Sivut

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Meryl Streep



Tartuin hieman epäuskoisena Petri Nevalaisen eli suomalaisen tekemään kirjaan maailmantähdestä, mutta muutakaan ei ollut saatavilla. Materiaali perustuu kansainväliseen arkistomateriaaliin ja haastatteluaineistoihin. Olisin halunnut maailmantähtien elämäkerturin kirjoittaman julkaisun.

Meryl Streep on vaalinut tarkoin yksityisyyttään, mutta jotain hänestä tiedetään. Mary Louise Streep (s. 1949) varttui keskiluokkaisessa perheessä New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvaltain itärannikolla. Isä oli lääketehtaan markkinointipäällikkö ja äiti kotirouva. Streep opiskeli Vassar Collegessa ja Yalessa näyttelemistä.

Olen ihaillut Meryl Streepin roolisuorituksia kauan. Minulla on monta suosikkia Streepin elokuvissa, sillä ne vain ovat niin hyviä: Ranskalaisen luutnantin nainen, Sofien valinta, Muistojeni Julia, Epäilys, Minun Afrikkani, Hiljaiset sillat, Yön hiljaisuudessa, August: Osage County sekä Tunnit. Eniten minuun ovat vaikuttaneet Ranskalaisen luutnantin nainen, Minun Afrikkani, joka perustuu Karen Blixenin omaelämäkertaan sekä tietenkin Tunnit. Joihinkin elokuviin en ole ihastunut, sillä Karhiainen pitkästytti ankeudellaan. Julia & Julia sekä Pientä säätöä tuntuivat väkisin tehdyiltä. En ole nähnyt sen enempää Kauriinmetsästäjää kuin Kramer vastaan Krameria, sillä kummankaan aihepiiri ei kiinnosta minua.

Streepin nousu Hollywoodin tähtiportaita kohti ehdotonta huippua jatkui vuonna 1979 elokuvalla Kramer vastaan Kramer. Siinä hänen vastanäyttelijänään oli valmis supertähti Dustin Hoffman, joka oli noussut elokuvayleisön tietoisuuteen jo vuonna 1967 elokuvassa Miehuuskoe. Sen jälkeen hän oli jatkanut lukuisissa menestyselokuvissa ja saavuttanut Hollywoodissa vankan aseman.

Streep meni naimisiin kuvanveistäjä Don Gummerin kanssa 29-vuotiaana vuonna 1978, ja parilla on neljä lasta (Henry, Mamie, Grace ja kuopus Louisa). Avioliitto on kestänyt yli kolmekymmentä vuotta – huikea suoritus Hollywoodin glamourissa. Streep on toistuvasti korostanut perheen ja lasten merkitystä. Hänen lähipiirinsä ei esiintynyt liiemmälti julkisuudessa, sillä miestään Streep kutsuu erakoksi. Työtarjoukset ovat saaneet jäädä, jos ne ovat näyttäneet vaikeuttavan liiaksi perheen arkea.

Kriitikot ovat huomauttaneet, että Streep teki ensimmäisen merkittävän roolinsa suhteellisen vanhana: nimirooli elokuvassa Muistojesi Julia toteutui vuonna 1977, jolloin Streep oli 28-vuotias. Vastaavasti Jodie Foster oli 13-, Julia Roberts 21-, Nicole Kidman 22- ja Natalie Portman 23-vuotias ensimmäisen tärkeän roolinsa aikaan.

Streepillä on hallussaan näyttelijöiden Oscar-ehdokkuuksien ennätys ja vielä neljällä vuosikymmenellä. Naispääosan Oscarin hän sai vuonna 1982 elokuvasta Sofien valinta. Kirjan lopussa on filmografia, hakemisto ja lähteet.

Streep itse on sanonut, että hän ei mikään tähti: Tähdet aloittavat yleensä uransa jo teini-ikäisinä. Niin tekivät muun muassa Greta Garbo, Liz Taylor, Brigitte Bardot ja Marilyn Monroe. Minä olen ammattinäyttelijä. Vielä 30-vuotiaana olin Yhdysvalloissa lähes tuntematon.

Petri Nevalainen kirjoittaa kokonaiskuvaa Meryl Streepin urasta, tähteydestä ja yksityiselämästä. Tämä kirja onkin omiaan naistenviikolle, jossa korostetaan naista ja naiseuden monia kasvoja. Näemmä viikollani pääsee mieskin ääneen kirjan tekijänä. Kirjan avulla voidaan pohtia Streepin suosiota ja kestävyyttä.

Suurin ero moniin muihin naistähtiin liittyy siihen, että Streep ei ole hyödyntänyt urallaan ulkonäköä, glamouria tai seksuaalisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei hän olisi kaunis, glomoröösi (?) ja seksikäs. Ne ovat tiettyyn rajaan asti kuuluneet hänenkin persoonaansa. Mutta Streepin tähteys on perustunut Hollywoodin mitassa poikkeuksellisen vahvasti hänen näyttelijän kykyihinsä.

Streepin ura on jatkunut lähes 40 vuotta Hollywoodin huipulla. Miksi hänen uransa kestää ja jatkuu? Streepin työympäristö on kuitenkin miehinen, nuoruutta ihannoiva, jossa lasikattoefektin luulisi jylläävän. Monet naisnäyttelijät alkavat menettää työtarjouksia täytettyään 40 vuotta, mutta Streep tekee yli 60-vuotiaana uransa parhaimmistoon kuuluvia rooleja. Yhtenä tärkeänä tekijänä on ehdottomasti, että Streep on saanut hyvän ja monipuolisen koulutuksensa Yhdysvaltain parhaimmissa oppilaitoksissa. Hänen tasolleen rinnastan toisen suosikkinäyttelijäni eli Diane Keatonin, joka luo upeita rooleja yhä. Voimme vain toivoa, että Streep kirjoittaa omaelämäkerran Sophia Lorenin ja Diane Keatonin tavoin.

Petri Nevalainen Meryl Streep

Helsinki-kirjat 2011. Kotikirjasto.

2 kommenttia:

Ilahduta minua kommentilla!