Marko Leino Syntymättömät

Olen lukenut Marko Leinolta aiemmin Joulutarinan ja Saastan. Olen varautunut kirjan tummiin sävyihin ja monisyiseen tekstiin. Pyysin kirjan kustantajalta, sillä odottamani Leena Krohnin teos ilmestyy vasta ensi kuussa ja halusin lukea kaunokirjallisuutta jäljellä olevien kevään tietokirjojen ja dekkarien väliin. Tiesin, että pitäisin Leinon tekstistä.

Tällä kerralla Marko Leinon aiheena on ihmisen matkan alku ja sen päätepiste eli syntymä ja kuolema. Erik Enqvistin vaimo on auto-onnettomuuden seurauksena koomaan vajonneena sairaalassa. Enqvist istuu vaimonsa sairasvuoteen ääressä ja pitää vaimoaan kädestä kiinni ja tarkkailee monitorista kaksien sydänäänien näkymistä, joista toinen pamppailee kiivaasti ja toinen hieman empien seuraavaa lyöntiä.

Minä mietin, mitä elämä olisi ilman Elleniä. Kuka minua kuuntelisi, kuka minua ymmärtäisi niin kuin vain hän ymmärtää? Kuka jaksaisi kuunnella, edes yrittää ymmärtää? Tulevaisuus ilman Elleniä näyttäytyy lohduttomana. Ei elämisen arvoisena.

Kirjan aihe on ja ei ole minua lähellä. Syntymä ei niinkään, mutta kuolema ja kuolemankulttuuri menneessä ajassa aiheena painavat päälleni hyvinkin voimakkaasti tällä hetkellä. Ellen on raskaana joutuessaan onnettomuuteen. Hänet pyritään pitämään hengissä, kunnes kohdussa kasvava sikiö ehtisi kehittyä tarpeeksi, jotta vauvalla olisi eloonjääntimahdollisuudet.

Erik on hieman päälle kolmekymppinen vapaa kirjailija ja hänen fragmentaariset tekstit jakavat kerrontaa. Kirjaan syntyvät ajalliset siirtymät rytmittävät tekstiä, mutta toisaalta lukijaa joutuu taistelemaan toden ja epätoden kanssa. Mikä tapahtuu vain kertojan mielikuvitusmaailmassa? Ainakin minä kävin välillä ymmärtämiseni rajoilla. Päähenkilön menneisyys, lapsuus, työt, parisuhde ja keskenmenojen suru kuvautuvat tarinaan. Zarorasin kaupungissa asuva herra Vogel kulkee tarinan rinnalla. Odottaessa syntymää ja kuolemaa mies kirjoittaa syntymättömälle tyttärelleen hänen ja vaimonsa yhteisestä elämästä.

Kirjoittamisesta muodostuu pakopaikka tapahtuneen keskiössä. Ellenistä on jäljellä enää spinaaliheijasteista johtuvat tahdottomat liikkeet. Erik tekee omaa surutyötään vuoteen laidalla, valmistaa Elleniä ja itseään tulevaan. Kun leikkaukseen on enää tunti, Erik toteaa, että on tottunut menettämään vain lapsia, mutta ei Elleniä. Loppujen lopuksi tarina ei ole tarkoitettu tyttären luettavaksi. Ehkä se on Erikille itselleen tarvittava terapia ja riitti hädän hetkellä... Rakennan lapsuudestani onnellisen ja itsestäni tasapainoisen. Teen Ellenistä prinsessan ja itsestäni prinssin, satuhahmoja, joiden elämällä on tarkoitus ja joiden elämässä kaikella on tarkoituksensa. Kirjoitan ihan kaiken toisin kuin nyt olen tehnyt.

Minulla ei ole mitään tarvetta lannistaa tytärtämme sille ankealle totuudelle, ettei kaikilla tarinoilla eikä elämälläkään välttämättä ole selkeää alku- tai päätepistettä; ne vain ilmestyvät vailla sen kummempaa merkitystä, hiipuvat yhtä huomaamatta pois.

…

Mihin kaikki useaan kertaan eletyt iloiset vuodet olivat kadonneet, miksi jäljelle olivat jääneet vain kaikkien menneiden talvien ruostuneet kolat ja rispaantuneet rukkaset. Milloin olin kävellyt huomaamattani sen suuren tilaisuuteni ohi, vai olinko tehnyt sen tietoisesti joka kerta. Vai oliko mitään suurta tilaisuutta koskaan edes ollutkaan.

Syntymättömät on Marko Leinon kahdeksas romaani. Leino on suomalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Leinon teksti on kaunista ja paljasta. Kuoleman ja menetyksen läsnäolo on runollista ja raastavaa. Leinon kertomien tarinoiden rinnakkuus ennen, läsnä olevassa hetkessä ja tulevaisuudessa punoutuvat yhteen.  Leino on kertonut saaneensa  idean lukiessaan saksalaisesta naisesta vastaavassa tilanteessa. Kirjaa rytmittävät Tomi Kontion taidokkaat valokuvat.

Marko Leino Syntymättömät

Teos 2015 Arvostelukappale. Kiitoksin.