Pauliina Vanhatalo Pitkä valotusaika

Luin keväällä Pauliina Vanhatalon Vera Vaahtera -nimellä kirjoittaman kirjan. Tulin todenneeksi tuolloin, että chick-lit ei ole edelleenkään minun genreni. Pitkä valotusaika kiinnosti minua erityisesti miljöönsä takia. En ole lukenut aiemmin Vanhatalon kirjoja, mutta ihastuin kirjan kanteen ja kuvaukseen.

Pitkä valotusaika kuvaa Aarni Koskinivan elämää vuodesta 1965 vuoteen 2015. Olin hieman huolestunut kirjan murreosioista, sillä en pidä murreteksteistä proosassa. Tähänkin on poikkeuksia, sillä Stadin slangi maistuu, ja olen asunut opiskeluajan Oulun seudulla, joten sekin käy. En pidä etenkään läntisestä murteesta ja en lukisi pelkästään murteella kirjoitettua tekstiä.  Sen sijaan Ilsen kielestä nautin.  Vanhatalon Oulu vaikuttaa uskottavalle, vaikka minun käsitykseni kaupungista ajoittuu vuosituhannen vaihteeseen ja moderniin yliopistokaupunkiin.

Tapahtumissa eletään 60-lukua, kun Aarni elää äidin kanssa kahden.  Aarni yrittää löytää oman paikkansa yhteiskunnassa, mutta koulu ei ole liiemmin maistunut. Aarni on vaatimaton elämän suhteen, ajelehtija.  Hänestä puuttuu Teuvon draivi.  Aarni pääsee äidin avulla töihin Enni-tädin ja Liisa Kerimäen valokuvausliikkeeseen.  Naisten suhdetta ei sen enempää avata. Aarni tuntee olevansa sivullinen kaikessa, jopa omassa elämässä. Työn myötä hän löytää valokuvien maailman. Kirjan nimi peilautuu kauniisti tekstiin. Teksti etenee nykyhetkessä, josta tehdään siirtymiä. Valokuviin tallennetaan onnen hetkiä, mutta perhekuvissa on myös suru läsnä. Samalla tavalla Vanhatalo taltioi hetkiä Aarnin elämästä.

Pääasia kai se on, että löytää jonkun ajatuksen, jonka avulla jaksaa elää. Onko sillä sitten niin väliä, onko se tottakaan.

Ilse on erilainen, iloinen helsinkiläinen opiskelijatyttö, jonka kanssa Aarni perustaa perheen. Ilse sopeutuu erilaiseen kaupunkiin, erilaiseen rooliin, itse asiassa hän elää sopeutuakseen ja ollakseen muiden käytettävissä. Miten hyvin kukaan selviytyy uhrautumisessa?

Jos maailma onkin kauhea paikka, eikä mun olisi ikinä pitänyt synnyttää lapsia siihen. Jos elämä on suuri vitsi. Mä olen melkein kuusikymmentä, enkä mä ole yhtään valmis olemaan vanha. En mä ajatellut että mun elämästä tulisi tällainen. Musta tuntuu että mä en ole tehnyt mitään muuta kuin pitänyt muista huolta.

Tarinassa on olennaista ymmärtää, mitkä asiat kantavat elämässä ja mitkä muuttuvat ajan mittaan. Olen lukenut tänä vuonna valikoiden kotimaista kirjallisuutta, mutta minä viihdyin Vanhatalon kirjan seurassa hyvin. Kirjailija jättää jotain asioita auki, hän uskoo lukijan ymmärrykseen. Pidin tuostakin. Luen Vanhataloa jatkossakin.

Pauliina Vanhatalo Pitkä valotusaika

Tammi 2015. Uutuusostos. Kotikirjasto.

Pitkän valotusajan on lukenut mm.
Omppu