Sivut

torstai 17. joulukuuta 2015

Mathias Rosenlund Kuohukuja 5



Mathias Rosenlund on tukholmalaissyntyinen suomenruotsalainen kirjailija. Omaelämäkerrallinen esikoisteos Vaskivuorentie 20 ilmestyi vuonna 2013 ja oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Vaskivuorentie 20 on avoin tilitys tämän päivän kaupunkiköyhyydestä. Nyt tarina saa jatkoa, kun Kuohukuja 5 kertoo epäakateemisesta lapsuudesta kohti kirjallista maailmaa.

Rosenlundin kerronta on hieman hyväntahtoisen naiivia ja vanhanaikaista minäkerrontaa. Olen ehdottomasti tiiviin kerronnan ystävä eli karttelen mahdollisuuksien mukaan tiiliskiviä. Kuohukuja 5 on kuitenkin pienoisromaani, joka olisi tarvinnut toisen tarinan rinnalleen toimiakseen paremmin kokonaisena teoksena. Kuohukuja 5 jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee elämää ennen Vaskivuorentielle muuttoa. Tarina alussa kertoja suorittaa siviilipalvelusta töölöläiskoulun  iltavahtimestarina, josta tämä etenee pääsykokeiden kautta pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden opiskelijaksi Unioninkadun funkkisrakennukseen Metsätalossa.

Varttuminen kouluttamattoman työväenluokan keskuudessa heikensi itsetuntoani, vaikka kyseessä eivät ensisijaisesti olleetkaan mitkään ulkoiset syy-yhteydet tai olosuhteet – kukaanhan ei avoimesti ja sanallisesti syyttänyt minua sivistymättömyydestäni tai työväenluokkaisesta taustastani. Sen sijaan kyseessä oli jokin, mikä kumpusi sisimmästäni ja pohjautui kokemukseeni riittämättömyydestä, alemmuudesta suhteessa ympärilläni oleviin ihmisiin.

Tarinan teemoja ovat nuoren aikuistuminen, perheen perustaminen, maalaispojan kaupungistuminen, minäkuvan rakentaminen sekä kehitystehtävistä toiseen siirtyminen. Hän tuntee alemmuutta ja kateutta. Toisaalta ero omaan lapsuudenperheeseen kasvaa sosiaalisen nousun myötä. Vaimon eli C:n terveydelliset ongelmat sivuutetaan melko vähin äänin.

Siviilipalveluksen ja yliopiston pääsykokeiden jälkeisenä kesänä olin töissä Greenpeacessa ja kuljin pitkin pääkaupunkiseudun katuja värväämässä uusia jäseniä. Kollegani olivat enimmäkseen nuoria hippejä, jotka olivat hakeutuneet Greenpeaceen voidakseen osallistua ympäristönsuojelutyöhön.

Tarinan toisessa osassa kertojan rinnalle nousee veljen tarina, joka on irrallinen. Olisin jättänyt tämän omaksi aiheekseen. Christianilla on sekä alkoholi- että mielenterveysongelmia. Meitä on moneksi, mutta mikä meitä muovaa? Mikä on kohtalon ja sattuman osuus ja mikä perimän? Ihmisen usko itseensä ja tavoitteisiinsa on suurempi voima kuin alistuminen vallitseviin olosuhteisiin.

Koska veljeni eivät mielellään tehneet mitään, äiti alkoi pikkuhiljaa tottua siihen eikä lopulta enää edes pyytänyt heiltä apua vaan kääntyi aina suoraan minun puoleeni.

En pääse oikein tarinaan mukaan, sillä opiskelijaelämä ei tunnu tutulle. Olen vapaan ja modernin yliopiston kasvatti, jossa ansiot saatiin omin älyllisin lahjoin. Oman vuosikurssin sisällä kukaan ei ratsastanut taustallaan eli tuiki tavallista väkeä. Pääsy yliopistoon vaati istumalihaksia, kuvatekstien hallintaa ja rastittamista. Sen sijaan jaan tiedonjanon ja sivistyksen halun. Päähenkilö kuvaakin uskomattoman rehellisesti sammumatonta tiedonjanoa. Hän rakastaa ja kokee isyyden iloa, mutta kaikkea varjostaa aavistus eriarvoisuudesta, että muilla on parempi tausta ja paremmat eväät. Yliopisto on tavoiltaan hierarkkinen ja konservatiivinen instituutio, mutta jokainen saa samat mahdollisuudet sen sisällä.

Mathias Rosenlund kuvaa nykypäivän arkea, yhteiskunnan jakautumista hyvä- ja huono-osaisiin. Suomessa on kuitenkin olemassa sosiaalinen tukiverkosto toimeentulotukineen, joka ei kuitenkaan ole tarkoitettu yliopisto-opintojen rahoittamiseen. Perheen perustaminen yliopisto-opintojen alkuvaiheessa kysyisi keneltä tahansa yli-ihmisen voimia. Olen lukenut aiemmin ns. tunnustuskirjoja, kuten Henrik Tikkasta, Märta Tikkasta, Christer Kihlmania, Karl Ove Knausgårdia, mutta edellä mainituissa on vahva elämänmaku ja takana eletty elämä. Lukija voi joutua tämän kirjan kanssa törmäyskurssille, ja sen epätoivoisuus voi muodostua liian ahdistavaksi.

Mathias Rosenlund Kuohukuja 5
Alkuperäisteos Svallgränden 5
Suomentaja: Taija Mård
Schildts & Söderströms, 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.


6 kommenttia:

  1. Pidin Rosenlundin esikoisesta. Hyvä, että hän on saanut toisenkin aikaiseksi.
    Vaimon sairastuminen oli hänen Vaskivuorentiessä kertomansa mukaan se, mikä sotki talouden pahasti.
    Toivottavasti Rosenlund laajentaa jatkossa aihepiiriään ja näyttää kyntensä elämäkerralllisuuden ohessa kirjoittamalla myös muista aiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut esikoista. Tuossa on aika monta nimittäjää vaikeuttamassa tilannetta. Aikuisopinnot, perhe, tulot ja sairaus ym.

      Poista
  2. Missä yliopistossa kirjailija on opiskellut?

    VastaaPoista
  3. Rosenlund kirjoittaa tärkeästä aiheesta, mutta voisi mielestäni tehdä sen paremminkin (voi tosin olla liikaa vaadittu elämäntilanne huomioon ottaen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimainen tunnustuskirjallisuus on vaikea laji, nämä mainitsemani ovat asettaneet riman niin huikean korkealle. Aihe on tärkeä, mutta käsittely on keskeneräinen. Luin juuri Seppäsen Elena Damianin kirjeet, jossa sivuja on 112 ja tarina tulee valmiiksi.

      Omalla alallani tuollainen sooloilu olisi ollut mahdotonta, kun elämä eletään tiukan lukujärjestyksen mukaan, myös kesät. Kun kesistä vapaudutaan gradu tekee tehtävänä, eikä sitäkään tehdä työpöydän äärellä vaan hyvinkin alkeellisissa olosuhteissa.

      En minä Stoneria huvin vuoksi rankkaa ykköseksi, sillä lasikatot ja hyvä veli-systeemit käynnistyvät tietyssä vaiheessa riviopiskelijaa häiritsemättä.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!