Sivut

maanantai 31. elokuuta 2015

Puuro. Reseptejä, inspiraatiota ja historiaa.








Puuro Reseptejä - inspiraatioita - historiaa

Puuron uusi tuleminen
Puuro - Reseptejä, inspiraatiota ja historiaa –kirjassa tehdään niin perinteisiä aamiaispuuroja ja uudenlaisia puuroja muun muassa chian ja amarantin siemenistä. Laajasti katsottuna puuroiksi voidaan lukea kaikki polentasta risottoon. Puurojen uusi tuleminen sopiikin mainiosti terveyttä ja luomuruokaa arvostavien ruokavalioon. Puurontähteitä voidaan hyödyntää niin sämpylöissä ja ohukaisissa.                                                                                                        
 Puurojen kanssa nautitaan usein hilloja, marjoja tai muita lisukkeita. Puurosta voidaan valmistaa myös mitä maittavimpia jälkiruokia. Puuro-kirjan tarkoituksena on tarjota houkuttelevia reseptejä ja herkullisia kuvia sen lisäksi, että luodaan katsaus puuron historiaan ja kerrotaan faktaa viljoista ja muista puuroihin käytettävistä aineksista.

Aamiaisherkku



Vanhasta käräjälaista löytyy muun muassa kohta: Puuroa saa keittää, olipa arki eli pyhä. Puuro on pyhää, joten älköön kenellekään sakkoja määrättäkö. Puuro onkin vanhin ruokamme. Esi-isämme sekoittivat viljaa ja rikkakasvien siemeniä, murskasivat ne kivillä ja keittivät puuroksi. Vanhimpana viljeltynä viljalajina pidetään ohraa, jota ilmeisesti on osattu viljellä jo kivikaudella. Ruista alettiin viljellä rautakaudella, kaura yleistyi 1700-luvulla. Vehnä on nykyisin tavallisin ruokakäyttöön viljelty vilja. Speltti on myös vehnää ja se on aivan viime aikoina yleistynyt jauhoina ja hiutaleina, koska se sisältää enemmän hyödyllisiä ainesosia. Speltti on korvannut perinteisen vehnän monissa kotitalouksissa kokonaan.


Spelttimannakakku


  
Kappaleessa Perinteisiä puuroja kerrotaan, että puuro valmistetaan viljasta tai muista ravitsevista kasviksista veteen, maitoon tai muuhun. Ihminen on kehittänyt vuosituhansien aikana heinäkasveja, kunnes niistä on saatu paremmin jyviä tuottavia viljoja. Resepteinä tarjoillaan kaurapuuroa, hedelmäkaurapuuroa, perinteistä joulupuuroa, riisipuuroa, mutti-puuroa (talkkunajouhoista), omenapuuroa tai vispipuuroa. Kaurapuuro on modernisoitunut viime vuosina todella paljon. Itse pidän banaani-kaurapuurosta.

Puuroa uudella tavalla toteaa, että alun perin puuroa tehtiin niistä aineksista, joita oli saatavilla. Nyt aineksia voidaan tuoda mistä tahansa päin maailmaa ja tarjonta on monipuolista ja lisäksi aineksia yhdistellään uudella tapaa ja valmistusmenetelmätkin ovat muuttuneet. Resepteinä on muun muassa mustariisipuuro, raakachiapuuro, punajuuripuuro, avokadopuuro, puuroletut ja aamiaissämpylät puurosta leivottuna.

Avokadopuuro
 
Puuroa päivälliseksi kappaleessa kerrotaan, että puuroa keitetään usein välipalaksi. Jälkiruokana puuro on harvinaistunut. Päivällispöydässä puuro sen sijaan on harvinaista, vaikka esimerkiksi italialaisten risottohan on ruokaisaa riisipuuroa. Kokeile risoton lisäksi vaikka sipuli-tomaattipuuroa tai jeonbokjuk-puuroa.
Puuroa jälkiruoaksi kappaleessa todetaan, että maitoon keitetty puuro oli pitkään tavallinen jälkiruoka. Sokerin yleistymisen myötä jälkiruokien määrä kasvoi. Nykyään jälkiruokapuuroissa trendejä ja makuja yhdistellään perinteiseen puuroon. Resepteistä esim.  spelttimannakakun, puuron caramel ja mannapuurovnukkaan vaikuttavat kiinnostaville.
Herkullisia lisukkeita kappaleessa todetaan, että lisukkeiden avulla aamupuuroa voi muunnella miltei loputtomasti ja kerrotaan mikä ero on hillolla, soseella, marmedalilla tai hillokkeella. Ohjeina on mm. raparperihillo, chili-karhunvatukkahillo ja  tyrni-keltajuurihillo.
Aineksista osuudessa esitellään puuroaineksia vehnästä mehiläisen siitepölyyn. Väliin mahtuu amarantti, kvinoa, mulperimarja ja rusinat.
Puuroa maailmalla tarjoaa katsauksen mitä puuroja ja miten maailmalla syödään. Avain viljanjyvien käyttöön ravinnoksi oli neste, pata ja tuli. Jo babylonialaisessa kulttuurissa tunnettiin puuro. Puuroainekset vaihtelevat maapallon eri puolilla. Esimerkiksi Etelä-Korealainen lisää riisipuuroon äyriäisiä, saksalaiset syövät Rote Grützea (punaisista marjoista) ja puolalaiset kasza gryczanaa (tattaripuuroa).
Puurolla on juuret joka kulttuurissa ja sivilisaatiossa rotuun ja rajoihin katsomatta.
Jos haluat vaihtelua tavalliseen kaura-, manna- tai riisipuuroon niin suosittelen. Puurot ovat trendikästä ruokaa.
Annika Mogensen, Ann-Sofi Rosenkvist, Torbjörn Tenfält Puuro. Reseptejä, inspiraatiota ja historiaa.
Alkuperäisteos Gröt
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Karisto 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Herman Koch Naapuri







Herman Koch (s. 1953) on hollantilainen kirjailija, kolumnisti ja näyttelijä. Naapuri on hänen seitsemäs romaaninsa.  Häneltä on aiemmin suomennettu Lääkäri ja Illallinen. Luin Herman Kochin Illallisen ennen blogiani. Pidin Illallisesta, sen hallitusta kerronnasta. Naapuri on hajanaisempi tarina.

Pidän Kochista kertojana. Hänessä on jotain samaa kuin Lars Sundissa ja Peter Handkessa. Hän antaa vaikutelman, että tarinan kertoja on lörpöttelijä, että hän luotsaa lukijaa hyvin hövelisti eteenpäin. Todellisuudessa hän paljastuu epäluotettavaksi tai salailevaksi, loppujen lopuksi lukija saa olla hyvin tarkkaavainen tekstin kanssa. Naapurin päähenkilö on ikääntynyt Herra M. Hän on ollut aikoinaan arvostettu, kansainvälisesti menestynyt kirjailija. Nyt kirjailijan ura on jo hiipumassa.  

Sellaista se siis on, kirjailijan elämä. Hän nousee, hän menee suihkuun, hän kuivaa itsensä – kuten kuka tahansa. Mutta jo pian eteen tulee ensimmäinen pulma: aamiainen. Hän on tänään yksin, vaimo ja tytär ovat kakkosasunnolla, hän ei osaa keittää kahvia. Äärimmäisissä olosuhteissa – haaksirikon, ydinkatastrofin, maanjäristyksen jälkeen – hän saattaisi onnistua tiristämään sen muistinsa perukoilta.

Kirjailija kirjan sisällä ei ole minulle mieluisin ratkaisu. Terhi Rannelan Läpi yön teoksessa kirjailija kirjoitti kirjaa. Ihastuin tuohon kirjaan. Kochin Naapurissa kirjailija kuljettaa päähenkilönsä kirjastoon puhumaan kirjastaan. Tällainen samanlainen episodi kulkee myös Leena Krohnin uusimmassa kirjassa Erehdys.  Kirjailija E:tä on pyydetty lukemaan novellejaan ja keskustelemaan lukijoidensa kanssa. Samanlainen tarina on Torgny Lindgrenin kirjassa Kimalaisen mettä. Keski-ikäinen naiskirjailija on tullut lokakuisena iltana pienen länsipohjalaiskunnan seurakuntakotiin luennoimaan pyhimyksistä. Kummassakin kirjaillassa tunnelma peilautuu ankeana, ahdistavana ja epämiellyttävänä kokemuksena. Ystäväni kertoi viime syksynä kirjastoillasta keskellä ei mitään. Kirjastoilta tapahtui sikäläisten ihmisten arjessa. Kullakin on kiireensä ja arkirutiininsa. Järjestelyt ovat hyvin pelkistetyt. Kirjailijalle saatetaan osoittaa yösija, mutta murkinan saa etsiä kävellen jostain keskeltä ei mitään. Ilman autoa ihminen saa seikkailla kylän pimeydessä tuntematta seutua.

Vajaa neljännestunti myöhemmin – kirjastonhoitaja on jo pari kertaa vilkaissut rannekelloaan – kaikki on yhtäkkiä ohi. Niinhän se on, on aika tulla ja on aika lähteä. Jos kirjastossa jotain vihataan niin kirjailijoita, jotka eivät osaa pysyä kohtuudessa. Kirjailijoita, jotka kuuntelisivat omaa ääntään vaikka koko päivän.

Ja niin sanoo kirjailija, joka julkaisee vuodesta toiseen pelkkiä uusia sotakirjoja? Lukijasi ovat nukahtaneet jo kauan sitten, M. Taidat olla ainoa joka ei ole vielä huomannut sitä. Mikset kerrankin kirjoittaisi jostain muusta?

Kirjailijan uudemmat sotaromaanit eivät herätä samanlaista kiinnostusta kuin läpimurtoromaani.  Kirjailijan menestystarina oli tosipohjainen katoamismysteeri, joka kertoi historianopettaja Jan Landzaatista ja tämän katoamisesta pian sen jälkeen, kun hänellä oli ollut lyhyt suhde kauniin oppilaansa kanssa. Viimeisen kerran opettaja oli nähty eräällä mökillä, paikalla oli ollut myös kyseinen opiskelijatyttö ja tämän uusi poikaystävä.  Nyt kirjailija M.:n ura ja samalla Landzaat ovat menettämässä merkitystään. Vain salaperäinen alakerran naapuri tarkkailee  M.:ää. Mitä tekemistä naapurilla on katoamistapauksen kanssa?  Mitä hän tietää tapahtuneesta?

Kochin kirjallisuuspohdinnat raottavat kirjailijan julkista roolia ja esilläoloa maineen hintana. Miten kirjailija perustelee kuulijoilleen, miksi hänen kirjansa kannattaa lukea? Minkälaisella käytöksellä hän markkinoi itseään? Miten pitkälle pääsee asenteella kirja puhukoon puolestaan? Kuinka jaksaa vastata toimittajan kysymyksiin kerrasta toiseen?

Keskinkertainen kirjailija istuu elinkautista. Hänen on pakko jatkaa. On liian myöhäistä vaihtaa enää ammattia. Hänen on jatkettava katkeraan loppuun saakka, kunnes kuolema hänet korjaa. Vain kuolema voi vapauttaa hänet omasta keskinkertaisuudestaan.

Illallisessa tarinan juonenkäänteet yllättävät lukijan täydellisesti ja koukuttavat lukijan matkaansa. Lukijan käsitykset keskeisistä henkilöistä muuttuvat kirjan edetessä. Miellyttävä henkilö muuttuu vastenmieliseksi.  Viaton ilta saa aivan odottamattomat kasvot.  Koch rakentaa tahallisia harhautuksia ja tarjoaa erilaisia tulkintoja vastaukseksi.  Kochin kirjoissa on sivuja huomattavasti enemmän kuin Peter Handken kirjoissa, joten jälkimmäisen tiivis ilmaisu tekee lukemisesta entistä haasteellisemman.  Pidän Kochin kirjoista, niiden hyvästä käännöksestä ja raikkaasta ulkoasusta. Naapuri on erinomainen kirja, mutta Illallinen oli enemmän minulle.

Herman Koch Naapuri
Alkuperäisteos Geachte Heer M.
Suomentaja  Sanna van Leeuwen
Siltala 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kirjan ovat lukeneet mm. MariA., Kirjasähkökäyrä ja Maisku 

lauantai 29. elokuuta 2015

P.C. Cast & Kristin Cast Merkitty Yön talo # 1





Yön talo on yhdysvaltalaisen kirjailijan P. C. Castin ja tämän tyttären Kristin Castin yhdessä kirjoittama vampyyrisarja. P. C. Cast on yhdysvaltalainen romantiikka- ja fantasiakirjailija. Kristin Cast opiskelee Tulsan yliopistossa. Yön talo -sarjan on 12 -osainen kirjasarja, ja sarjalla on myös sisarteoksia. Genrenä nämä ovat nuorisofantasiaa.

Yön talo -sarjan kohdeikänä lienee 12–16. Ykkösosa soveltunee tuohon ikähaarukkaan ihan hyvin. Päätin lukea kirjan silkasta uteliaisuudesta.  Kirjan takakannen mukaan sarja on lumonnut miljoonat vampyyrihuuman tartuttamat ympäri maailman. Palataan tähän tekstin lopussa.

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Zoey Redbird, joka tulee merkityksi kesken ihan tavallista koulupäivää Tulsassa Oklahomassa. Äidiltään Zoey ei saa ymmärrystä, ja vielä vähemmän tämän mieheltä. Safiirinsinen hohtava kuunsirppi otsassa saa äidin suunniltaan. 

Äidin silmät kaventuivat. ”En käsitä, miten voit olla noin itsekäs. Etkö ymmärrä, mitä kaikkea hän on tehnyt hyväksesi? Hänen ansiostaan minä saatoin jättää sen hirveän työni Dillardsilla. Hänen ansiostaan meidän ei tarvitse huolehtia rahasta ja meillä on tämä talo.

Zoey pakenee huoneensa ikkunasta kuplallaan isoäidin luo, joka on ymmärtäväinen ja välittävä. Zoey on erilainen vampyyritulokas, sillä hänen kuunsirppi on valmis, kun muiden on keskeneräinen, rajattu. Vampyyritulokkaan merkitsemisen tekee eräänlainen Etsijä jumalattaren valinnan mukaisesti. Kaikki kokelaat eivät selviydy muutoksesta, joten nämä kuolevat pois. 

Isoäitini talo kohoaa kahden laventelipellon välissä ja on valtavien vanhojen tammien varjostama. Se on rakennettu vuonna 1942 karkeasta Oklahoman kivestä, ja siinä on mukava kuisti ja epätavallisen isot ikkunat. Rakastan sitä taloa. Pelkästään pienten puuportaiden kapuaminen sai heti oloni tuntumaan paremmalta… turvalliselta. Sitten näin oveen kiinnitetyn lappusen. Oli helppo tunnistaa isoäiti Redbirdin kaunis käsiala: Olen rinteillä poimimassa luonnonkukkia.

Zoey hylkää entisen elämänsä ja siirtyy Yön taloon, vampyyrien sisäoppilaitokseen. Zoey ei ole tavallinen tulokas, vaan vampyyrijumalatar. Uusi elämä tuo uusia ystäviä, huonekaverin, vihamiehiä ja ihastuksenkin. Hän joutuu alusta lähtien kahnauksiin Afroditen kanssa, joka johtaa Pimeyden tyttäriä. Vaikka Zoey on jättänyt ihmiselämän taakse, niin hän kohtaa poikaystävänsä, mutta kiinnostus on Zoeyn kannalta erilaista, verellistä. Sisäoppilaitos on hyvin erilainen, koulupäivän oppiaineet mielenkiintoisia. Vai miltä kuulostaa vampyyrisosiologian alkeet, draaman alkeet, piirustuksen alkeet, musiikin johdanto, kirjallisuuden alkeet, miekkailu, espanjan alkeet, ratsastus?  Niin opiskelu tapahtuu öiseen aikaan.  Käytävillä kuljeksivat kissat kuuluvat yhteisöön, sillä he ovat olleet aina läheisessä liitossa vampyyrien kanssa. Heitä ei voi omistaa, sillä nämä itse valitsevat omistajansa. Tosin siinä ei liene mitään kummallista, sillä niin he tekevät yleensäkin. 

”Voisinkohan minä saada oman kissan?” kysyin.
”Jos joku niistä valitsee sinut, sinä kuulut sille.”
”Valitsee minut?”
Neferet hymyili ja silitti Skylaria, joka sulki silmänsä ja kehräsi kovaan ääneen. ”Kissat valitsevat meidät – me emme omista niitä.” Kuin vahvistukseksi hänen sanoilleen Skylar hyppäsi alas hänen sylistään, heilautti pystyyn nostettua häntäänsä ja katosi käytävään.

Palataanpa alkuun. En kovin paljon välitä mainosteksteistä, mutta tämä kirjaa myy. Tätä on suomennettu 11 osaa.  Luin tämän uteliaisuudesta, sillä ihastuin Deborah Harknessin Lumottuun, jonka kirjailija on historiantutkija, väitellyt tieteenalastaan. Hänen kirjansa on aikuisfantasiaa ja se ei myynyt, joten sitä suomennettiin vain trilogian aloitus. Jos olisin tämän kirjan lukijaikää, niin ei minulla olisi valittamista Yön talosta. Katsoin huvikseni Yön talo osan 11. Paljastettu  (2015) tilanteen HELMET-kirjastoissa. Kirjasta on varauksia 84 kpl. Vuonna 2014 ilmestynyttä Salattua on otettu HELMET-kirjastoihin 58 kpl.



P.C. Cast & Kristin Cast Merkitty Yön talo # 1
Alkuperäisteos Marked A House of Night Novel
Suomentaja Annika Eräpuro
Otava 2011. Kotikirjasto.


Merkittyä ovat lukeneet mm.

perjantai 28. elokuuta 2015

Laura Lindstedt Oneiron





Laura Lindstedtin (s. 1976) esikoisromaani Sakset oli syksyllä 2007 Finlandia-palkinnon ehdokkaana. Lindstedt toimii Mahdollisen Kirjallisuuden Seurassa ja Kieleke-kollektiivissa. Hän viimeistelee väitöskirjaa kommunikaation ongelmasta ranskalaiskirjailija Nathalie Sarrauten tuotannossa.
Meinasin ohittaa tämän kirjan, mutta luin Lukutoukan kiinnostavan esittelyn tästä kirjasta.

En ole lukenut oikein mitään vastaavaa. Lukiessani mieleeni muistuivat Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina, Edgar Lee Mastersin Spoon river antologia sekä David Eaglemanin Tarinoita tuonpuoleisesta.

Lindstedtin kieli on hyvin erikoista, ainakin minulta se vaati totuttelua. Paikoin kieli on runollisen kaunista ja toisaalla ronskia. Teksti rakentuu esseestä luentoon ja sadusta näytelmään. Runoja, luetteloita, dialogeja, kirjeitä, lehtileikkeitä – rytmittämässä tekstiä. Kuolemantanssissa on rytmiä. Oneiron on feministinen romaani, alkukantaisen naiseuden kirja, tutkielma kuoleman porteista.

Kuolema pysyi kuin pysyikin poissa. Mutta Rosa Imaculadaa varoitettiin: kuolema on vastedes aina kintereilläsi. se on kuin väkivaltainen ex-puoliso joka haluaa, kielloista huolimatta, tulla kylään. Joka rojahtaa suoraan sohvalle istumaan ja pyytää muina miehinä olutta ja, oluen juotuaan, sanoa täräyttää: tulin takaisin pikkulintuseni …

Kirjan keskeinen kuvaus on helppo, sillä kirjan keskiössä on seitsemän naista. Kukin näistä naisista tulee eri puolilta maailmaa. Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan.

Sanot: Ul-ri-ke.

Lausut jokaisen tavun erikseen, itkuisesti ja inttäen, kuin jotain vaatien ja samalla pyytäen, melkein anoen. Kerrot nyyhkyttäen, kuka olet.

Olet Ulrike, 17 vuotta.

Et tiedä, mistä olet tulossa, mutta kotisi on Itävallassa, Salzburgissa.

Mikä on naisten kohtaamispaikka? Missä he kohtaavat? He kohtaavat toisensa jonkinlaisessa kuolemanjälkeisessä välitilassa, josta ei voi paeta. Sanojen ja kertomusten avulla he kertovat oman tarinansa. Aikakäsitys on erilainen kuin me ymmärrämme. Naisten ruumiillinen olemus ja sen aistiminen katoaa vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa, vähitellen oma itse antaa periksi.

”Haluatteko kotiin” Wlbgisiltä varovaisesti tiedusteltiin, haluatteko kotiin kuolemaan, eikä Wlbgis halunnut, ei hän sentään yksin halunnut kuolla. Eikä hän ylipäänsä halunnut kuolla! Mutta hänen oli kuoltava. Syöpä oli kaikkialla.

Mikä on koitunut kunkin naisen kohtaloksi? Kirjan lopussa saadaan vastaukset kysymyksiin. Ulrika saapuu viimeisenä, ja hänet liitetään erikoisen riitin avulla naisten joukkoon. Lukija saa tietää seksuaalimurhaajan tuomion, vaikka uhri ei ole sitä näkemässä. Herra Santoron ja Rosa Imaculadan kohtaaminen on uskomaton.

Oneiron ei ole nopealukuinen tai helpolla avautuva. Teksti on paikoin unenomaista, toden ja epätoden rajalla liikkuvaa. Paikoin tarina etenee kylmien lehtijuttujen avulla, jotka kertovat kuolemasta ja tapausten taustoista. Nämä iskeytyvät rajulla voimalla lukijan tajuntaan. Lukijalla on oltava innostus maagisen realismin lukemiseen ja uskallus kuolemanjälkeiseen fantasiaan. Välillä kielikin tuottaa mysteerin. Pidin kirjanlopusta, naisten kohtaloista, mutta teos oli liian moninainen minun makuuni. Kuoleman jälkeisessä tilassa en viihtynyt, en sen vellonnassa. Suosittelen kirjan lukemista kaikille, jotka haluavat hienon lukukokemuksen, vaikka kirja ei ollut minun juttuni. En oikeastaan halua kertoa tarinasta enempää, sillä jokaisen on koettava tämä kirja itse. Kirjan ulkoasu on täydellinen.

Laura Lindstedtin Oneiron
Ulkoasu Jussi Karjalainen
Teos 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kirjan on lukenut mm. Lukutoukka