Taivaan tuli ja Pimeys laskeutuu ja Vaikea taival

Erin Hunter Etsijät 5 – Taivaan tuli


Taivaan tuli (Seekers: Fire in the sky 2010) jatkaa pseudonyymi Erin Hunterin Etsijät-sarjaa (aiemmat osat: Matka alkaa, Iso Karhujärvi, Savuvuori ja Viimeinen erämaa). Alkuperäinen sarja ilmestyi jo vuosien 2008-2011 välisenä aikana kuusiosaisena. Sarjan viimeinen osa Tähtien henget ilmestyy meillä syksyllä 2015.

Aikoinaan orvoksi jääneet Toklo, Kallik, Lusa ja Ujurak kohtasivat sarjan aiemmissa osissa ja lähtivät Ujurakin johdolla etsimään Viimeistä suurta erämaata. Edellisessä osassa he saavuttivat viimeisen erämaan ja nyt he ovat pohjoisessa meren rannalla, josta he näkevät ikijään reunan.

Jääkarhu Kallikia ikijää vetää puoleensa ja muutaman päivän odottelun jälkeen hän on sitä mieltä, että jään reuna on lähentynyt tarpeeksi ja he päättävät uida jään reunalle. Saavutettuaan jään he huomaavat, että jopa kävely siellä on liukastelevaa. Nelikolla on vaikeaa myrskyssä ja lumisateessa, mutta onneksi Kallik osaa kaivaa lumeen lämpimän pesän. Kaverukset kohtaavat matkallaan jäänmurtajien tekemiä railoja, joissa ui miekkavalaita, myrskyjä ja kylmää. Ylittäessään railoa Kallik putoaa veteen ja miekkavalaat ovat siepata hänet, mutta muodonmuutokseen kykenevä Ujurak muuntautuu maitovalaaksi ja työntää Kallikin takaisin jäälle.

Kuolema ja vaarat vaanivat siis varjoissa syvällä jään allakin, ja maistuivat öljylle ja lattanaamoille ja puskivat eläimet ja kalat tieltään yhtä helposti kuin hän oli puhaltanut pikku ravut esiin merenpohjan hiekasta. Ujurak epäili, ettei hän saisi enää koskaan tuntea olevansa turvassa.


Ruoan hankinta on vaikeaa, sillä hylkeiden pyytäminen ei ole helppoa. Lusalle rasvainen hylkeenliha ei edes maistu. Hän haluaisi mustikoita, hedelmiä ja toukkia. Lusaa elämä koettelee. Väsymys ja uni vaivaa. Lusaa ei meinaa saada edes hereille. (talviunen tarve).

Kallik tunsi taas syyllisyyden tulvahduksen sisällään. Mikä valkoinen karhu se sellainen oli, joka ei edes hyljettä saanut napattua? Ehkei hän pystyisikään lopulta huolehtimaan ystävistään. Toisaalta häntä ärsytti ajatella Tokloa ja Lusaa. Antaisivat nyt hänelle edes tilaisuuden! Hän oli seurannut heitä maalla silloinkin kun Toklolta oli joskus jäänyt saalis saamatta.

Nelikko vaipuu jo epätoivoon, vaikka Ujurak patistelee koko ajan, että matkaa on jatkettava. Lopulta, kun kaikkien toivo alkaa hiipua, jokaiselle ilmestyy unessa oma tähtikarhunsa, joka kertoo mitä tulee tehdä. Ujurakille kerrotaan, että oikea suunta on kohti nousevaa aurinkoa, mutta vastusteluista huolimatta Lusa ja Toklo päättävät palata mantereelle. Ensin he törmäävät uppoavaan laivaan ja tämän jälkeen öljynporauslauttaan, jolla on sattunut öljyvahinko. Lusa tahrii uidessaan turkkinsa ja hän joutuu vangiksi, missä häntä aletaan puhdistaa öljystä, mutta musta väri ei vain lähde. Lopulta puhdistajat tajuavat, että Lusa on mustakarhu eikä jääkarhu.


Taivaan tulessa Hunter jatkaa kuvaustaan pohjoisen haavoittuvasta luonnosta. Öljynporauslauttoja ja jäänmurtajien tekemiä uomia on ohenevalla ikijäälläkin. Öljytuhoja sattuu arktisilla alueilla, eläimiä pestään öljystä... Tarina on hyvin kirjoitettu ja sen lukee mielellään aikuisempikin. Suositusikä on yli kymmenvuotiaille. Viides osa on kuitenkin selvästi väliosa, joka on kirjoitettu, jotta sarjaan on saatu kuusi osaa niin kuin Soturikissoissa ja Selviytyjissä. Karhunelikko seikkailee ikijäällä, mutta juonen käänteitä on vähän. Kirjan kansi on erittäin onnistunut.

”Ei”, valkoinen karhu sanoi silmäillen nahkapesässä hyöriviä lattanaamoja. ”Ei kannata.” Hän laskeutui makuulle, laski pään käpäliensä päälle ja sulki silmänsä. ”Minun tuntemaani maailmaa ei ole enää”, hän sanoi suruissaan. ”Eikä koskaan enää tule.”

Erin Hunter Etsijät 5 – Taivaan tuli
Alkuperäisteos Fire in the sky 2010
Suomentaja Mika Renvall
Jalava 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.



Erin Hunter Selviytyjät 3 – Pimeys laskeutuu


Pimeys laskeutuu (Darkness falls 2013) on Erin Hunterin eläinfantasiasarja Selviytyjien (Survivors) kolmas osa. Teoksen on suomentanut Veli-Pekka Ketola. Pimeys laskeutuu jatkuu suoraan edellisestä osasta. Lykkyä syytetään petoksesta ja Alfa tuomitsee hänet merkattavaksi pysyvästi.

Alfa ei ollut vielä lopettanut. ”Ja uusi omega saa pysyvän muistutuksen petollisuudestaan: arpi hänen kyljessään auttaa jokaista muistamaan, mitä hän on tehnyt.”

Kesken seremonian alkaa kuulua kuitenkin kimeää vonkunaa entisen kaupungin suunnasta ja lauman koirat joutuvat paniikkiin.


Lykky kääntyi katsomaan metsän takaa nousevaa mustaa savua, ja hänen hengityksensä salpautui. Se oli kuin myrskypilvi, mutta vieläkin mustempi. Se toi mieleen savupilven, jonka Lykky oli kerran nähnyt kaupungissa, kun joukko mölyhäkkejä oli hyökännyt tiellä toistensa kimppuun ja roihahtanut liekkeihin. … Yksi toisensa jälkeen koirat vaikenivat tyrmistyneinä ja vain katselivat savun leviämistä.


Lykky karkotetaan pysyvästi laumasta ja hän lähtee yksinäisenä koirana takaisin kaupunkiin etsimään Mikkiä, joka on kadonnut yön aikana laumasta. Hän nauttii vapaudestaan, kunnes huomaa, että yksinäisen koiran on vaikea tulla toimeen luonnossa, metsästäminen on vaikeaa ja puolustautuminen petoja (kojootit, karhu) vastaan on yksin vaikeaa. Kaupungin hän toteaa olevan raunioitunut, pitkätassut eivät ole palanneet, ruokaa eikä puhdasta vettä ole, taloja romahtelee lisää ja laitapuolen kulkijat ryöstelevät ja yrittävät löytää ruokaa jäljellä olevista. Lisäksi musta pilvi kylvää myrkyllistä sadetta.





Löydettyään Mikin entisen romahtamaisillaan olevan kotitalon luota he päättävät palata takaisin lauman luo. Matkalla he löytävät hurjakoirien (Guard dog!) pentueen, jonka emo on kuollut. He päättävät viedä pennut lauman luo, vaikka ne ovat pieniä ja niiden hurjakoiran luonto on pyrkimässä esiin. Alfa kuitenkin juuri ja juuri hyväksyy pennut leiriin. Samoin Lykky pääsee takaisin omegaksi. Lauman on etsittävä koko ajan uutta ja parempaa leiripaikkaa.





Lykky ajatteli kuinka Taivaskoirat olivat tuoneet sumun. ”Henkikoirat ovat meidän puolellamme, olen varma siitä. Tarvitsemme heidän apuaan pitkällä matkalla, joka on edessämme. Maailma muuttui pitkätassujen lähdettyä. Ehkä se palaa ennalleen ja pitkätassut tulevat takaisin. Tai ehkä tulee uusi Suuri murahdus, joka muuttaa maata uudelleen. Mutta toistaiseksi on vain yksi ratkaisu. Meidän on pysyttävä liikkeellä.”

Sarjan osassa ei ole yhtenäistä juonta, vaan enemmänkin erillisiä tapahtumia ja aina kriittisellä hetkellä tapahtuu jotain dramaattista, joka kääntää tilanteen. Kirja on hieman ankea, täynnä pahansuopuutta ja väkivaltaa. Suuren murahduksen jälkeiset katastrofit jatkuvat. Koirat tappelevat keskenään tai muiden petojen kanssa. Välillä joku koira kuolee. Alfa on varsinainen tyranni johtajana. Kriisitilanteessa hän menettää hermonsa muuttuen pelkuriksi, mutta on sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kirjassa tuodaan esiin hyvin jengikäyttäytyminen, heikoimpien kaltoinkohtelu ja ryhmädynamiikka. Ryhmän jäseniä kohdellaan epäreilusti, tehdään hätäisiä päätöksiä ja jaetaan epäoikeudenmukaisia tuomioita pinnallisten mielipiteiden ja puolitotuuksien perusteella. Lykyn persoona on myös monitahoinen, päättämätön, hän ei oikein tiedä mitä tahtoo.


Tästä osasta puuttuu se syvällisyys, mitä Hunterin aiemmissa kirjoissa on ollut. Tämä osa on enemmän varhaisnuorisolle suunnattu koirien seikkailukertomus. Karhusarjassa on mukana tärkeitä ekologisia näkemyksiä luonnon kestokyvystä.


Erin Hunter Selviytyjät 3 – Pimeys laskeutuu

Jalava 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.




Erin Hunter Selviytyjät 4 – Vaikea taival




Vaikea taival (The broken path 2014) on Erin Hunterin eläinfantasiasarja Selviytyjien (Survivors) neljäs osa. Teoksen on suomentanut Veli-Pekka Ketola.


On tullut aika antaa Roihun ja kuun pennuille nimet. Seremoniaa varten tarvitaan valkoinen kaniini ja sitä ja tietenkin muutakin ruokaa ja sitä Lykky, Roihu ja Lipsu ovat lähteneet metsästämään. Lykky on otettu pitkin hampain takaisin laumaan ja hän on tappeluiden kautta pystynyt kohoamaan arvojärjestyksessä korkeaan metsästäjän asemaan.


Tuhkasade jatkuu ja lauma joutuu siirtymään aina kauemmaksi päästäkseen turvalliselle alueelle. Mutta matka on hankala, Veitsen johtama hurjakoirien lauma on kannoilla ja he törmäävät uuteen vihamieliseen villikoirien laumaan, jota johtaa raivohullu, ja jota muu lauma tottelee sokeasti. Alfan johtamiskyvyt ovat edelleen hakusessa ja Lykyn hermoja ja neuvokkuutta tarvitaan. Lykky tuntee vihdoinkin sopeutuneensa villiin luontoon ja laumakoiraksi.


Aikoinaan hän oli ällistynyt itsessään tapahtunutta muutosta. Hän oli rakastanut aikaa yksinäisenä koirana, joka kuljeksi kaupungin kaduilla ja kaiveli pitkätassujen jätteitä. Hän oli ollut ylpeä, jos oli onnistunut nappaamaan vanhan, puoliksi syödyn kanan ruokatalon jätelaatikosta.


Toisaalta välillä Lykkykin on tyytyväinen hierarkian ankaruudesta: Yhdessä hurjakoiranpennut pystyisivät päihittämään Lykyn, mutta kyse oli muustakin kuin raa’asta voimasta, ja he tiesivät sen yhtä hyvin kuin Lykky. Minä olen laumassa Lipsun yläpuolella ja korkea-arvoisempi kuin Mörö, ja hänen vaistonsa käskee edelleen alistua.


Kuten muissakin Hunterin sarjoissa (Soturikissat ja Etsijät), maagisuudella on vahva rooli. Niin Henkikoira, Pelkokoira, Aurinkokoira, Kuukoira kuin Taivaskoira johtavat koirien elämää. Sarjoille on yhteistä myös pääosan esittäjä, joka on kaikissa karannut ihmisten luota villiin luontoon: Selviytyjissä Lykky (entinen nimi Napsu), Etsijöissä mustakarhunpentu Lusa ja Soturikissoissa nuori kollikissa Tulitassu (Ruska).


Etsiessään uutta leiripaikkaa lauma saapuu pitkätassujen tuhoutuneeseen kaupunkiin, jossa lojuu, kuolleita, mätäneviä ruumiita. Alfan edelleen epäröidessä ja pilkatessa muita, varsinkin hihnakoiria, Roihu haastaa hänet lauman johtajuudesta. Taistelu tultaisiin pitämään seuraavana yönä. Päivän metsästysreissulla yksi metsästäjistä joutuu kuitenkin pitkätassujen vangiksi ja tilanne muuttuu ratkaisevasti.


Kirjan alussa on lueteltu laumojen jäsenet, mikä helpottaa huomattavasti tilanteen seuraamista. Myöskin tämä osa on lähinnä koirien seikkailukertomus. Jokin katastrofi on tapahtunut, mutta siihen vain viitataan, eikä missään vaiheessa kerrota mitä se on ollut. Ihmiset on kuitenkin alueelta evakuoitu.


Ensin Lykky ei tuntenut mitään, mutta sitten taivaalta alkoi tulla valtavat määrät vettä ja märkää tuhkaa. Mustat hiutaleet takertuivat Lykyn märkään turkkiin, ja niistä valui vettä hänen haavoihinsa. Sade poltti pahemmin kuin mäyrän kynnet; myrkyllinen vesi tuntui menevän lihan läpi ja syövyttävän luita.


Erin Hunter Selviytyjät 4 – Vaikea taival
Jalava 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.