Se on vain elokuvaa

Luin kaksi Alfred Hitchcockista kirjoitettua elämäkertaa. Ensin luin Charlotte Chandlerin Se on vain elokuvaa Alfred Hitchcockin elämäkerta (It’s Only Movie. Alfred Hitchcock 2005) ja jälkimmäisenä luin John Russell Taylorin kirjan Alfred Hitchcock Elämä ja elokuvat (Hitch. The Life and Time of Alfred Hitchcock 1978).  Käytän jatkossa kirjoista nimiä Chandler ja Taylor tekijöiden mukaan. Lainauksissa käytän CC ja JT lyhenteitä. Kumpikin kirja kertoo kuuluisan ohjaajan elämästä elokuvien lisäksi, joten kyseessä ovat elämäkerrat.

Chandlerin kirja on hieman lörpöttelevä, mutta samalla sitä pitää luonnehtia intiimiksi ja sydämelliseksi.  Taylorin työ on hyvin erilainen johtuen tekijän taustasta.  Taylor on yliopisto-opettaja ja hänen työssään on tieteellinen ote. Niin Chandler kuin Taylor ovat tunteneet kohteensa, haastatelleet ohjaajaa ja saaneet työhönsä materiaalia niin Hitchcockin lähipiiristä kuin työyhteisöistä. Chandler piirtää tosi kauniin kuvan uskollisesta rakkaudesta, Alman roolista ja merkityksestä ohjaajan elämään. Taylor taas on enemmän ystävä, joka kirjoitti luvan saaneena kirjan mestarista. Chandler haastatteli Hitchcockin vaimoa Almaa ja pariskunnan tytärtä Patia. Lisäksi kirjassa on ensikäden muistoja elokuvatähdiltä, kuten Cary Grantilta, Ingrid Bergmanilta, James Stewartilta, sir John Gielgudilta, Tippi Hedreniltä, Grace Kellyltä, Anthony Perkinsiltä ja Janet Leighiltä. En lähde referoimaan kirjojen sisältöä, vaan otan esiin joitain mielenkiintoisia anekdootteja.

Hitchcock oli yksi elokuvahistorian tunnetuimmista ohjaajista. En voi sanoa olevani kauhufriikki, mutta tunnustaudun Hitchi-faniksi.  Olen nähnyt nähtävissä olleet elokuvat, istunut elokuva-arkistossa tunti toisensa jälkeen ohjaajan elokuvien vaihtuessa. Tuntenut salin jännitteen, joka kaikkosi vasta ohjaajan näyttäytyessä vilahtaen valkokankaalla. Monet olen nähnyt useampaan kertaan. Yleensä ihmiset mainitsevat suosikikseen Linnut, Takaikkunan, Vertigon ja ehkä Rebekkan. Mistä elokuvasta sinä pidät eniten?  Edellisissä ei ole minun suosikkejani.  Omat suursuosikkini Hitchcockin elokuvista ovat Vaarallinen romanssi, Noiduttu, Kohtalon avain, Psyko ja ehkä Linnut ja Marnie. Luulen, että suosikeissani välittyy niin elokuva kuin suosikkinäyttelijäni eli Ingrid Bergman, Cary Grant.   

Revitty esirippu on jäänyt epäsuosiooni, koska Julie Andrews ja Paul Newman eivät viehätä minua. Katsoin ystäväni kanssa joskus muinoin Puhalluksen ja en voinut ymmärtää, mitä ystäväni näki Paulissa, kun vastanäyttelijänä oli oma suosikkini.  Kummankin valinta rooleihin on oudoksuttanut minua.

Seuraavaksi eteen tulivat roolimiehityksen pulmat. Hitch myöntää nyttemmin tehneensä ikäviä virhearviointeja kummankin päähenkilön esittäjän, Paul Newmanin ja Julie Andrewsin, suhteen. Miksikö? No, Universalin ja muiden neuvonantajien painostuksesta.  JA oli juuri noussut lähestulkoon elokuvamaailman suurimmaksi tapaukseksi elokuvillaan The Sound of Music – Laulava Trappin perhe sekä Maija Poppanen, mikä tosiasia tuskin oli jäänyt Hitchiltäkään huomaamatta. Hitch puhuu Andrewistä kohteliaaseen sävyyn ja Andrews puhuu samaan sävyyn hänestä. Yhteistyö ei ilmeisesti vain iskenyt kipinää. (JT).

Katsoin viime viikolla elokuvan Kuin surmaisi satakielen. Isä Atticuksen roolissa on Gregory Peck. Olen nähnyt hänet myös Noidutussa parikymmentä vuotta nuorempana. Hän on roolissaan taidoiltaan surkuhupaisa mies, joka ei hallitse pituuttaan (190 cm). Lippuluukulla hän rojahtaa lähestulkoon Ingrid Bergmanin päälle. Atticuksen roolissa hän tekee upean roolityön. Kokemuksen tulosta eli elämä kasvattaa.

Sir Alfred Joseph Hitchcock (1899 Lontoo, Englanti – 1980) oli brittiläinen elokuvaohjaaja.  Hitchcock syntyi viktoriaanisen aikakauden lopulla ja kasvoi katolisessa kodissa, Edvard VII:n ajan Englannissa.  Hän siirtyi 1939 Hollywoodiin, jossa hän teki useimmat merkittävimmistä elokuvistaan.  Chandlerin kirjan nimi tulee Hitchcock tavasta rauhoittaa hermostuneita näyttelijöitään, mutta ohjaaja kertoo hokeneensa sama mantraa itselleen vaikeissa tilanteissa, mutta tämä keino ei toiminut hänellä itsellään.

Alfred Hitchcock loi 1920-luvulta lähtien ja läpi 1970-luvun monia unohtumattomia elokuvia. Chandler piirtää haastattelemastaan ohjaajamestarista elävän kuvan, joka välittyy lukijalle rehellisentuntuisena. Hitchcock kärsi ulkonaisesta olemuksestaan ja olisi halunnut omata Grantin ulkomuodon. 

 Ohjaajan puoliso Alma Reville toimi elokuvien leikkaajana, kuvaussihteerinä ja avustajana. Heidän suhteensa oli luja, jota kuvaa seuraava lainaus Yhdysvaltain elokuvainstituutin tilaisuudessa vuonna 1979.

Pyydän saada nimetä niiden kaikkien ihmisten joukosta, joilla on ollut osansa minun elämässäni, vain neljä henkilöä, jotka ovat eniten antaneet minulle arvostusta ja kannustusta sekä työskennelleet jatkuvasti rinnallani.

Ensimmäisenä näistä ihmisistä on elokuvaleikkaaja. Toinen heistä on käsikirjoittaja. Kolmas on tyttäreni Patin äiti. Neljäs on mainio kokki, joka on tehnyt ihmeitä tavallisessa keittiössä. Heidän nimensä on Alma Reville. (CC)

Yksi ohjaajan kuuluisimpia elokuvia on Psyko ja sen suihkukohtaus on yksi elokuvahistorian kuuluisimpia kohtauksia, jota on plagioitu antaumuksella.

Tiesitkö miksi Psyko on mustavalkoinen? Hitchcock perusteli valintaansa: ”Toteutin Psykon mustavalkoisena, koska en halunnut näyttää punaista verta pitkin valkoista kylpyhuonetta. (CC). Kohtaus on myös kauhuelokuvien tyyppiesimerkki, joka herättää jo kauhun missä tahansa elokuvassa, jossa on suihkuverho ja suihku, niin kirskuvat iskut alkavat soida päässä.

Pieni poika, ehkä seitsemänvuotias, tuli kerran käymään luonani ja kysyi: ”Mitä te käytitte Psykossa verenä, herra Hitchcock? Kanan vertako? ”Emme vaan suklaakastiketta”: vastasin. ”Aha”, hän sanoi ja meni tyytyväisenä matkoihinsa. Hän ymmärsi, että se oli vain elokuvaa.” (CC).

Joulukuun 31. päivänä 1979 Alfred Hitchcockista tuli sir Alfred. Alma oli toivonut kunniaa miehelleen, mutta sanoi itsestään, että oli sopeutunut täysin amerikkalaiseen luokattomaan järjestelmään. Sen sijaan ohjaaja itse oli todennut, että olisi ollut mielissään, kun rouva Hitchcockia olisi voitu puhutella lady Hitchcockiksi hänen käydessään Lontoossa Fortnum & Mason tavaratalon elintarvikeosastolla; ”Yksi pomeranssi, yksi luumu, ja saisiko kenties olla pikkuleipiä, lady Hitchcock?” (CC) Hitchin elämässä on kaksi asiaa, joista ei ole epäilystä: hänen uskollisuutensa Almaa kohtaan sekä täydellinen omistautumisensa elokuvataiteelle. (JT) Taylorin kirja kulkee preesensissä eli vasta jälkikirjoituksessa tulee imperfekti.

 

Nämä kirjat muodostavat hyvän kokonaisuuden ohjaajan elämästä. Taylorin kirjan heikkoutena ovat tylsä esitystapa ja filmografian puutuminen. Chandlerin kirja on lämminhenkinen luotaus kohteeseen. Kummastakin kirjasta huokuu kunnioitus mestaria kohtaan. Ajan patina tai edes elokuvien mustavalkoisuus ei himmennä niiden tenhoa. Jännärin tai trillerin ei tarvitse olla väkivaltaa, efektejä ja verta. Kirjan kansista sanoisin, että Chandlerin kansi on täydellinen niin etukansi kuin takakansi ja Taylorin kannesta, että ok, onhan siinä kannet.

Charlotte Chandler Se on vain elokuvaa Alfred Hitchcockin elämäkerta. 2007

John Russell Taylor Alfred Hitchcock Elämä ja elokuvat.  2001