Leena Parkkinen Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen Säädyllinen ainesosa

Teos, 2016.

Olen lukenut aiemmin kirjailijalta teoksen Galtbystä länteen. Ihastuin tähän kirjaan jo kuvausten perusteella.  Luin kirjasta Lumiomenan kuvauksen ja tiesin sen perusteella, että minun on luettava tämä teos.

Kirjassa on joitakin tarkoituksellisia kliseitä, jotka saavat lukijan hymyilemään hyväntahtoisesti. Eivätkä nämä edes aukea välttämättä kaikille. Aloitetaan ulkoasusta. Kirjan paperikannet ovat hyvät, mutta ne eivät ihastuta minua, mutta mitä ne kätkevätkään?  Kirjan kannet ovat täydelliset! Miksi ne ovat kätketty? Kirjastossa kannet muovitetaan ja jää vain salaisuus. Pysytellään hetki vielä kannessa ja otetaan tähän lainaus.

Perillä Bulevardi 12:n kohdalla hän huomasi olevansa etuajassa ja kiersi korttelin varmuuden vuoksi. Alakerrassa oli kirjakaupan myymälä, oven päällä roikkui Kustantamo Rosalund Oy:n kyltti. Se oli maalattu lasiin ja näytti vanhalta. Saara hengitti syvään ja tarttui ovenripaan, ovi oli lukossa. Hän kokeili uudelleen ja siten kolmannen kerran. Ei voinut olla totta. Hän etsi katseellaan ovikolkutinta, mutta sitä ei näkynyt. Vahtimestarin tiskikin oli tyhjä. Saara koputti oveen, ensin varovasti, sitten kovempaa…. Se oli minuuttia yli, hän myöhästyisi jos vahtimestari ei äkkiä tulisi. Saara nojasi oveen, häntä huimasi. Samassa ovi aukeni sisäänpäin. Saara melkein putosi matolle.

No niin, nyt ymmärrät, miksi tuo Bulevardi 12:n ovi hymyilyttää, sillä tuo  ovi valitsee kulkijansa. Tuo on siis jekku, joka naurattaa sen kokenutta. Tuo on kirjoitettu ties kuinka moneen kirjaan jossain muodossa.

Säädyllinen ainesosa alkaa kuvauksella, jossa emäntä Reetta Murros hyörii ja valmistelee Rosalundin kustantamon juhlia Porvoon saaristossa.

Hieman arastelin kirjan lukemista sen ruokateeman takia. En ole ruokafriikki. Ruoka-kohta häiritsee minua kirjabingoissa ja lukuhaasteissa eli ohitan ne. Säädyllisen ainesosan luvut ovat nimetty ruokalajien mukaan, mutta en oikeastaan kiinnittänyt  sen enempää huomiota niihin, koska olin hurmaantunut tarinaan. Kulinaarisuus on kuitenkin yksi kirjan elementti.

Teoksen nykyajassa eletään vuotta 1956.  Kustannusmaailma on hyvin esillä. Tapahtumien miljöönä on pääosin Helsinki ja jopa Porvoon saaristo, vaikka tarina käväisee myös Suomen ulkopuolella. Taustalla häälyy sodan jälkeinen aika ja maan  jälleenrakentaminen, sosiaalinen elämä ja ajan tapakulttuuri.

Kirjan keskiössä on kaksi naista. Saara muuttaa poikansa ja miehensä kanssa Helsinkiin miehensä Juhanin työpaikan vuokraamaan asuntoon. Saaran isä järjesti työpaikan Helsingistä, kun kotikaupungissa tapahtui jotain. Sota keskeytti Juhanin lääketieteen opinnot, ja sitten apteekissa meni jotain pieleen. Kotiäidillä on aikaa pienelle lapselleen, joten Elias ja kodinhuolto vievät hänen aikansa. Alusta lähtien salaisuudet ovat osa tarinaa.

Kummallisinta naimisissa olossa oli, että vaikka nukkui joka yö toisen vieressä. kosketti hänen ihoaan, ei tuntenut häntä sen enempää.  Kuin kaksi tuntematonta, jotka olosuhteiden pakosta on pakotettu jakamaan sama junan makuuvaunu. Yrittivät olla mahdollisimman vähän toistensa tiellä. Heillä oli jaetut roolinsa: Juhani kävi töissä, Saara hoiti kodin ja Eliaksen.

Saaran perheen yläpuolella asuu itsellinen Elisabeth Moberg, joka käy kutsuilla, rakastaa ruokaa ja kirjoittelee mystisiä kirjeitä ystävälleen Izzylle. Saara ja Elisabeth ystävystyvät.  Elisabeth edustaa kaikkea vastakkaista. Hän on itsellinen, muodikas, maailmankansalainen ja kenties muutakin. Ja  naisilla on jotain keskinäistä, joka ei kestä esilletuloa.

Emännöitsijä Murros viittasi tyttöä tarjoilemaan kolmioiksi leikattuuja leipää ja istuutui itse Viitasuon viereen. Kukaan vieraista ei tuntunut pitävän asiaa kummallisena. Ehkä maalla oltiin muutenkin vapaammin.

Säädyllinen ainesosa on säkenöivä kuvaus porvarillisesta elämästä elitistisessä Töölössä. Tietynlainen boheeminen elämänmeno, noirin salaperäinen syke ja rohkea Elisabeth luovat menneisyyden Helsinki-kuvaa taidokkaasti. Tässä on hetkittäin samaa tunnelmaa kuin, jota Eeva-Kaarina Arosen Edda, Nina Hurman Hatuntekijänkuolema ja Pertti Lassilan Ihmisten asiat välittävät. Rakastan Helsinkiä kirjan miljöönä entisessä ajassa.  Tämä on aivan ihastuttava ja monitahoinen kirja. Tämä on paras lukemani kotimainen kirja tähän mennessä vuotta.

Kiitän kustantajaa kirjasta