Pirkko Saisio Signaali

Synnyin, olen aika vanha jo. Olen kirjailija, näytelmiä on toistakymmentä, proosaa vähän enemmän. Olen toiminut myös ohjaajana, opettajana ja näyttelijänä, ai niin, valmistuinkin näyttelijäksi.

Pirkko Saisio (s. 1949 Helsingissä) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Saision Elämänmeno (Kirjayhtymä) sai J. H. Erkon palkinnon ilmestyessään vuoden parhaana esikoisteoksena. Saisio on toiminut myös Suomen teatterikoulussa ja Teatterikorkeakoulussa tuntiopettajana ja Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997 – 2001.

Olen lukenut Saisiota Elämänmenosta lähtien. Olen käynyt itse lukioni Kalliossa tosin reilusti myöhemmin ja erilaisessa ympäristössä ja ajassa. Kotimaisista kirjailijoista hän kuuluu tärkeimpiin suosikkeihini Joel Haahtelan ja Katja Kaukosen ohella.

Mietin Signaalia lukiessa, mitä kirjallisuudenlajia tämä teos edustaa? Esseitä? Muistelmia? Novelleja? Lastuja? En tiedä. Tunsin aluksi pakokauhua irrallisen tekstin suhteen, mutta se avautui heti alettuani lukea ja lopulta ihastuin tekstin palasiin. Signaali koostuu proosan palasista, eletystä elämästä ja muistiin talletetuista tapahtumista. Niissä on elämäkerrallisuutta sikin sokin. Lukijan on tiedettävä jotain, jotta saa palasia paremmin paikalleen, vaikkapa Honksun. Tekstit kuvaavat kertojan roolia äitinä, puolisona, näyttelijänä, koulukaverina, ystävänä, kunniatohtorina. Saisio on saavuttanut aseman, jossa hän voi käyttäytyä kaavoja rikkoen, ajatuksiaan ääneen sanellen ja etikettejä haastaen. Hän voi esittää performanssia siellä, missä tavat ovat kangistuneet äärimmäiseen kankeuteen. Hänet vihitään Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi. Promootion ohjeet ovat yksiselitteiset pukukoodin suhteen. Vihittävällä tulee olla myös mustat käsineet ja ohut musta nahkavyö, johon miekan voi kiinnittää. Mutta taitelija käy juhlaan housuasussa, tummanvihreissä kengissä, mustissa sukissa, joissa on iloisia punaisia pilkkuja sekä ilman mustaa vyötä.

Signaalin teemoina ovat ystävyys, vanheneminen, ihmissuhteet sekä muistot. Muistot muovautuvat mielessä, ehkä muistot haluaa taltioida sellaisiksi, että ne ovat muistamisen arvoisia. Signaali vie muistoihin niin Tampereelle, lapsuuteen, kuin Madeiran barokkikirkon pihamaalle, Tonavan rannalle, ystävien joukkoon, tarinoihin sieltä täältä. Kirjailija on lämmin ja tulee lähelle sanojensa kautta.


Signaalissa on 10 proosatekstiä. Viehätyin eniten neljästä tekstiosuudesta Mansikkapaikasta, Kaksoisolennosta, Oidipuksesta Kolonuksessa ja Nuoruuden suloisesta linnusta. Tekstien nimet ovat suuria ja tunnistettavia.

Mansikkapaikka kertoo Saisiosta, josta tulee kunniatohtori. Se kertoo tilaisuuteen valmistautumisesta, tilaisuuden etenemisestä ja siellä kohdattavista ihmisistä.

Tapaamme Helsingin rautatieasemalla, hän on teatterintutkimuksen professori, ja voisimme tietysti keskustella matkalla Tampereelle teatterintutkimuksesta tai edes teatterista, mutta sitä emme tee.

Puhumme yliluonnollisista kokemuksista.

Ihmiset puhuvat niistä aika usein, mutta useimmat eivät myönnä sitä.

Yliluonnollisista kertomuksista, omista tai muiden, puhuttaessa ihmisen sosiaalinen status laskee.…

 ...

On ihmisiä, jotka antavat jokaiselle kissalleen nimeksi Misse tai Pörri.
Se on kätevää ja surullista.

…

Rouvalla on ensipainos jokaikisestä Muumikirjasta, ärsyttävää, ärsyttävää, kuten sekin, että kun siirrytään smalltalkin jokakesäiseen vakioaiheeseen väittelemään siitä kumpi on parempi, meri vai järvi, ympärilläni on pelkkiä järvi-ihmisiä, niin kuin rouvakin, joka juuri äsken ylisti Muumeja.

Kysynkin (ylimielistä ärtymystä huonosti peitellen), miten hän voi rakastaa Tove Janssonia rakastamatta merta.
Rouvan vastaus on mieleenpainuva: hän ei ole koskaan pitänyt Tove Janssonista, ei vähääkään, Muumeista vain.

…
Kysäisen Ulla Carlssonilta, miltä suomenruotsi kuulostaa hänen korvissaan, ruotsi puhuttuna suomalaisella intonaatiolla.
Ihanalta. Kodikkaalta. Turvalliselta. Sanoo Ulla Carlsson.
Ihmettelen tätä vähän, mutta Ulla Carlsson kertoo, että sehän on Muumien kieli. Hän oli lapsena hämmästynyt kuullessaan myös ihmisten puhuvan Muumien kieltä.

Kaksoisolennossa Saisio kertoo tienristeyksistä ja valinnoista. Mitä, jos olisi valinnut toisen haaran, mihin se oli vienyt. Minkälaisen elämän se olisi luonut?

Olen kiusallisen tietoinen siitä, että hän seisoo Luulajassa lasitetulla eläkeläisparvekkeellaan, tuijottaa merelle eikä saa mielestään kahta lintua, jotka eivät ehkä olleet edes olemassa mutta jotka lauloivat jotakin tienristeyksessä; jotakin mistä ei kukaan voi saada selvää.

Jotakin, mikä heittää ihmisen kuin roskan satunnaiseen kohtaloonsa.

Oidipus Kolonoksessa on hykerryttävä kertomus kolonoskopiasta, jota en avaa lainausta enempää. Makaaberi tilanne tarvitsee rentoutumista ja huumoria kivun lievitykseen.

Lääkäri pahoittelee, ettei heidän asemallaan ole kapasiteettia antaa asiakkaalle kopiota tästä ansiokkaasta suolistomatkasta; kopioiminen tulisi kalliiksi.
Minä sanon, että tämä viihdeohjelma on minun osaltani kyllä kerralla nähty.

Nuoruuden suloinen lintu

Nuoruuden suloinen lintu on vain kaksi sivua, vaikka sitä lukisi monin kerroin enemmän, ehkä se on tarkoituksella nuoruuden suloisen hinnan takia.

Eikä ole sitä hintaa, jota et maksaisi saadaksesi työnnetyksi neljäkymmentä vuotta pois tieltäsi; saadaksesi seisoa hetken öisellä, yksinäisellä Senaatintorilla, katsoa miten raskaana putoileva lumi sulaa kyyneliksi karhuntaljaan verhoutuneen patsasnaisen vihreiksi hapettuneille kupariposkille, rinnoille.

Signaalissa elämänmalja läikkyy joskus ylikin, vapaa assosiaatio kieppuu ylös alas tunnetilasta toiseen, kun taas välillä ajatukset etenevät karusellin verkkaista vauhtia. Lukija ei voi olla kaikesta varma, sillä osa tuntuu epätodelliselta tai sitten ei. Tekstit ovat fragmentaarisia paloja elämästä, tajunnanvirtaa sieltä täältä, mutta kaikissa maistuu elämän vahva maku. Signaali on oma itsensä. Tekstissä on monia kohtia, jotka haluaisi taltioida muistiinsa. Olisin halunnut lukea puolta pidemmän Signaalin, olisin halunnut Saision kertovan puolet lisää toden totta, en tarinaa.


Pirkko Saisio Signaali 2014.
Siltala 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.


Signaalin ovat lukeneet mm.

Marjatan kirjaelämyksissä

Luetuissa, lukemattomissa