Henning Mankell Ruotsalaiset saappaat

Ruotsalaiset saappaat on itsenäinen jatko Italialaisille kengille. Löysin tämän kirjan sattumalta Kirjavalaan blogista, sillä olin etsimässä aivan toista puuttuvaa kirjaa Mankellilta. Olen lukenut kirjailijan kirjat satunnaisessa järjestyksessä ja päätin kesällä koota hänen suomennetun tuotannon itselleni.  Löysin Italialaiset kengät (2007) yllättäen kesällä ja nautin sen lukemisesta. En edes osannut kuvitella, että tuo tarina saisi jatkoa.

Ruotsalaiset saappaat omaa dekkarimaisia elementtejä, talo palaa / poltetaan, poliisi tutki paloa / tuhopolttoa.  Mankell kuitenkin pohtii kirjassaan eksistentialismin käsitettä vanhuuden kautta. 

Seitsemänkymppinen Fredrik Welin on vetäytynyt syrjäiseen saareen. Hän tietää olevansa muukalainen, että hän ei tule koskaan osaksi yhteisöä, vaikka hänen lääkintaidoista on  toki hyötyä monellekin.  Vaarin kautta hänellä oli juuret saareensa, vaikka tämä olikin nainut puolison kaukaiselta Ahvenanmaalta. 

Frederik on entinen kirurgi, joka luopui aikoinaan urastaan erään ikävän työvirheen takia. Hän herää elokuisena yönä siihen, että hänen talonsa palaa ja hän pakenee jaloissaan kaksi vasemman jalan kumisaapasta. Katsoessani nokeentunutta omenapuuta mieleni täyttyi surusta ja inhosta. Se oli kuin hyökkäys äitini vanhempien muistoa vastaan. Kuvittelin, että puu kantaisi nyt mustia, pahanhajuisia omenia. Kukaan ei voisi syödä niitä. Puu eli, mutta oli silti kuollut.

Menin lähemmäksi. Musta raunio oli myös hautausmaa. Koko aiempi elämäni oli polttohaudattu. Yöllä talo oli muutaman järisyttävän tunnin aikana muuttunut uuniksi, jossa koko omaisuuteni oli sulanut tuhoisassa kuumuudessa.

Hänen menneisyytensä palaa tuhkaksi. Mummin ja vaarin vanha talo ikään kuin kuolee. Fredrikin olisi löydettävä voimat uuden alun aloittamiseen. Hän tuntee itsensä vanhaksi ja väsyneeksi. Mitä silloin on jäljellä, kun hän kuolee? Jääkö hänestä mitään jälkiä? Mitä hän on saanut aikaan elämässään? Jääkö kukaan kaipaamaan häntä?

Ajoin halki maiseman, jossa syksyn värit loistivat kauniina, mutta samalla näkymä tympäisi minua. Aiemmin elämässäni vuodenajat eivät vaikuttaneet minuun. Mutta viime vuosina kylmyys ja pimeys olivat herättäneet minussa yhä suurempaa huolta.

Edellisessä kirjassa Fredrik kohtasi nuoruuden rakastettunsa Harrietin. Harriet ilmestyi yhtäkkiä hänen silmiensä eteen mökin jäälle kuolemansairaana viimeisenä toiveena  – luvatun lammen näkeminen. Tuo nainen vaati, että annettu lupaus on viimein toteutettava. Harriet johdattaa Fredrikin heidän yhteisen tyttärensä yhteyteen ennen kuolemaansa. Louise ilmaantuu ja katoaa omien halujensa mukaan. Isän ja tyttären suhde on karikkoinen. Fredrik tutustuu tulipalon yhteydessä myös kolmekymmentä vuotta nuorempaan paikallislehden toimittaja Lisa Modiniin.

Fredrik joutuu hankalaan tilanteeseen talon palamisen takia, sillä kaikki viittaa tahalliseen tuhoon, tuhopolttoon. Kukaan ei salaa ajatuksiaan siitä, että potentiaalinen tekijä olisi Fredrik itse.

Eräänä yönä hän ja minä ja Louise olimme nukkuneet asuntovaunussa yhdessä. Se oli ennen kuin vaunu siirrettiin tänne. Nyt Harriet oli poissa, ja Louise makasi pariisilaisessa sairaalassa synnyttämässä lasta.

Kirjan juoni kuljettaa niin palomysteeriä, kuolemaa, ikääntymistä kuin rakkautta. Tarinan miljöönä on eristävä saari.  Kuolema ja sairaus vilahtelevat muistoissa ja ihmisissä. Fredrik kaipaa tunteita, joihin ei enää uskonut, mutta kaipuun ja turvallisuuden tunne ajaa häntä kintereillään pelko ja yksinäisyys.  Ehkä hän saa jakaa vielä hetken  tunteitaan. Hienoa Mankellia. Minä vain viihdyn tämän kirjailijan seurassa. Mankell rakentaa tarinansa ilman inhorealismia. Hieno kirja.

Henning Mankell Ruotsalaiset saappaat      

Alkuperäisteos Svenska gummistövlar

Suomentaja Kari Koski

Otava 2015. Kotikirjasto. Syyskuun uutuusostos.