Sivut

lauantai 8. elokuuta 2015

Läpi yön ja Tyttö sinä olet...



En yleensä niputa kahta kirjaa yhteen, etenkään arvostelukappaleena saamiani uutuuksia. Näistä kumpikaan kirja ei ole kuitenkaan a-kappale, mutta uutuus toinen on. Kumpikin on saman kustantajan kirja. Niputan nämä samaan tarkoituksellisesti, koska toivoisin lukijan löytävän Läpi yön luettuaan myös Pääskysaaren kauniin tyttöjen voimakirjan Tyttö sinä olet… Teinin, murkun elämässä on niin paljon suuria ansoja, joita Jenni Pääskysaaren kirjan  tarjoamat pitkospuut voivat tasoittaa.

Minulle on varattu aika psykologille. Isä sanoo, että Kaupungissa voin käydä juttelemassa psykologin kanssa, mutta kotona en. On niin monia monia monia asioita, joita isä ei minusta tiedä ja joista en tule koskaan kertomaan.

Terhi Rannelan Läpi yön aihe on rankka kehitystarina ja päiväkirjamainen romaani, sillä se kertoo nuoren tytön yläasteen kevään itsemurhayrityksestä aina yliopisto-opintojen aloitukseen ja esikoisromaanin ilmestymiseen. Ajallisesti tarina kattaa keväästä 1996 tammikuuhun 2001. Marian suurin unelma on tulla kirjailijaksi. Ilman kirjoittamista hän ei tunne elävänsä. Aihe on vakava ja surullinen. Itse en kokenut nuoruuden angstia, mutta moni tietää tai tuntee nuo tunteet. Tuppukylän olen elänyt vasta myöhemmin, tosin kirjan aikaan.  

 Moni tietää tunteen, kun eräänä päivänä luokkahuoneen jokin pulpetti jää tyhjäksi. Eräs ystäväni juhli lukiolaisena elämänsä iltaa ja käveli mereen riideltyään poikaystävänsä kanssa. En ikinä unohda iltapäivälehtien lööppejä ja meedioiden viisastelua kristallipallosta. Mihin katosivat kaikki ne unelmat, joista öisin puhuimme ja haaveilimme?

Hieman mietin asioiden suhteutusta kirjassa. Kirjan tarina käynnistyy päivästä, kun Maria pääsee sairaalasta kotiin. Episodi kuitataan häpeällä ja vähättelyllä, kuin Maria olisi ollut umpisuolen leikkauksessa. Itsemurhayritys on hirveää vanhemmille, todella nolo kokemus. Niinkö? Marian kotielämä on riitaisaa, ongelmallisia isän, äidin ja siskonkin kanssa, ja poikasystävän kanssa eletään on / off suhdetta.   Marialla on kuitenkin koti, isä sekä äiti ja sisarkin.  Tiija on Marian bestis ja luotettavin tuki ja turva.

Minulla pitäisi olla omantunnontuskia ja minun pitäisi lakkaamatta pyytää anteeksi anteeksi anteeksi, mutta en pysty. Nyt tarvitsen positiivisen ympäristön ja luon sellaisen vaikka itse. Päiväkirja on kahvila, jossa on yksi pöytä ja yksi tuoli. Maalaan pöydän punaiseksi ja tuolin keltaiseksi.
Velvollisuudet kutsuvat on luettava saksaa. Auf Wiedesehen!
Onko päiväkirja maskuliini, feminiini vai neutri?

Maria kirjoittaa runoja, novelleja, romaaneja ja päiväkirjaa.  Maria saavuttaa yhden unelmansa päästessään pois kotoa, pois Sellukylästä, Tampereen yliopistoon, omaan elämään. Kertooko Rannela miltään osin itsestään, niin sitä en tiedä. Tarinan sisällä rakentuu myös Läpi yön. Hyvin uskottavasti Rannela rakentaa tarinansa ja luotaa uskoa unelmien voimaan.

Terhi Rannela Läpi yön
Otava 2014. Kotikirjasto.

Kirjan ovat lukeneet mm: Mari A., Ellen, Narseska








Jenni Pääskysaaren kirja Tyttö, sinä olet... on herättänyt ihastusta eri-ikäisissä lukijoissa. Myyntiä on vauhdittanut tekijän tunnettavuus ja positiivinen julkisuuskuva.

Milloin viimeksi joku sanoi sen sinulle? Jos tänään tai viime viikolla, hienoa. Jos et muista tai ei koskaan, se on hieman surullista. Mutta se ei tarkoita, etteikö sinua rakastettaisi. Joidenkin on vain niin kovin vaikeaa sanoa rakastavansa, vaikka tunne olisi kuinka voimakas tahansa.

Pääskysaaren imago on energinen, nuorekas, ja hän ei ole liian tätimäinen. Jenni on itsekin kolmen tytön äiti. Omana aikanani nämä teinien murheisiin paneutujat saivat satikutia esimerkiksi lapsettomuudesta ja miehettömyydestä. Minun nuoruudessa painotettiin tervettä itsetuntoa, identiteettiä ja minäkuvaa.  Jenni on ollut itsekin tyttö, joten tekstin vääntäminen ei ole väkisin tehtyä, sillä paljon vaikeampi olisi kirjoittaa pojan tuntoja.

Ihminen on omituinen epeli. Me selviämme mitä kamalimmista asioista; kivusta, hylätyksi tulemisesta, sydänsurusta, loukkaantumisesta, epäonnistumisesta, kriiseistä, sairauksista, luottamuksen menetyksestä, jopa läheisen kuolemasta. Sinä valitset, päädytkö uhriksi vai sankariksi. Rohkeus kannattaa aina, pelkuruus ei koskaan.

Kirja rakentuu lyhyistä kappaleista, jotka kertovat kannustavasti tyttönä olemisesta, kuinka olla rakastava, rakastettu, hauska, rohkea ja peloton, itsevarma, ainutlaatuinen.. Tyttö, sinä olet on voimakirja ja tyttöenergian talismaani. Kirjan perusasenne on innostava, optimistinen ja iloa jakava. Kirjassa on haastatteluja ja tarinoita vahvoista tytöistä ja naisista, jotka vahventavat Jennin sanomaa. Ääneen pääsevät mm.stand up –koomikko Pirjo Heikkilä, blogiaktivisti Malala Yousafzai, näyttelijä Iina Kuustonen ja lumilautailija  Enni Rukajärvi.  

Pääskysaaren kirja on suunattu 10-17-vuotiaille, mutta kirjan lukee vanhempikin.  Älä emmi, vaan tartu tähän hittioppaaseen! Luin äskettäin Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö, ehkä Jennin oppaan avulla vältetään joku karikko, jonka Caitlin koki elämässään. Kirjassa pyritään myös rusentamaan piintyneitä stereotypioita, että nainen on naiselle susi.

Olen opettanut yläasteella ja nähnyt, kuinka erilaista tänä päivänä on olla lapsi ja nuori. Paineet tyttönä olemisesta ovat kovemmat kuin minun aikana.  Ihmiset jakavat hurjan paljon itsestään netissä. Some, selfiet, instagram ovat osa arkea.  Tykkäykset saavat liiankin suuren merkityksen. Onko hyväksytyksi tuleminen niistä kiinni?  Jonkun selfien äitikin voisi jättää pois ihan itsestään ja miettiä perheenjäsenistä jakamiaan kuvia. 

Koulu alkaa pian. Tämä kirja sopisi jokaiselle tytölle koulutien alkuun. Jennin kirja tuo hyvän mielen. Nauti tyttö ihan jokaisesta päivästä.

Nana Sjöblomin kuvat ovat hyvin yksinkertaisia toteutukseltaan, mutta miten minusta tuntuu, että ne ilmentävät täydellisesti kulloinkin käsiteltävänä olevaa aihetta.

 Tämäkin lainaus löytyy tästä kirjasta:
”OMG, mitä jos heräät jonain päivänä,
ja olet 65 tai 75, etkä saanut koskaan
muistelmiasi tai romaaniasi kirjoitettua;
tai et kaikkina niinä vuosina uinut
lämpimissä altaissa ja merissä,
koska reitesi hyllyivät ja sinulla oli kiva,
iso, mukava masu; tai yritit niin
pakkomielteisesti pyrkiä täydellisyyteen
ja miellyttää muita, että unohdit elää
suuren, mehukkaan, luovan elämän
täynnä mielikuvitusta, radikaalia hölmöyttä
ja avaruuteen tuijottelua, kuten lapsena?
Se murtaa sydämesi.
Älä anna sen tapahtua.
Parannuksen tekeminen tarkoittaa
suunnan muutosta – eikä niiden
kuuntelemista, jotka heristävät sinulle
sormeaan. Parannus on siunaus.
Valitse uusi suunta, se jolle päätyminen
ei kaduta sinua, ja pyri siihen.
Tähtää kuuhun.”

– Anne Lamott,

Elämääsi kuuluu paljon ihmisiä, joita et saa valita. Perhe, sukulaiset, koulukaverit, opettajat, naapurit… Jotkut ihmiset taas viipyvät elämässämme vain hetken. On olemassa sanonta, että kukaan ei osu tiellemme sattumalta, että jokaisella kohtaamisella on joku tarkoitus. Jos haluat uskoa näin, pidä huolta, että otat kaiken irti näistä kohtaamisista ja liikutat jokaista ihmistä jotenkin.

Jenni Pääskysaari Tyttö, sinä olet…
Kuvitus Nana Sjöblom
Otava 2015. Kotikirjasto.

Tämän kirjan ovat lukeneet mm.:  Omppu ja Krista

6 kommenttia:

  1. Läpi yön on ollutkin suunnitteilla lukea, kiitos kun muistutit :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, näihin täytyy ehdottomasti tarttua��

    VastaaPoista
  3. Läpi yön oli takuuvarmaa Rannelaa, Tyttö sinä olet -en ole lukenut, mutta pitää laittaa muistiin,ehkä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löysin Rannelan vasta nyt. Pääskysaaren kirja teki hyvän fiiliksen.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!