneisyyttä, ei valokuvia. Sami on vapaa, mutta Veeran into painaa päälle ahdistaen lukijaakin. Veera on junantuoma opiskelijatyttö, joka on kotoisin Kemistä, niin ydinperheen lapsi kuin vain voi olla. Veeran sisko tulee Helsingin vierailulle lasten kanssa. Hän tuo murteen mukanaan, joka olisi sopinut Veerankin suuhun, sillä kerronta on kovin helsinkiä puhekielen osuuksissa.

Sami ei ollut tiennyt, että elämän sisällä on elämiä. Että maatuska-nuken tavoin elämästä paljastui toisia.

Tarinassa Sami piipahtaa Ruotsissa, nykyhetkessä sekin. Veeran kanssa Sami matkaa joulunviettoon pohjoisen perhejouluun. Toisaalta Bagdad tunkee päälle samoin kuin Facebook ja tuntemattoman numeron puhelut. Samilla on myös toinen maailma, toiset tavat ja toiseus.  Valveilla Sami pystyy hukkamaan sen, mikä unissa kulkee vieri vieressä antamatta vapautusta. 

Jossain vaiheessa Sami nukahti, peittona pelkkä lakana ja menneiden paino.

Lumilinnan teemoina ovat identiteetti ja minuus, mutta yhtä hyvin sivullisuus ja irrallisuus. Sami on jättänyt osan minuudestaan taakseen. Veera löytää Samin passin, jossa syntymäpaikka on Bagdad, mutta nimenä Sami Sumijoki, ei Saami Shummari. Kuwaitin projektissa hän pystyy sanomaan arabiankielisen fraasin, jonka hän selittää sillä, että oli lapsena muutaman vuoden Irakissa vanhempien työn takia. 

"Sun passi oli pöydällä.

Niin se on siellä vieläkin, Se on ihan laillinen Suomen passi.

Mikset ole kertonut, että sun syntymäpaikka on Bagdad? Veera kysyi ja räpytteli silmiään kiihtyneesti."

Samin tie vie lyhyelle vierailulle Ruotsiin. Hän seuraa sinne itseään vanhempaa ihmistä, verisukulaistaan, jota hän ei ole tavannut 24 vuoteen. Ibrahim tekee muuttoaan ja näyttäytyy ehdottomana  ja fundamentalistisena. Sami  käy hyvästelemässä ihmisen ja kohtaa toisenkin, jolle häntä ei enää ole edes samassa huoneessa olevana. Hyvästeltävän kasvojen hymy tulee syvältä yhtä syvältä kuin toisen viha.

Kaikesta huolimatta ja jostakin käsittämättömästä syystä Sami käveli veljensä perässä keskellä kerrostaloautiomaata. Hän olisi voinut juosta pois, sanoa haista vittu ja kadota, jatkaa elämäänsä Helsingissä aivan samaan tapaan kuin ennen veljen ovikellon soittoa. Hän olisi voinut  coolisti tilata taksin, ja astua siihen, palata elämään, joka oli hänen, copyright Sami Sumijoki.

Lumilinna on luettava yhteen menoon. Tarinassa on  hienokseltaan trillerin sävyjä, sillä salaisuudet ja muunnellut totuudet pyrkivät esiin. Minä pidin tarinasta, pidin myös huomattavasti enemmän Samista kuin Veerasta. Voi, miten ilahduin tästä kirjasta. Tässä tarinassa ei ollut sivuakaan liikaa tai liian vähän.