Pariisitar – missä ja milloin vain

Ilostuin huomatessani Siltalan suomentaneen tämän ihanan kirjan. Olin tilaamassa kirjan englanniksi. Uskon kuitenkin suomenkielisen kirjan tavoittavan meillä enemmän lukijoita helpon saatavuuden takia. Oletko tutustunut Kaisa Haatasen kirjaan Meikkipussin pohjalta? Haatanen kutsuu genreään turkey-litiksi eli kalkkunakirjallisuudeksi.

Totta puhuen pariisitar pitää vihreistä niityistä ainoastaan tauluissa, jotka hän on tottunut näkemään vanhempiensa olohuoneessa. Enempää hän ei tarvitsekaan.

Pariisitar on chick-litiä siis kaikessa hyvässä, sillä tämä on 30+ naisten ilottelu. Toivoisin, että jokainen nainen, jolla on vielä virtaa suonissa, lukisi nämä kummatkin. Pariisitar ei ole korkeakirjallisuutta, eikä se tarjoa taide-elämystä, mutta ehkä se tarjoaa jotain enemmän. Nauti lasi punaviiniä ja ota mukava asento ja anna tekstien ja kuvien viedä!

Pariisittaren kirjahylly kertoo, että hänellä on mm. poikaystävän rikosromaaneja, joita hän vähän häpeää, taidekirjoja, joista pitää oikeasti ja jotka hän on itse ostanut sekä paljon kirjoja, joiden kuuluu olla kirjahyllyssä ja jotka yhdessä muodostavat konkreettisen todisteen siitä, että on lukenut nainen. Myös pariisittaren kolikossa on kaksi puolta. Sitten on kirjoja, jotka olet lukenut, joista pidät ja joista on tullut osa sinun tarinaasi: Sivullinen (Albert Camus), Alkeishiukkanen (Michel Houellebecq), Rakkaani, valittuni (Albert Cohen), Tervetuloa ikävä (Fraçoise Sagan), Madame Bovary (Gustave Flaubert), Päivien kuohu (Boris Vian), Lolita (Vladimir Nabokov), Niin kauas kuin yötä riittää (Louis-Ferdinand Céline), Pahan kukkia (Charles Baudelaire) sekä Swannin tie (Marcel Proust).

Tiesitkö, että vähemmän on enemmän? Naisen ei kannata kilpailla joulukuusen kanssa. Tämä pätee myös koruihin. Kädet ovat hillityt, käytettävillä koruilla on tarina ja tunne-arvoa, joka peittoaa hintalapun.

Neljä ranskatarta (Anne Berest, Audrey Diwan, Caroline de Maigret ja Sophie Mas) kertovat hauskasti naisen elämästä, naiseudesta, kliseistä sekä myyttisestä pariisittaresta. Kirjojen huumori puree minuun harvoin, etenkään kotimainen. En myöskään harrasta huuhaa self-help oppaiden lukua. Pariisitar – missä ja milloin vain toimii. Aina ei tarvitse olla niin pinkeä kuin viulunkieli. Relaa. Katsele matkakuviasi Seinen rannalta, kahviloista, ja etsi lomakuvista vyölaukkuja, polvisukkia, crockseja. 

Vaikka pariisittaren vaatekaapista löytyy pelkkää mustaa väriä, ei se tarkoita sitä, että hänellä olisi suruaika. Päinvastoin: pariisittaren musta on juhlan väri, päättymättömien öiden väri, sellaisten tyttöjen väri, jotka kieltäytyvät aamunkoitosta vetämällä verhot kiinni.

Pariisitarta tuskin voisi kirjoittaa ilman Simonea. Itselleni Simone on Simone de Beauvoir. Pariisitar koetaan naisen tunnuskuvaksi ja naiseuden ikoniksi.  Myyttinen pariisitar tietää, mitä tahtoo. Kirjoittajat ilottelevat ja poreilevat kertoen olennaisen kauneudesta, tyylistä, kulttuurista, politiikasta, miehistä ja seksistä.  Pariisitar - missä ja milloin vain kertoo naiseudesta tässä ja nyt.  Kirjassa on uskomuksia, viekoittelua ja listoja jos jostain. Kirjaa ei kannata lukea ryppyotsaisena. Elämänilo on asenteesta kiinni. Anna vain Pariisin valua itseesi ja hullaannuta kirjan luettuasi itsesi elokuvalla Keskiyö Pariisissa (Midnight in Paris).  Itse olisin iloinnut tästä kirjasta joulupaketissa. Minä hullaannuin eilen Stadiin illan pimeydessä ja sateen tuhruisuudessa, kun kiisimme taksillä läpi kaupungin. Tunsin, kuinka rakastan tuon piskuisen kaupungin sykettä ja valomeren kimallusta.

Anne Berest, Audrey Diwan, Caroline de Maigret, Sophie Mas: Pariisitar – missä ja milloin vain (How to be Parisian wherever you are, 2014)
Suomentaja Leena Leinonen (ranskankielisestä käsikirjoituksesta)
Siltala 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.