Talven lukuhaaste ja Elina Halttunen Syysvieraita

Talven lukuhaaste lähenee taas loppuaan kuun lopussa.

Arvon osallistujien kesken kolme kirjaa. Yhdessä on jopa valintamahdollisuus, jonka takia kirjoja on kuvassa neljä.

Laitan 29.2. koontipostauksen, johon voit kirjata lukemasi kirjat. Laitan siihen myös arvontaohjeet lukuhaasteeseen osallistuneille.

Elina Halttunen Syysvieraita

Blogissani on menossa   Talven lukuhaaste ja ajattelin lukea syksyyn liittyvän kirjan. Ja niin tulin eksyneeksi Syysvieraita –kirjan seuraan. Olisin keskeyttänyt kirjan, jos en olisi ollut syyskirjan tarpeessa. Itse asiassa kirja ei ole huono, mutta se olisi tarvinnut yhden kirjoituskerran lisää ja kanteen merkinnän, että jatkaa edellisen kirjan tarinaa.

Hengästyin henkilögalleriaan, nimi-, tuotemerkki- ja yritystriviaan ja sitten…. Syksyllä marisin jo valkoisesta puutarhasta ja nyt marisen sitten jäähyväiskirjeestä. Nämä ovat sellaisia asioita, joiden käyttöä kannattaa miettiä kahdesti. Luin viime syksynä kirjailijapariskunnan kirjoittamat kirjat ja kumpikin käytti omassa kirjassaan valkoista puutarhaa lainauksina. En voisi sanoa haluavani mennä illalliselle Leonard seuralaisena. En osaisi käyttää edes näin tuttavallista ilmaisua. Ehkä valitsin Mr. Darcyn mieluummin tai siis valitsisin, mitäpä jossitella. Sen sijaan voisin mennä Virginian kanssa kahville. Siis nämä hahmot ovat nyt sellaisia, että niiden käyttö kuulostaa kliseelle hyvin helposti. Ja jäähyväiskirje lainauksena on turhaa, sillä viittaus Virginian kirjeeseen olisi riittävä.

Ja kertomus on paikka paikoin hengästyttävää luettavaa:

Maaliskuun lopulla Maria kysyi, voisiko Emma tulla viikoksi hoitoon Ailin luo. Ennen kuin Aili ehti vastata, Maria kertoi että he matkustavat Kain kanssa Espanjaan, missä Kankaalla oli talo ja ateljee… Että Maria tunsi vetoa Kai Kangasta kohtaan, koska tämä muistutti jollain tapaa Oskaria ja Maria kaipasi isoisäänsä.

Aili ja Oskari järjestivät heille kolmelle joulumatkan Genevejärvelle, minne puolikuollut Edith ihme kyllä suostui lähtemään. Oskarilla oli tuttuja Lausannessa ja he kävivät Montreauxissa, kylpemässä Gstaadissa sekä vierailivat Oskarin ystävän viinitilalla. Glühwein, joulumarkkinat ja katedraalin urkukonsertti puhdistivat järkkynyttä mieltä ja ihme tapahtui.

En tunnustaudu niin kotimaisen kirjallisuuden ensisijaiseksi lukijaksi. Myöskään sukudraama ei ole minun aluettani, mutta… Lähdin tämän kirjan matkaan siksi, että tapahtumien miljöönä on Helsinki. Tässä liikutaan kulmakunnilla, joissa olen viettänyt lapsuuteni. Yhä edelleenkin tunnen nuo kulmakunnat läheisiksi ja rakkaiksi. En epäröisi hetkeäkään paluuta noihin maisemiin! Satuin lukemaan Kirsin kirjanurkan esittelyn tästä kirjasta. Hän kirjoittaa tekstissään näin:
On vaikea arvioida, millaiselta teos olisi tuntunut, jos en olisi aiempaa osaa lukenut. 
Tajusin, että kirjan keskeyttämisen toinen vaihtoehto on paikata lukukokemusta aiemman kirjan lukemisella.

Syysvieraita kertoo sukutarinan, jossa keskeinen henkilö on neljäkymmentäneljä tähdenlentoa nähnyt Aili.

Jokainen vastasi yhdessä vietettyä vuotta Oskari Falkin kanssa, kaksin vietettyä yksinäistä aikaa, kaunista ja kiihkeää aikaa joka oli samalla käsillä ja poissa. Kuinka nopeasti ne olivat ohi, päivät, odotuksen hetket ja täyttymyksen raukeat yöt, samettiset elokuun yöt, sellaisena oli Oskari lähtenyt eikä Aili enää nähnyt tähtiä. Ne putosivat puutarhaan, pihoille, kaduille. Kuin lasinsirpaleet, jotka rapisivat kenkien alla.

Aili Plyhm tulee Falkin perheeseen tyttären koulukaverina, mutta kietoutuu perheen elämään ajan mittaan syvemmin. Aili oli Oskari Falkin rakastajatar lähes viisi vuosikymmentä. Aili ehtii rakastaa myös Juliusta, Oskarin poikaa. Oskar jätti Ailille huoneiston Helsingin Uudenmaankadulla, minne Aili muutti sodan jälkeen. Syysvieraita kertoo rakastajista ja rakastetuista, perheenjäsenistä ja sukulaisuudesta. Mihin sukulaisuus oikeuttaa ja velvoittaa?

Helena Falkin ja Ailin välit kylmenivät marraskuussa 1944, kun ystävän suhde isään paljastui. Oskar Falkista tulee leski Catherinen löydyttyä, jonka myötä Oskar kosii Ailia, mutta tämä osaa kieltäytyä kosinnasta, koska tietää, ettei Oskarista kuitenkaan saisi uskollista aviomiestä. Ailille ja Helenan tyttärelle Marialle muodostuu kuitenkin varamummi-suhde. Oskar on kuollut aikoja sitten. Hänen testamentti sisälsi myös avaamattoman kirjeen, jonka Aila lukee ennen loppuaan. Siinäkin piilee tietenkin yllätys. Edith on Ailin vanha, rakas ystävätär ja seuralainen kulttuuririentoihin. Nämä teatterin ja oopperan kulissit tuovan oman lisänsä tarinaan. Eniten pidin Marian ja tämän tyttären Emman hahmoista, Ailista vähiten.

Vanhuuden myötä tuli aika murtaa sinetti, avata kirje. Itseään Aili eniten pelkäsi, viime kädessä ihminen oli itselleen suurin salaisuus, ja mitä enemmän aikaa kului, sitä vaikeammaksi kertominen kävi, muisti halusi kätkeä, suojella ja muunnella totuutta. Valtaosaa vuorokauden tunneista jäi väkisin levolle, aikaa oli liikaa, kypsät muistot pyörähtivät esiin kuin kivenlohkareet jos pintaa hieman kuopaisi.

Nämä sukutarinat ja sukusalaisuudet ovat kiehtova aihe. Jokainen suku kätkee salaisuuksia. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta soisin jokaisen kantavan myös vastuunsa. Jokainen saisi kohdata tekemisensä myös päivänvalossa. Kirjassa on runsaasti aikasiirtymisiä, muisteluita ja kertojia, joten lukeminen vaatii keskittymistä. En ihastunut kirjan kerrontaan, sillä se oli ulkopuolista ja toteavaa. Jos jostain pidin eniten, niin kiinnyin eri vuosikymmenien Helsinkiin.

- Sitä sanotaan kuolevan vanhuksen parhaaksi ystäväksi, Aili kuiskasi.
- Ketä? 

- Keuhkokuumetta. Ei tullut kavereita meistä vielä.

Aika tavalla kärsin tätä kirjaa lukiessa. Sanoisin, että tarinaan olisi saanut kummasti elämänmakua, jos joku kalmo olisi laitettu Malmin hautausmaan laitimmaiseen kortteliin ja olisi menty kahville vaikka Kurviin Ekbergin sijaan. En pysty sanomaan, että tässä olisi vahva elämänmaku. Se ei vain synny pettämisistä, petoksista ja salailuista. Joskus ja varsin usein vähemmän on enemmän. Teksti olisi tarvinnut oikolukua. Olisin sitä kaivannut, vaikka lukukappaleeni olikin jonkun tuntemattoman korjaama. Se tuntui mukavalle!

Elina Halttunen Syysvieraita
Teos 2012. Lainattu Kallion kirjastosta.

Kirjan on lukenut mm. Kirjakuu, Mai ja Kirsin kirjanurkka