Rachel Joyce Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu

Jospa muisti olisikin kirjasto, jossa kaikki on omalla paikallaan. Jos voisi vain kävellä tiskin ääreen ja sanoa kirjastovirkailijalle: haluaisin palauttaa tuskalliset muistot … ja ottaa esiin hiukan onnellisimpia muistikuvia.

Mitä tahansa olinkin suunnitellut eiliselle, niin suunnitelmani menivät uusiksi, palasin keskustaan ja noudin kirjani R-kioskista. En ollut ajatellut lukevani, en ollut suunnitellut edes bloggaavani tänään. Itse asiassa Amos Ozin Älä kysy yöltä odotti lukuvuoroaan. Mutta niin vain minä luin iltapäivän terassilla auringon lämmössä, luin illan ja myöhään yöhön. Olin pyytänyt kirjan kustantajalta perehtymättä kirjan tarinaan sen tarkemmin. Tiesin vain haluavani lukea sen. Kirjan ulkoasu ja kirjan nimi antoivat viitteitä kirjasta, mutta en vienyt ajatuksia liian pitkälle. Luettuani kirjan takakannen huokasin ihastuksesta. Otin mukavan asennon ja avasin Lontoon tuliaiset ja nautiskelin Harrodsin herkullista valkosuklaata ja luin tätä ihanaa kirjaa.

Viime keväänä luin Harold Fryn odottamattoman toivioretken, joka kertoi Harold Fryn tarinan. Harold lähtee kulkemaan Kingsbridgestä Berwick-upon-Tweediin St. Bernadinen saattokotiin saatuaan Queenien kirjeen. Hän taittaa yli 900 kilometrin matkaa kävellen ilman ennakkovalmistautumista.
Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu on paralleeli. Se on kerrottu Queenien näkökulmasta hänen odottaessaan Harold Fryn saapumista. Haroldin kirja toimii yksinkin ja niin myös Queenien kirja, mutta yhdessä ne kertovat kokonaisen tarinan, jossa on niin rakkautta, katumusta kuin anteeksipyyntöä.

Niinpä minä sanoin elämänlangalle: Haluat olla puutarhassani, mutta minä en halua sinua. En pysty kaivamaan sinua pois. Jos myrkytän sinut, saatan samalla myrkyttää sellaisia kasveja, jotka haluan pitää, Meillä on ongelma josta emme pääse eroon. Tässä pitää tapahtua jonkinlainen muutos.

Harold kulkee omaa vaellustaan ja samanaikaisesti Queenie tekee samanlaista matkaa kirjoittaen menneisyyttä. Queenien tarina avaa myös Davidin tarinaa. Hän matkaa sanoin, koska muuten hän ei enää liiku, hän kirjoittaa sanoin, koska muuten hänellä ei ole enää sanoja. Sisar Mary Inconnue, nunna ja vapaaehtoistyöntekijätekijä, on läsnä Queenin hetkissä... Queenin rakkauslaulu on sävyiltään Haroldin tarinaa tummempi. Saattokoti on viimeinen etappi, jossa kivut ja elämän loppu ovat liki. Se ei ole seesteinen vanhainkoti. Se on myös päätepiste elettyyn elämään. On helpompi lähteä, kun vapauttaa itsensä menneestä.


Olen etsinyt sinua,Harold, niinä vuosina jotka olen elänyt ilman sinua Ei ole kulunut päivääkään niin, etten ole ajatellut sinua. Aikoinaan toivoin että siitä tulisi loppu ja yritin unohtaa, mutta unohtaminen vaatii niin paljon voimaa, että oli helpompaa hyväksyä sinut puuttuvaksi osaksi itseäni ja jatkaa elämää sillä lailla.

Ennen saattokotiin siirtymistä Queenie oli elänyt rantatalolleen, muokannut sen puutarhan ja odottanut. Queenie kirjoittaa pitkässä viestissään tunteidensa palon, kasaa elämänsä kirjon ja vuodattaa rakkautensa. Queenie ei aio kuolla ennen kuin on tunnustanut kaiken. "Kuinka sinua rakastan? Luettelenko kaikkia tavat?" Mutta kaikkein tuskallisin tunnustus jää viimeiseksi.

Olin rakentanut rantapuutarhani hyvitykseksi hirvittävästä vääryydestä, jonka olin tehnyt rakastamalleni miehelle, sanoin. Joskus tuskalle pitää tehdä jotain, muuten se nielaisee ihmisen kokonaan. Yritin sanoa nimeni ja Davidin nimen myös, mutta jo sitä ennen silmiini kihosivat kyyneleet. Niin siinä aina kävi. En kyennyt koskaan kertomaan koko tarina.

Olen vain yksi monista surullisista ihmisistä, ja pian suru menee oh ja sinusta tulee toinen ihminen, joka on onnellinen. Olen huomannut, että elämä ei tunnu niin kipeältä kuin huomaa ettei ole yksin.

Minulla ei ole pienintäkään aikomusta avata tätä tarinaa enempää. Tarinan lopussa on kirjailijan jälkisanat, joissa hän korostaa, ettei hän ole kirjoittanut jatko-osaa Harold Fryn odottamattomalle toivioretkelle. Loppusanoissa kirjailija kertoo isästään jotain, joka tempaa samalla tämän tarinan toiseen ulottuvuuteen. Ne rinnastuvat Queenien kirjoitusprosessiin. Nämä jälkisanat voivat sijaita vain lopussa. En kirjoita tästäkään enempää.

On helpompaa uskotella itselleen että rakastaa jotakuta kuin sietää häntä päivästä toiseen. Uskottelemme itsellemme, että rakastamme jotakuta, vain siksi että jaksaisimme pysyä aloillamme.

Harold Fryn odottamaton toivioretki ilmestyi suomeksi viime keväänä. Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu kertoo rakkaudesta Queenien näkökulmasta. En odottanut viime keväänä tarinan jatkuvan, mutta sen kuului jatkua. Pidin enemmän tästä jälkimmäisestä kirjasta. Viime keväänä mietin Haroldin tarinaa lukiessani, että millainen Queenie on jne. Kirjan loppu on hallittu ja kaunis. En hyväksy tätä kirjaa chick-litin alle, lukuromaaniksi tämä lienee liian ohut. Mikä tämä sitten on? Viihderomaani? Hah. Elämältä tämä maistui, eikä elämä taida maistua viihteeltä saattokodin illassa, elämän illassa. Olkoon täydellinen kirja oikeaan hetkeen, jollainen oli minun eiliseni.
Blogitekstini Harold Fryn odottamattomasta toiviomatkasta löytyy täältä.

Rachel Joyce Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu
WSOY 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.