Sivut

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Mihail Šiškin Neidonhius





Mihail Šiškiniltä on suomennettu aiemmin Sinun kirjeesi, joka on eräänlainen kirjeromaani. Lääkäriksi opiskeleva Aleksandra kirjoittaa neuvostoarmeijassa palvelevalle poikaystävälleen Vladimirille kirjeitä. Neidonhius on hänen toinen suomennettu romaaninsa. Kummankin kirjan suomentaja on Vappu Orlov.


Neidonhius on kunnioitettavan paksu kirja, johon on vain tartuttava ja jaksettava sen verkkaisessa tahdissa. Lukiessani kirjaa manasin luonnontieteellistä osaamistani ja myyttien huonoa tuntemistani. Historian harrastamisesta ja sen avuista en taida sanoa mitään. Kustantajalla on omat myyntilauseensa, mutta tällä kerralla taidan uskoa, että vertaaminen suuriin klassikoihin Tolstoihin, Tšehoviin ja Joyceen on todella aiheellista. Šiškiniä verrataan usein myös oman aikamme suuriin kertojiin, kuten Orhan Pamukiin ja J. M. Coetzeehen. Yhdellä lukemisella tämä kirja ei avaudu, mutta vähitellen. Tyydynkin hahmottelemaan vain ääriviivat tässä vaiheessa. Minun on pakko sisäistää lukemaani ajan kanssa.
Kirjan päähenkilö on pakolaistulkki, joka kuuntelee päivät pitkät Sveitsi-nimiseen paratiisiin pyrkivien venäjänkielisten pakolaisten rankkoja tarinoita. Kirja alkaa pakolaisten haastatteluilla, jossa hakijaa pyydetään selostamaan lyhyesti syyt, joiden nojalla nämä anovat turvapaikan myöntämistä Sveitsistä. Oikeastaan he eivät ole vielä edes pakolaisia, vaan vasta pyrkimässä pakolaisiksi. Nämä ihmiset ovat vain GS, Gesuchtsteller.  

Miten naiiveja ihmiset ovatkaan. Tulevat tänne ja luulevat, että joku heitä tarvitsee. Tunkevat ja tuppautuvat, ei niitä kaikkia ehdi kuulustella. Kenelle te muka olette tarpeen?
Kertomus kertomuksen jälkeen lukijalle avautuu kirjan tarina, kun tulkki kysyy ja hakija vastaa. Tätä dialogia on paljon ja dialogit ovat pitkiä. Ihmisten tarinat ovat koskettavia, sillä niissä on koko ihmisten elämien kirjo. Tulkilla on omakin elämä, ennen jopa erilainen hänen kuuluessa perheeseen, jossa oli poika ja vaimo. Nyt pojalla on uusi isä ja vaimolla uusi mies.



Ja sitten poika vielä lähettää joskus hupaisia kirjeitä, joiden mukana tulee kuvia. Kerran hän oli keksinyt oman maan ja piirtänyt sen kartan. Tulkki kiinnitti sen kartan nastoilla seinään.
Varsinaista juonta ei ole, vaan polveileva kerronta muodostaa kokonaisuuden fragmentaarisista palasista. Myytit, allegoriat, sadut vyöryttävät taakan lukijan päälle. Tristan ja Isolde ja toisena hetkenä Sherlock Holmes ja Watson. Toisena hetkenä Moskova ja toisena hetkenä ikuinen kaupunki, Rooma. Šiškinin teksti on filosofista, kunnianhimoista ja aistillista. Neidonhius on runsaudensarvi uskosta, hengellisistä pohdiskeluista, ohikiitävistä hetkistä kuoleman edessä, rakkaudesta, kuolemasta, sairauksista, muukalaisuudesta, pakolaisuudesta, sodasta, syyllisyydestä, menetyksistä ja filosofisista pohdiskeluista. Neidonhius esittelee useita ääniä, aikakausia ja tyylejä. Šiškin yhdistää kerrontaa, kirjeitä, haastatteluja, katkelmia kuuluisan laulajan päiväkirjasta, runoja jne. Esimerkiksi kertoja kirjoittaa kirjeitä pojalleen (Nebukadnosaurus). Teos ei ole tylsä tai vaikea, mutta vaativa se on.

Sielun tuoksu. Sielu voikin haista likaiselta. Mutta rakkaudessa ei voi olla mitään likaista., sillä siinä ei ole mitään meistä, siinä on vain se mitä Jumala on pannut meihin. Ja sen vuoksi sinun tuoksusi (sen kaiken mitä en voi ilmaista sanoin) on jumalainen.
Meillä se on huonekasvi, se ei selviä muuten, ilman ihmisen lämpöä, mutta täällä e on rikkaruoho. No niin, kuolleella kielellä, joka tarkoittaa elävää, se on Adiantum capillus venertis. Nurmen nukka hiussaniaisten sukua. Venuksen hius, neidonhius. Elämän jumala. Värähtelee hiukkasen tuulessa. Ikään kuin nyökkäilee niin, niin, näin se on, tämä on minun temppelini, minun maani, minun tuuleni, minun elämäni. Olen ruohojen ruoho. Kasvoin täällä ennen teidän ikuista kaupunkianne ja olen kasvava sen jälkeen. Minä olen Forumin jokaisella rauniolla ja jokaisen floksin seassa olevan tiilen alla Ja siellä missä minua ei näy, ovat minun itiöni. Olen siellä missä tekin. Te olette piazza Colonnalla ja niin minäkin.
Forumilla on hiljaista, autiota, vain kissat istuvat siellä tuijottaen naulattuja käsiä silmää räpäyttämättä. Kohta alkaa sarastaa. Taivaan arkkitehti tarttuu saksiin, aivan pian hän ottaa ja leikkaa irti kaiken siihen kuulumattoman.


Neidonhius on häikäisevä kirja, joka epäilemättä löytää sijansa tämän vuoden parhaista kirjoista. Tällaisen kirjan kodalla tuntuu avuttomalle puuttua kanteen, mutta otan riskin ja sanon kantta täydelliseksi.

Mihail Šiškin syntyi vuonna 1961 Moskovassa ja asuu nykyään perheineen Sveitsissä, missä on itse toiminut mm. pakolaiskeskuksen tulkkina ja opettajana. Hän on palkittu kirjailija, joka on äärimmäisen suosittu Venäjällä ja ylistetty myös Keski-Euroopassa. Hänen kolmas romaaninsa Neidonhius oli kirjailijan kansainvälinen läpimurto. Mihail Šiškin on asunut Sveitsissä vuodesta 1995, mutta hän kirjoittaa edelleen venäjäksi. Šiškinin Sinun kirjeesi oli minulle Neidonhiusta suurempi lukuelämys, jos näitä voi edes rinnastaa.


Mihail Šiškin Neidonhius

WSOY 2015. Arvostelukappale. Kiitoksin.

6 kommenttia:

  1. Oi, tämä on varmasti hieno!! Kiitos, lukulistalle menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin ensin Sinun kirjeesi. Yritin tätä ensin, mutta luin M. Mehrin blogista tuosta toisesta kirjasta. Se helpotti matkaani tähän. Annoin ehkä liian helposti periksi. Kun luin uudelleen alun, niin tunsin sen jo tutuksi. Aikaa tämä ottaa.

      Poista
  2. Tulin nyt lukemaan bloggauksesi, kun sain omat sanaseni tästä hurjan hurmaavasta hurmurista sanottua. Hienosti kuvaat tätä teosta, joka on loppumaton, suunnaton ja kertojataiteen juhlaa. Ah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Omppu, olisin toivonut, että olisi lukenut yhden kirjan ennen tätä. Neidonhius asettuu kuitenkin niin omaan viitekehykseensä. Nyt luettuani tämän kirjan Grégoire Polet Väreilevä kaupunki, joka on mahtava, episodimainen ja jonka näkee kohtauksina, niin minulle Neidonhius on auennut ihan eri tavalla, kun olen selannut sitä uudelleen. Neidonhius on hurja tarvottava umpihangessa. Sen kieli, kohtaukset ovat sen sisin olemus. Jokainen tarina, kohdattava ja uusi päivä aloittaa aina kaiken uudelleen. Synteesin vetäminen lienee harhinta.

      Poista
    2. Mielenkiintoista, että mainitse Polet'n Väreilevän kaupungin tässä yhteydessä. Luin sen suunnilleen viime kesänä, mutta en tullut ajatelleeksi sitä Neidonhiuksen yhteydessä.

      Neidonhiusta voi lukea varmaan tuhannella eri tavalla. Minä pääasiassa imeskelin.

      Poista
    3. Viittaan vain rakenteeseen ja kerrontaan, en laisinkaan sisältöön.

      Itse koukutuin pahasti tuon Väreilevään kaupunkiin, jonka voi lukea ymmärtämättä edes sitä, kun ko. minun kappaleeni oli tärvelty.

      Inhoan näitä kirjan töhrijöitä. Sysmän päivillä tänä kesänä myytiin Vartion Kaikki naiset näkevät unta kovalla hinnalla ja oli täysin töhryinen. Heitin paperinkeräykseen ja etsin uutta. Tuttuni ei ollut voinut edes selata kirjaa, sillä koko sivujen töhryt olisi nähnyt. Inhottivat.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!