Peter Sandström Laudatur

Peter Sandström Laudatur

Alkuperäisteos Laudatur

Suomentaja Outi Menna

S&S 2016. Kustantajalta.  Kiitoksin. 

Normaalisti hän oli aina, joka aamu, käynyt poimimassa äidille ruusun, ja oli joskus ajatellut hänen kertovan sillä, että hän oli tyytyväinen elämäänsä ja valmis kuolemaan. Joka aamu kukinta-aikaan salin pöydällä kulhossa, matalassa vedessä, kellui vasta puhjennut ruusunnuppu. Se oli merkki heidän onnellisuudestaan. Sanoja ei tarvittu.

Luin Peter Sandströmin edellisen teoksen Valkea kuulas ja ihastuin siihen. Pidän Sandströmin kerronnasta ja kielestä. Sen haikea kerronta ravitsee lukijaa. Valkea kuulas ihastutti minua, koska siinä oli jotain samaa kuin ihailemassani Per Pettersonin teoksessa Kirottu ajan katoava virta.

Laudatur on romaani aikuisen miehen elämästä, jonka perhe-elämä ei ole muodostunut aivan toiveiden kaltaiseksi. Laudatur kertoo avioliitosta, toiveista, kumppanuudesta, etäisyydestä sekä ennen kaikkea rakkaudesta ja miten se muuttuu elämän myötä. Niin Valkeassa kuulassa kuin tässäkin kirjassa kirjailija on Peter Sandström, viisikymppinen (1963) mies ja niin myös tarinassa itsessään toistuu tämä sama kuvio. Olen lukenut liian vähän kirjailijan tuotantoa voidakseni vetää sen enempää johtopäätöksiä, mutta kirjailija tuntuu leikittelevän omalla identiteetillään ja elämänsä tapahtumilla. Näin käyttäytyy myös yksi itselleni tärkeimmistä kirjailijoista (PH).

Laudaturissa avioliitto on paikoin surullista viisikymppisen Peterin laahustamista ja kulissien ylläpitoa. Miksi? Se ei selvinnyt minulle. Kuka pesisi toisen pyykit?  Tietyllä tapaa siinä oli jotain lohdullista ja oikeaa, sillä olin päässyt jo pisteeseen jossa oli helppo hyväksyä elämän kääntyneen kohti loppuaan, seikka joka kenties kuulosti runolliselta mutta harvoin oli sitä niille jotka kyseisen oivalluksen joutuivat tekemään.

Kirjan puolisoa kutsutaan Seepraksi. Hän rakentaa vaikuttavaa akateemista uraa ja on iästään huolimatta raskaana neljäkymmentäyhdeksänvuotiaana.  Peter seuraa puolisonsa etenemistä sivusta. Seepra on aktiivinen tutkijana ja viihtyy Mäkisen seurassa. Minkälaisia he ovat yhdessä? Intellektuellit yhdessä henkevine keskusteluineen? Nykyään Seepra piipahtaa kotona muutaman kerran viikossa tuoden likapyykin pestäväksi. Teini-ikäiset lapset, Bonnien ja Neon, Peter tapaa useimmiten kaupungilla. Peterin tuttu professori Tulijärv työskenteli vastaavana päätoimittajana Åbo Akademin tieteellisessä julkaisussa, johon Peterkin kirjoitti. Professori antaa Peterille Gösta Ågrenin runotrilogian Tääl.

Kun tapasin professori Tulijärven ensimmäistä kertaa virka-ajan ulkopuolella, oli keskiviikko, elokuun viimeinen päivä vuonna tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan. Hän seisoi baaritiskillä Hasse’s Pubissa Uudenmaankadulla. Olin sinä iltana eksynyt harhateille.

Nykyhetken rinnalla kulkee elokuu 1988, jolloin Peter oli nuorempi ja matkasi Uuteenkaarlepyyhyn Vaasasta, jossa suoritti siviilipalvelustaan. Sandström kirjoittaa vuosiluvut kirjaimin tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan, ja en pitänyt tuosta tavasta laisinkaan. Numerot menettävät merkityksensä, sillä ne melkein sivuuttaa marginaalisina. 

Isä on alakuloinen, sillä muutaman päivän päästä hän täyttää 65 ja hänestä tulee eläkeläinen. Ehkä tässä vielä muutama vuosi on jäljellä. Syksy tulee aina niin nopeasti. Liian paljon hukattuja mahdollisuuksia kullakin takana. Vanhemmilla oli oma elämä isyyden ja äitiyden rinnalla. Oliko heillä muutakin kuin toisensa?

Isä suostui jopa lehtihaastatteluun. Äiti oli jälkeenpäin lähettänyt lehden minulle Turkuun. Artikkelissa isä sanoi noudattaneensa paljouden periaatetta: riittävän paljon oikean värisiä kasveja samassa paikassa, se on taikuutta.

Artikkelissa kerrottiin, että hän ei ollut puutarhurina osoittanut järin suurta kiinnostusta vihanneksiin. Sen sijaan kukkaistutukset ja erilaiset sommitelmat olivat olleet hänen suuri intohimonsa.

Laudatur on monitahoinen perheromaani. Jostain syystä en ihastunut tähän samalla tavalla kuin Valkeaan kuulaaseen. Suosittelen silti kirjan lukemista. Syksyn kirjatarjotin on moninainen, mutta valintaa on tehtävä, sillä vain osan ehtii lukea. Itse tulkitsin lopun toiveikkaaksi.  Pidän avoimista lopuista, joissa kuitenkin elää toivon kipinä.

Blogeissa toisaalla: Kirjakaapin kummitus

Toivotan kakille ihanaa viikonloppua. Itse vaellan  sienimetsässä ja nautin oman pihan omenista ja luumuista.