Annmari Dannebey Kun kuulet laulun varjojen

Kun kuulet laulun varjojen on Ranskan Normandiassa asuvan Annmari Dannebeyn esikoisteos. Myllylahden sivuilla Annmari kutsuu itseään normandialaistuneeksi helsinkiläiseksi. Kirja on reaalifantasiaa, jossa on myös historiaa ja aikamatkailua. Tarina alkaa vuodesta 1745 ja kulkee aina vuoteen 1961. Väliin mahtuu niin Ranskan vallankumous kuin toinen maailmansotakin. Kun kuulet laulun varjojen on retki eri ajanjaksoihin, jossa todellisuus ja taru kulkevat käsikkäin.

Tapahtumien käynnistyessä eletään syksyä vuonna 1959. Sotaorpo Enora irtisanotaan nahkavärjäämöstä ja hän päätyy  Eavin salaperäiseen metsään normandialaiskylän kupeessa. Hän tapaa pienen hopeanharmaan metsähevosen, joka vie hänet syvälle kirottuun metsään hevoslauman joukkoon.

Sieniä. Hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä paljon kantarelleja. Ne peittivät puiden sammaleisia juuria ja kiilsivät metsänpohjalla kuin suuret keltaiset kukat. Myyntiluvut vilahtelivat Enoran silmissä, kun hän ajatteli kaikkia niitä kodinhoitajia, jotka ostaisivat sienensä mieluummin häneltä kuin torimyyjältä, jonka sienet olivat aina matoisia.

Vuonna 1745 ratsumestari Gwendal Prigent johdattaa markiisi Jean-Baptiste Wilhelm de Belleroyn seurueineen villisikajahtiin Eavin metsään.  Gwendalin  mielenrauhaa häiritsevät tulevat häät, vaikka hänellä ei periaatteessa ollut mitään häitä tai naimisissa oloa vastaan, mutta nyt  kyseessä oli hänen omat häänsä. Häntä vain miellytti vapaan miehen elämä enemmän ja asema markiisin ratsumestarina. Gwendalin vanhemmat olivat kuolleet isorokkoon hänen ollessa sylivauva, joten eno oli kasvattanut sisarensa pojan ja opettanut ammattinsa salat. Enolla itsellään oli vain kaksi tytärtä, joista toisen oli vienyt rokko ja toinen oli naitettu pois.

Seurueen kimppuun hyökätään ja paetessaan he joutuvat omituisen, kivikehän ympäröivän ”kaivon” partaalle. Markiisin seuralainen Ribadeaun herttuatar putoaa ”kaivoon” ja kuolee. Seurue jää metsän vangiksi: he eivät vanhene eivätkä kuole.

Jokin sai Enoran havahtumaan. Hän vilkaisi hevosta, joka tuijotti paikoilleen jähmettyneenä puron toisella puolella nousevaan rinteeseen. Se kasvoi tiheää pöheikköä, jonka takaa kuului rapsahduksia. Fasaani tai villisika, Enora ajatteli… Jokin oli juuri pelästyttänyt heidät suunniltaan… Paljon myöhemmin, kun hopeanharmaa hevonen ei jaksanut enää edes ravata, Enora laskeutui sen selästä ja he pysähtyivät.

Näin myös Enora joutuu kaivolle, josta hänet Gwendal löytää. Kaksisataa vuotta vanhemman markiisin seurueen ja Enoran kulttuuriero on suunnaton. Enora ei voi tottua markiisin hovietikettiin ja kapinoi alusta lähtien. Mutta ei hätää, risupedot, kiroukset ja noitavoimat jylläävät, ihmiset kuolevat, heidät haudataan, mutta senkin jälkeen palataan. Aikamatkalta palataan myös omaan aikaan.

Kun kuulet laulun varjojen on mielenkiintoinen fantasiataru. Joitakin asioita, kohtaloita olisi voinut avata enemmän, sillä olisin halunnut lukea enemmän metsän kirouksesta, siitä, että mustalaiset ja muut kauppiaat pystyvät kulkemaan metsän läpi. Kirjassa punotaan hyvä ja osittain pelottavakin juoni, mutta osa asioista jää auki (Malicia, Valbert), ehkä tarkoituksella. Tunsin alusta lähtien, että tämä kirja koukuttaa mukaansa. Pidin tarinan erilaisuudesta ja hyvin rakennetusta juonesta ja miljööstä. Dannebey osaa rakentaa metsämiljöön niin uskottavasti, että lukija uskoo olleensa seikkailussa mukana.

Annmari Dannebey Kun kuulet laulun varjojen

Myllylahti 2015. Kustantajalta. Kiitoksin 

Tarinan on lukenut myös mm.  Kirjakko ruispellossa.