Sivut

tiistai 27. tammikuuta 2015

Erin Hunter Etsijät 4 – Viimeinen erämaa ja Vuosi kuvina Tammikuu




Viimeinen erämaa (Seekers: The Last Wilderness 2008) jatkaa pseudonyymi Erin Hunterin Etsijät-sarjaa jo neljännellä osalla. Alkuperäinen sarja ilmestyi jo 2008-2011 välisenä aikana kuusiosaisena. Sarjan viides osa ilmestyy meillä keväällä 2015 ja päätösosa syksyllä 2015.


Victoria Holmes on kertonut, että kun Soturikissat-sarjan innoittamana haettiin uutta eläinjoukkoa seikkailemaan, mietittiin ensin koiria, mutta niitä pidettiin elintavoiltaan liian samanlaisina kuin kissoja eli Soturikissat-sarjaa (sittemmin koirat on kuitenkin otettu käyttöön). Mietittiin hevosia, saukkoja ja delphiinejä, mutta näitä kaikkia pidettiin liian ”kesyinä” taistelemaan ja luomaan jännittäviä kohtauksia. Karhujen mukana saatiin Victoria Holmesin omat ympäristönsuojeluintressit, kierrätys ja halu pelastaa maapallo. Holmes on myös saanut vaikutteita alkuperäiskansojen kielestä ja kulttuurista. Esimerkiksi muotoaan muuttamaan pystyvän Ujurakin innoittajana on ollut shamaanit, joiden on oletetaan pystyvän muuntumaan toisiksi eläimiksi. Karhut ovat erivärisiä ja rasismi nostaa päätään ja erivärisillä karhuilla on erilaiset taustat ja uskomukset, jotka aiheuttavat kahnauksia.


Alun perin orvoksi jääneet Toklo, Kallik, Lusa ja Ujurak kohtasivat sarjan aiemmissa osissa ja lähtivät Ujurakin johdolla etsimään Viimeistä suurta erämaata. Lusalla oli suojattu elämä eläintarhassa, mutta vapauden hinku sai hänet karkaamaan lattanaamojen ja tulipetojen maailmaan. Pitkän taipaleen ja erilaisten vaarojen jälkeen joukkio löytää vihdoin etsimänsä. Vihdoinkin ruokaa on tarjolla yllin kyllin.


Kallik on suuri valkoinen jääkarhu, joka tuntee jään kutsun, Toklo on harmaakarhu, jonka tekee mieli lähteä merkkaamaan reviiriään puihin, Lusa on pieni mustakarhun pentu, joka ei tahdo pysyä muiden kyydissä ja jota muut eivät kuuntele, kun hän haluaisi olla villi mustakarhu, asua metsässä ja kiipeillä puissa, mutta ei haluaisi eroon ystävistään. Ujurakin päässä kuuluu kuitenkin: Tämä ei ole vielä tässä.

Hanheksi muuntautunut Ujurak nielaisee uistimen ja on menehtyä. Ystävykset kantavat lattanaamaksi muuntuneen Ujurakin parantaja Tiinchuun majan eteen ja toivovat parasta.

”Se on ohi”, Tiinchuu vakuutti. ”Annoin sinulle lutukkaa verenvuotoon ja auringonhattua tulehdukseen.”


”Juo tätä”, parantaja sanoi istuutuen vuoteen reunalle. ”Se on tehty lamosalalin marjoista. Se helpottaa kipua ja auttaa nukkumaan. Siinä on myös seljaa laskemaan kuumetta.”

Hänet viedään kuitenkin läheiseen kaupunkiin sairaalaan ja toiset huolestuvat. Tällä välin Toklo ryhtyy elämään oikean harmaakarhun tavoin, mutta saa huomata, että oman reviirin valtaaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Kallik ja Lusa lähtevät pelastamaan Ujurakia ja kuinka ollakaan nöyryytetty Toklo yhyttää heidät kaupungin rajalla. Sairaalamatkalla Ujurakille kuitenkin selviää, mikä on ongelma.


”Mitä täällä on tapahtunut?” Ujurak kysyi tyrmistyneenä.
”Tämä on Propkinin öljykenttä”, hoitaja selitti. ”Tuolla tavoin öljyä saadaan maasta.” Hän pörrötti hymyillen Ujurakin hiuksia.

Lumivalkoisin siivin ilmassa liitävä Ujurak rääkäisi epätoivoissaan. Hänen painajaisnäyssään karhuja ei enää ollut, eikä liioin karibuja, hanhia eikä kettujakaan – vain putkia ja melua ja katkun pilaamaa ilmaa niin kauas kuin silmä kantoi. Saaste oli levinnyt jopa merelle: jäässä nousi esiin mustia seiniä, aaltoihin vyöryi jätteitä. Pakopaikkaa ei ollut.

Viimeinen erämaa on Hunterin kuvaus pohjoisen haavoittuvasta luonnosta öljykenttien uhatessa levitä viimeisiinkin erämaihin. Tarina on hyvin mukaansatempaava ja sen lukee mielellään aikuisempikin lukija. Totta kai luin nuo lääkekasvien käytön tarkemmin ja oikein ne olivat. Viimeinen erämaa on eläinfantasiaa ja arvostan sen ekologista aspektia. Biologina näen siinä paljon hyvää ja fantasian lukijana pystyn astumaan sen maailmaan, vaikka karhut eivät olisi juuri niin lajityypillisiä tapoineen.


Erin Hunter Etsijät 4 – Viimeinen erämaa

The Last Wilderness 2008

Suomentaja Mika Renvall.

Jalava 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

Vuosi kuvina tammikuu


Huomaatko näiden kuvien välisen eron? Nuo langat pimentävät pienenkin myrskyn  jälkeen kotimme.



Lunta ei ole paljon. Tuon sentään sietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!