Deborah Levy Uiden kotiin

Deborah Levy Uiden kotiin
Alkuteos Swimming Home (2011)

Suomentanut Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

He tietävät, että heidän on itse uneksittava itsensä elämän tuolle puolen ja taas takaisin, sillä elämän on aina voitettava meidät puolelleen. Siitä huolimatta toistan sanat joka ilta.

Toistan ne joka ilta, varsinkin silloin kun sataa.

Uiden kotiin on yllätyksellinen kirja. Turistivillan joutilaat ihmiset viettävät aikaa uima-altaalla. Kirjan tunnelma on odottava. Lukijan ei kannata tuudittautua lokoisaan oleiluun, vaan olemus kannattaa korjata ryhdikkääksi, sillä kirja tempaa lukijan mukaansa… Joutenolon vire on silkkaa hämäystä. 

Tämä kirja tuo eniten mieleeni Modianon Villa Tristen, josta en pidä sekä Saganin tarinat. Tästä kirjasta tiedostin alusta lähtien, että pidän ja viihdyn kirjan seurassa. 

Joe Jacobs on kuuluisa englantilaisrunoilija, joka viettää perhelomaa Ranskassa toimittajavaimo Isabelin ja 14-vuotiaan tyttäre Ninan kanssa vuonna 1994.  Joe on puolalaissyntyinen, mutta muuttanut nimensä helpommin lausuttavaan muotoon. 

Mukana ovat myös perheystävät Mitchell ja Laura, jotka sulkivat antiikkiliikkeensä loman ajaksi. Tohtori Madeleine Sheridan on puolestaan nivelreuman runtelema vanha nainen. Talonmiehenä toimivalla Jurgenilla on hyvä kirjamaku. (… anteeksi).  Claude puolestaan houkuttelee seuralaisia kahvilaansa. Isabel on lähes viisikymppinen sotakirjeenvaihtaja, joka on aina valmis lähtemään.

Jurgen oli saksalainen hippi, joka ei ollut koskaan tarkka mistään. Hän kuvaili itseään ”luonnonmieheksi” ja kulki aina nenä kiinni Hermann Hessen Siddhartassa.

Kitty Finch on parikymppinen, punatukkainen nainen, kasvitieteilijä ja kenties runoilijakin, jonka saapuminen saa aikaan särön. Lähistön hotellit ovat täynnä torstaihin asti, joten Isabel kutsuu Kittyn vierashuoneeseen. Nizzan kuuma rantabulevardi, laventelin tuoksu ja kiemurtelevat vuoristotiet houkuttelevat kulkijoita. Tarina rakentuu hetkistä. Se on yhtä paljon Joen kuin Ninan kuin Kittyn tarina. Kitty on viehättynyt alastomuuteen (alasti julkisesti) ja hänen mielensä on epävakaa ja ailahteleva. Vähitellen selviää, että villan omistaa psykiatri Rita Dwighter, johon Kittyllä on sidonnaisuuksia

Tarinassa on ihania, hykerteleviä lauseita: Jos hän todella oli kasvitieteilijä, hän ei ollut viettänyt juurikaan aikaa ulkona. Toisaalla taas kerrotaan hänen sanoutuneen irti Itä-Lontoossa sijaitsevasta Hackneyn Victoria-puistosta.  Mahtava puisto, mutta miksi biologi haravoi ja leikkaa nurmikkoa siellä?

”Näytänkö minä sinusta karhulta, Nina?” hän koukisti oikean kätensä tassuksi ja sohaisi sillä pilvetöntä sinitaivasta. Hänen kynsilakkansa oli kirkkaanvihreää.

Pienet mitättömät lauseet painostavat ja enteilevät sitä, että tarina ei ole kepeä. Lisäksi ihmetellään asiaa, jolle on kuitenkin selkeä peruste, sillä tuolta minäkin tuota kasvia etsisin. Kasvin nimi on Conium maculatum. Se kuuluu samaan heimoon kuin fenkoli, palsternakka ja porkkana. Olin aika ihmeissäni, kun löysin sitä kirkkomaalta. Lehdet ovat vähän kuin persiljassa, eikö vain?

Uiden kotiin pitää lukijan omanaan sanojen voimalla. Tarinan naiset ovat arvoituksellisia ja toimeliaita, ja mies vietävissä. Tekstissä on tietynlainen mystisyyden, salaperäisyyden ja seksuaalisuuden vire, mutta tarina välttää unenomaisuuden karikot.  Tarinassa on monia säikeitä, joihin tarttua, mutta en halua avata enempää. Ihmisten motiivit on rajuja ja kieroja. Toki tämä tarina on kerrottu moneen kertaan, mutta teoksen syvällisyys herätti kiinnostukseni kirjailijan tuotantoon. Tarinan ihmiset ovat etsijöitä - irrallisia ja eksyneitä. Mestarillinen helmi sanon minä ja vaadin lisää!

Blogeissa muualla Tuijata ja Maisku