J.P. Pulkkinen Puhu Eevalle

J.P. Pulkkinen Puhu Eevalle
Teos 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

J. P. Pulkkinen (1959) on helsinkiläinen kirjailija, ohjaaja, käsikirjoittaja ja kulttuuritoimittaja. Hänen esikoisromaani Ohi liitävä enkeli julkaistiin vuonna 2004.

Päätin lukea tänä keväänä kotimaisten mieskirjailijoiden kirjoja, tutustua tuohon kenttään ja hahmottaa heitä edes niminä. Olen rajannut tutustumiseni nykykirjailijoihin, ja vielä rajatummin niihin, jotka julkaisevat tänä vuonna. Mietin tätä tekstiä aloittaessani, että Puhu Eevalle lienee kolmas lukemani kotimaisen mieskirjailijan uutuusteos tänä vuonna (Johan Bargum ja Taavi Vartia). Tilanne voisi olla paljon huonomminkin. En ole lukenut J. P. Pulkkisen aiempia kirjoja, mutta jatkossa luen.

Puhu Eevalle on perheromaani, joka kertoo kolmesta ihmisestä, joista kukin on eri roolissa toisiinsa nähden. Eeva Oksanen on Eeron äiti. Eero Ojanen on Eevan aikuinen poika. Aino on Eeron aikuinen tytär. Ja siten Eeva on Ainon isoäiti. Yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa, että Eero on Ainon isä, mutta en tee. Isyys on hyväksytty eli se ei ole ongelma. Tarina kuljettaa lukijaa kuuden päivän ajan, alkaen maanantaista ja päättyen lauantaihin, jonka jälkeen on vielä lyhyt päätös.

Keski-ikäinen mies ajaa Audilla kohti Helsingin keskustaa pitkin tyhjää Mannerheimintietä ohittaen Kansallismuseon Aleksis Kiven päivänä. Liput liehuvat saloissa, mutta jokin miehen elämässä on hetki sitten muuttunut. Lukija epäilee miehen ajokykyä, sillä ollaan kuitenkin Helsingin ydinkeskustassa. Mies etenee kotiinsa kaupungin eteläkärkeen ajatusten taakka kintereillään. Eero on mies, elämänsä kunnossa 51-vuotiaana. Ajatukset keskeytyvät, kun äiti soittaa kuullakseen uutiset ja kutsuu lauantaina syömään mainiten Ainonkin tulevan.

Sinä iltana kaksikymmentäkuusi vuotta sitten. Eero ajattelee, en tiennyt mitä tehdä ja minulla oli paljon muutakin ajateltavaa. Oli yö, olimme väsyksissä ja olimme juoneet paljon viiniä, vartalot ajautuivat väärille kaistoille. Merja ei pyytänyt mitään, sitä hän nimenomaan korosti. Silloin Eero ei tiennyt mitään isänä olemisesta, hän oli nähnyt sitä hyvin vähän. Hän aavisti, että isoisänä oleminen olisi helpompaa.

Kirjassa eletään nykyaikaa, mutta takaumien avulla kurkistetaan kolmen keskeisen henkilön elämänvaiheisiin. Nykyajassa kertomusta taustoittavat ajallisesti mm. Norjan joukkomurha ja Amy Winehouse. Muistoissa Eero vie vuonna 1985 naisen baaritiskiltä tanssimaan ja he päätyvät yöksi yhteen. Lokakuussa Merja soittaa kertoen tavallisen tarinan ilman mitään vaateita.

Ainokaan ei vaadi mitään, ei ole koskaan vaatinut. Vai onko vain niin, että Eero ei ole ollut kuulemassa niitä vaatimuksia ja niitä tarpeita? Hän tietää, ettei hän ole ollut tarjoamassa rakkauttaan, on vain käynyt vilauttamassa sitä ja vienyt taas pois ja jättänyt tytön hämmentyneenä huoneeseensa.

Eeva itse muistelee, kuinka hän kohtasi veljensä Anteron lakitieteen tohtorin promootiotilaisuudessa kymmenen vuotta vanhemman Juhanin. Heidän onnensa kestää Vantaan Kallistossa vain muutaman vuoden, sillä Juhani kuolee kolmekymmentäkahdeksan vuotiaana vuonna 1963. Aikanaan Eevakin kuulee Eeron yöstä ja sen seurauksista. Hän esittää muutaman kysymyksen pojalleen ja pyytää lähestymislupaa. Kovin paljoa Ainon äidistä ei kerrota. Eero ei ole Ainon elämässä läsnä isoäitinsä Eevan tavoin. Eeva on tottunut sihteerinä järjestelemään asioita. Aino pärjää ja toimii Eeron mielestä oikeissa töissä palomiehenä.

Eero työskentelee kansainvälisessä musiikkibisneksessä. Ruotsalaistähti Myrnan tarina on Eeron luoma, joka sekin päättyy. Isän ja tyttären suhde on olematon, kumpikaan ei kuulu toistensa elämään. Isää vie työ. Ja nyt isän aika on lopussa kesken kaiken.

He ovat hetken vaiti ja katselevat huonetta, joka on heille molemmille koti ja joka yhdistää ja erottaa heitä. Aino tuntee, että hänen torjuva anteeksiantonsa on muuttumassa joksikin muuksi, hän pelkää että se vääntäytyy pian esiin makeana kuin hymy, jonka hän jo onnistui tukahduttamaan.

Kirjan tapahtumia kuvataan tietyn etäisyyden kautta. Siitäkin huolimatta Pulkkisen teksti koskettaa. Tarinaa ei piiloteta arvauksiin, vaikka ilmaisu on hyvin tiivistettyä. Silti kunkin tarina tulee kerrottua. Puhu Eevalle kertoo kolmesta ihmisestä, jotka eivät kohtaa toisiaan. He ovat etäisiä niin toisiinsa kuin itseensä. Keskeisintä teoksessa on muistot. Joskus muistot ovat kerrottuja, mutta jotkut muistot ovat ajan myötä muuntuneita. Pulkkinen osoittaa, kuinka löyhin sidoksin perhe voi muotoutua.