Sivut

tiistai 27. tammikuuta 2015

John Williams Stoner



John Williams (1922) oli amerikkalainen kirjailija sekä yliopisto-opettaja ja tutkija. John Williamsin Stoner ilmestyi alun perin vuonna 1965. Kirja sai kuitenkin uuden elämän ilmestyessään uutena painoksena vuonna 2006, jolloin sitä myös käännettiin useille kielille. Stoner on tavoittanut niin lukijat kuin kriitikot. Kirjan on suomentanut Ilkka Rekiaro. Myös Williamsin romaani Butcher’s Crossing suomennetaan.

Stoner  on hyvin erikoinen kirja ilmestymishistoriansa takia. Kirjoissa on usein kustantajien korulauseita edistämässä myyntiä, mutta tässä kirjassa niille pystyi vain nyökyttelemään hyväksyntää. Ian McEwan kiteyttää ajatuksensa näin: ”Olen ihmeissäni, että näin hyvä romaani jäi ilman laajaa huomiota niin pitkäksi aikaa.”  Stoner on luettava aikansa kehyksissä useammastakin syystä. 



Stonerin miljöö on yliopisto, joka on konservatiivinen ja moniin tapoihin kangistunut instituutio ja vielä vanhoillisempi yliopistosta riippuen.  Valtataisteluiden konfliktit siirtävät syrjään ihmisiä vallan mahdilla, jossa heikompi syrjäytyy. Willliams välittää tuon instituution karikot, ainaisen kilpailun ja hierarkkisen elämän. Tapahtumien aikakehys alkaa vuodesta 1910, johon myös sota antaa sävynsä. Lukija, joka tuntee Jane Austenin maailman ja Virginia Woolfin kulissit, lukee kirjan nauttien.



Stonerin teemat ovat rakkaus, rakastamisen vaikeus ja epäonnistumisten taakka. Kirjassa on selkeä juoni eli ihmisen tarina, joka kulkee aikajanaa uskollisesti seuraten. Se ei ole vaikeatajuinen, ei edes hidassoutuinen. Tarinassa on surullinen perusvire, kun elämä kulkee tapahtumasta toiseen ja epäonnistumisesta toiseen. Kirjan kanssa on pakko hengähtää.  En kuvaisi siltikään kirjaa ankeaksi, vaan sanoisin rohkeasti, että William Stoner elää hyvän elämän. Ei hänen elämä ole edes huono akateemisen mittapuun mukaan, sillä apulaisprofessuuri on hyvä meriitti. Stoner on ihmisenä hieman naiivi, hyväuskoinen ja ylitoiveikas. Ennen kaikkea hän toivoo avioliitoltakin niin paljon, jopa sentimentaalisin odotuksin.  


Stoner oli nyt elämäntilanteessa, jossa hänen mieleensä nousi yhä useammin niin kauhistuttavan yksinkertainen kysymys, ettei hänellä ollut edellytyksiä kohdata sitä. Hän mietti, oliko hänen elämänsä elämisen arvoista, oliko se milloinkaan ollut.


Kirjan kertoja on William Stoner, jonka elämää kuvataan nuoresta opiskelijapojasta eläkeikään. William Stoner varttuu vaatimattoman maalaistilan poikana ja lähtee opiskelemaan yhdeksäntoistavuotiaana maataloutta, mutta vaihtaa myöhemmin englannin kieleen ja kirjallisuuteen. Valmistuttuaan Stoner palkataan opettajan virkaan yliopistolle. Hän menee naimisiin Edith Bostwickin kanssa. He saavat lapsen, Gracen. Edith on vain liian voimaton huolehtimaan kodista niin ennen raskauttaan kuin jälkeenkin, joten Stonerin vastuulle jää paljon, mukaan lukien Gracen kasvatus.

William Stoner on lojaali työlleen, mutta elämä tuottaa vain pettymyksiä vuosikymmenestä toiseen.  Hänen ainoat intohimot ovat rakkaus ja opiskelu, mutta hän tuntee epäonnistuneensa molemmissa. Williams  on tunteiden ja empatian välittämisen tulkki. Lukija tuntee olevansa läsnä Stonerin työhuoneissa kirjojen ja paperien keskellä jakaen hänen intohimonsa sen eri alueilla.
Hän oli tavalla tai toisella suhtautunut intohimoisesti elämänsä jokaiseen hetkeen ja kenties varauksettomammin juuri silloin kun ei ollut edes tiennyt tekevänsä niin. Se oli intohimoa, mutta ei hengen eikä lihan intohimoa vaan voima, joka käsitti ne molemmat kuin ne olisivat olleet yhtä rakkauden materiaa, ainetta josta rakkaus muodostuu, Tuo intohimo sanoi naiselle tai runolle mutkattomasti: Katso! Minä elän.


Stoner on ensimmäinen tänä vuonna lukemani 2015 ilmestynyt kaunokirja. Luin maaliskuun alussa 2014 Michele Lesbren Punaisen sohvan ja tiesin heti sen sijoittuvan kolmen parhaimman joukkoon omissani. Sain Stonerista ennakkokappaleen viime perjantaina ja luin sen välittömästi.  Stonerin uusintapainosta mainostettiin näin: the must-read novel of 2013. Kirja on todellakin lukemisen arvoinen. Olen vakuuttunut, että rankkaan tämän kirjan vuoden parhaana sijoille 1-5, vaikka en ole edes muita lukenut!  
Liitän mukaan englanninkielisen kirjan asun, joka on hyvin onnistunut.  Kirja ilmestyy 26.2, mutta kirjassa ei ole embargoa, joten blogitekstin saa tehdä jo nyt. Jokin tuossa tekstin viereisessä kannessa ihastuttaa minua, sillä en saa silmiäni siitä irti.

John Williams Stoner
Bazar 2015. Ennakkokappale. Kiitollisena.

JK. Huomiothan, että Image 1/2015 helmikuu esittelee myös tämän kirjan s. 77 Juha Itkonen.  Artikkeli on erinomainen.

9 kommenttia:

  1. Odottelen Stoneria kirjastosta. Olen erinäisistä lähteistä kuullut tästä paljon hyvää ja kirjoituksesi vahvisti tunnelmaa, että tähän teokseen kannattaa tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Hieno kirja. Ja joiltakin osin kuvaus ei ole muuttunut laisinkaan, hmm.... tai on jopa koventunut. Pidin todella tästä kirjasta.

      Poista
  2. Minä aloittelin tätä eilen ja uskon lukevani yhtä vuoden parasta käännöskirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, sinäkin tunnet samoin. Minä tunsin alusta lähtien tuon tunteen myös. Säilyykö sinulla tunne loppuun? Lisään sinun linkin. Olisi hienoa, jos kertoisit tänne luettuasi. Hieman rästissä yksi pieni suunnitelma, kun luin tuota koko viikonlopun ja tein Blogistanian parhaat eli väännän nyt tekstiä koneella. Kommenttien hyväksyminen antaa sentään tauon.

      Poista
  3. Ulla, vaikutuin ja vakuutuin kirjan esittelystäsi niin, että tilasin sen äsken alkukielisenä Adlibriksestä juuri tuolla kannella, mikä on sinun postaukseni lopussa.
    Minusta suomalaisen kirjan kansi on upeista upein. Se vetää puoleensa hartaudellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mietin, että tämä kirja olisi kiva lukea englanniksi, koska tarina on yksinkertainen. Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan. Joskus saa miettiä suomea, että mitä kirjassa sanotaan. Suomalaisen kirjan kansi on hieno, mutta laitoin tuon toisen, koska se puhutteli minua niin voimakkaasti. Tuo kansi on kuin tuo tarina. Aivan kuin ne täydentäisivät toisiaan. Tuo kirja ansaitsee lukemisen.

      Poista
  4. Luin ja bloggasin tästä juuri. Vaikutuin todella paljon, miten hieno kirja, vaikka alkuun voi kuvitella muuta. Olen ihan sanaton, ihme, että sain edes blogatuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tunsit samoin. Samoin minulla oli niin vaikea saada ulos tarpeeksi sanomatta liikaa. En halunnut spoilata. Minusta tuntuu, että tuo toinen kansi puhui sen, mitä yritin sanoa. Halusin vain viestiä, että lukekaa tämä kirja.

      Poista
  5. Sanattomaksi tämä veti minutkin. Mielettömän hieno romaani.

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentilla!