Joyce Carol Oates Blondi

Joyce Carol Oates on kirjailija, jonka kirjoja olen lukenut pitkän aikavälin sisällä. Luin aikoinaan aloituksena hänen novellikokoelmansa Tavallinen rakkaus. Olen blogannut vasta Putouksen. Haudankaivajan tytär sekä Sisareni, rakkaani tulevat blogiini jossain vaiheessa, kunhan jaksan kerrata ne.


En ole elämäkertojen lukija, mutta eihän Blondi edes ole elämäkerta. Blondi on fiktiivinen kertomus Marilynistä. Joitakin kirjailijoiden elämäkertoja olen lukenut, mutta vieroksun niitä. Hieman enemmän pidän muistelmista, mutta en ole niidenkään lukija. Loppujen lopuksi Blondi ei ole helppo luettava minulle, koska Marilyn on kovin vieras minulle, hän elää enemmän kulttina kuin lempinäyttelijänä. Tiedän, että hänen viimeiseksi elokuvaksi jäi Sopeutumattomat, mutta senkin tiedän toisen pääosan esittäjän takia. Bussipysäkki lienee suosikkini.

Blondin elämäkertamaisen kronologisesti etenevä rakenne tekee ainakin minulle lukiessa kepposia. Joudun suodattamaan Oatesin tekstiä, koska en tunne tarinaa tarpeeksi, toisaalta tiedän, että eihän edes Oates tunne tarinaa. Hänellä tosin ikä antaa etulyöntimatkaa itseeni nähden. Toisaalta lukeminen helpottuu, kun ymmärtää, että tämä on vain yksi perusteelliseen pohjatyöhön perustuva tulkinta, mutta järjettömän hyvä sellainen.

Palataan nykyaikaan tai siis melkein, heh. Mietitään toista menehtymistä. Mitä siitäkään tiedetään? Tiedämme, että HKK menehtyi auto-onnettomuudessa Pariisin yössä lähdettyään hotelli Ritzistä. Jotta joidenkin oli helpompi jatkaa elämää, niin tuosta yöstä on kyseenalaistettu lähes kaikki. Elämme kukin tietyssä omassa aika-ankkurissa, ja jonkun henkilön menehtyminen kolahtaa meihin enemmän kuin johonkuhun toiseen, vaikka emme olisi tunteneet edes tätä ihmistä henkilökohtaisella tasolla. Myös Marilynin kuolemasta on monia versioita, joista Oates on valinnut yhden. Oates yrittää kuvata Marilynin mieltä ja ajatuksia, joita kukaan ulkopuolinen ei tunne. Tavoittaako hän Marilynin hyvin vain huonosti, sitä emme tiedä. Jollain tasolla ajattelen, että HKK oli suljetusta häkissään huolimatta helpommin tavoitettava kuin Marilyn ja, että vain negatiivisella sanottavalla on enää merkitystä eli mitä pahempaa ja ilkeämpää pystymme suoltamaan julkisuuteen, niin sen parempi. Vääjäämättä aikaperspektiivi tekee hankalaksi hahmottaa Marilyniä, sillä en ole seurannut tai lukenut hänestä aikalaisena. Kaikki elokuvat ja lehtijutut olen nähnyt ja lukenut vasta jo tähden kuoltua.


Oates korostaa alkusanoissa teoksen fiktiivisyyttä.

Blondi on fiktion muotoon puettu, rajusti suodatettu kertomus "elämästä" ja sitä luettaessa on syytä pitää mielessä, että koko tekstin läpäisevänä periaatteena on synekdokeen käyttö". Alkusanoissa korostetaan, kuinka kirjaan on otettu vain osia todellisista asioista: terveysongelmista, itsemurhayrityksistä, rakastajista. Blondissa kuvataan symbolisesti vain harvoja ja valittuja.

Tätä elokuvaa olen katsellut koko ikäni., mutta en koskaan loppuun asti. Norma Jeane Baker on kiharapäinen, isätön tyttö, joka jumaloi äitiään Gladysia. Gladys viedään mielisairaalaan, Norma Jeane orpokotiin ja isä oli vain ”valokuva” tai lehtileike ja tärkeä tuki oli myös isoäiti Della. Äiti vei pienen tytön elokuviin ja aikuisenakin Marilyn pujahti teattereihin kaupungin laitamilla. Rakkautta Marilyn etsi koko elämänsä ja janosi lasta. Hänestä on helpompi puhua Marilyninä, sillä siitä me vain tiedämme. Varmaankin jokainen lukija tietää, mitä tarkoittaa Kirjailija, Presidentti, Carlo – läjä isukkeja. Whitey ja Samettiruusu. Marilyn maksoi kovan hinnan hetkestään parrasvaloissa. Toisaalta en usko, että hän toisenlaisena olisi saavuttanut asemaansa.

Tämä on meidän salaisuutemme. Minä en koskaan paljasta rakastetun nimeä.

Niin äkkiä me rakastuttiin!

Joskus siinä käy niin. Vaikka sitä ei sanota.

Minä sanoin: Sinä voit sanoa minua Norma Jeaneksi.

Hän sanoi: Mutta minulle sinä olet MARILYN

Minä kysyin: Ai, tunnetko sinä MARILYNIN?

Hän sanoi: Olen tahtonut tutustua jo pitkän aikaa.

Itsetunnoltaan hauraasta luonnonlahjakkuudesta kasvaa elokuvataivaan kiintotähti, jumaloitu legenda, Marilyn. Taustalla sykkii 40–50 –lukujen glamourinen Hollywood, jonka kimalluksen läpi tarkentuu hyytävä kuva amerikkalaisesta elokuvateollisuudesta ja julkisuutta palvovasta kulttuurista.

Oatesin kirjoittama fiktiivinen elämäkerta on realistinen ja selkeä. Näin tarina olisi voinut kulkea. Blondi on yli 900-sivuinen tiiliskivi, joka erottuu kirjahyllyssäkin, vaikka likellä olevat Oatesin muut teokset, Ozin ja Pamukin kirjat mahtailevat vierellä yhtä lailla. Oates ei tuota hyvä oloa lukijalleen, sillä hän ravistelee lukijaa saaden surullisen ja ahdistavan olon, sillä tunsin pelkoa, kärsimystä ja toivoa. En ollut ajatellut Marilynistä kiiltokuvamaisesti, mutta luin silti odottamaani rajumman kirjan aikansa ikonista, seksisymbolista. Tämä kirja herätti innon tarttua toiseenkin kirjaan, jonka nimi on Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe. Tekijä ei sano minulle mitään, mutta kirja majailee hyllyssäni. Jos Marilyn Monroen Välähdyksiä ja sirpaleita on fragmentaarinen, niin sitä on myös tämä Oatesin fiktiivinen, erilaisia kerrontatekniikoita hyödyntävä tarina. En osannut nytkään lukea tätä ilman, että en olisi selaillut tuota toista kirjaa ja Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää oheislukemistona. Jonkinlaisen kiinnostuksen osoituksena huomaan omistavani aika monta elämäkertaa hänestä. Toisaalta lukija kantaa niitä painolastinaan lukiessa. Blondin lukeminen sai minut kiinnostumaan Marilynista ja teen erillisen postauksen elämäkertojen kautta.
Joyce Carol Oates Blondi
2002 Kotikirjasto

Blondi on luettu esimerkiksi seuraavissa blogeissa:

Tea with Anna Karenina

Täällä toisen tähden alla