Sivut

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Patrick Modiano Villa Triste & 14 Nobelistia





Patrick Modiano sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon tänä vuonna. Tämä on nyt kolmas lukemani Modiano. Olen lukenut aiemmin Hämärien puotien kujan sekä Kadonneen korttelin.

Villa Triste oli tämän ranskalaisen kirjailijan toinen suomennettu romaani, josta hän sai Ranskan kirjakauppiaiden palkinnon. Ranskankielinen alkuteos Villa Triste ilmestyi vuonna 1975. Kirjan on suomentanut Jorma Kapari. Tämäkin Modianon kirja ilmestyi WSOY:n Aikamme kertojia –sarjassa. Teoksessa on Tuukka Kangasluoman esipuhe.


Villa Tristen tapahtumat sijoittuvat pieneen ranskalaiseen kylpyläkaupunkiin Sveitsin rajan läheisyyteen. Ajallisesti tapahtumissa eletään 1960-luvun alkua. Taustalla häilyy käydyt sodat ja Algerian sodan uhka. Pelokkaan ja ahdistuneen oloinen kahdeksantoistavuotias nuorimies saapuu tuonne Pariisista. Modianolla menneisyys on aina verhottu, Hämärien puotien kujassa Guy Rolandin muisti oli poissa Kadonneessa korttelissa Ambroise Guise palaa nuoruutensa Pariisiin ja vanhaan nimeensä. Kehäbulevardissa isä ei tunne poikaansa. Ihmisten henkilöllisyys ja taustat eivät ole pysyviä Modianon teoksissa.


Kaksitoista vuotta myöhemmin nuori mies muistelee tuota kesää. Hän palauttaa mieleensä tuon lomakauden häilyviä muistoja, kasvoja ja ilmapiiriä. Hän muistelee kaunista naistaan, jonka kanssa vietti aikaansa. Ihmettelen usein mihin hän lopulta päätyi. Hän ei tietenkään ole enää sama ja minun on katsottava valokuvia muistaakseni tarkkaan minkä näköinen hän oli siihen aikaan.


Villa Tristen Victor Chmaran kätkeytyy vieraan nimen ja menneisyyden taakse. Kreivi Victor Chmaran ei tee mitään tai työskentelee kirjojen parissa myyden bibliofiileille arvottomia arvokirjoja tai esiintyen kirjailijana, joka kirjoittaa salapoliisiromaania. Enemmänkin nuo identiteetit ovat kuhunkin hetkeen sopivia rooleja. Yvette on nuori, aloitteleva näyttelijätär. Arvoituksellinen tohtori Meinthe on myös osa seuruetta. Ihmiset lyöttäytyvät sattumanvaraisesti toistensa seuraan ja kuluttavat aikaa oleillen yhdessä. Näitä ihmisiä luonnehtii joutilaisuus, päämäärättömyys ja ikävystyminen. Kukin heistä pakenee jotakin, eikä vähiten edes itseään ja todellisuutta. Jatkumoa korvaavat tuokiokuvat ja hetket. Asiat eivät sulkeudu, toisaalta tapahtumat eivät myöskään palaudu. Minä yritin turhaan, vuosia myöhemmin nähdä Liebesbriefe aus den Bergen -filmin. Ihmiset, joilta kysyin siitä, sanoivat, ettei sellaista filmiä ole.

Sillä vaikka vietimmekin päiviä ja öitä suloisen raukeuden vallassa, se ei estänyt minua ajattelemasta tulevaisuuttamme jonka värit näin yhä selvempinä.

Tämä on kolmas lukemani Modiano. Petyin tähän hieman, sillä tämä ei sytyttänyt minua kahden edellisen tavoin. Pidin tästä, mutta kaksi edellistä ovat erinomaisia. En suosittelisi tätä kirjailijan tuotantoon tutustumisen aloitukseksi. Tämä muistutti minua tunnelmaltaan enemmän Françoise Saganin kirjaa Tervetuloa ikävä.

Patrick Modiano Villa Triste
WSOY 1977. Kotikirjasto


Osallistun tällä Jokken kirjanurkassa 14 nobelistin lukuhaasteeseen, joka myös samalle tulee valmiiksi

14 nobelia eli 14 nobelistin teosta. Jokken kirjanurkka.
Lähdin suorittamaan tätä kirjahaastetta. Ajattelin lukevani muutaman kirjan. En olisi ikinä uskonut lukevani näin monta nobelkirjaa. Kirjasähkökäyrän Mai päivitti eilen oman urakkansa ja innostuin tarkistamaan oman tilanteeni. En ikinä olisi uskonut yltäväni täyteen määrään. Olisin voinut lukea muutaman naisnobelistin enemmän. Tämä kirjallinen matka oli hauska tehdä. Kiitos Jokke innoituksesta!




Nobel-listani 2014

1. Alice Munro Kallis elämä
2. Hermann Hesse Kulkija
3. F. E. Sillanpää Elokuu
4. F. E. Sillanpää Ihmiset suviyössä
5. Thomas Mann Kuolema Venetsiassa
6. Mauriac Pyhä suudelma
7. John Galsworthy Omenapuu
8. Doris Lessing Erittäin kissamaista
9. Hermann Hesse Matka aamun maahan
10. Andre Gide Pastoraalisinfonia
11. Mario Vargas Llosa Tuhma tyttö
12. Patrick Modiano Villa Triste
13. Patrick Modiano Hämärien puotien kuja
14. Patrick Modiano Kadonnut kortteli 

22 kommenttia:

  1. Hienoa :)
    Näistä en ole lukenut kuin Tuhman tytön, mutta kirjailijoita kylläkin, Modianoa mukaan lukien, mutta en vielä Gideä enkä Galsworthya,
    Linkkaan tämän haastesivulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko blogannut Modianoa? Luen varmaan loputkin Modianot. Minua vain kiukuttaa, kun Handkea ei palkita.

      Poista
    2. Tänään bloggasin ensimmäisen eli Kehäbulevardit, jossa kuten kommentoitkin oli samoja elementtejä kuin tässä mm. kirjahuijaukset. Tarkoituksena olisi lukea ja blogata tämä mistä olet jo blogannut eli Hämärien puotien kuja.

      Poista
    3. Luin tekstisi, en ole lukenut kirjaa. Hyvin paljon samaa. Hämärien puotien kuja on hyvä, en ehkä osaa arvioida kumpi on parempi, mutta pidin ehkä hitusen enemmän Kadonneesta korttelista. Se on huippu. Toivottavasti tulkitsin lopun oikein. Luen parhaillaan Runar Schildtin novelleja. En ole novellien fani. Tämä Noitametsä on tyrmäävän hyvä.

      Poista
    4. Minusta Kehäbulevardeissakin on useita mahdollisia tapoja tulkita loppuosa kirjasta, mutta se ei vähennä sen arvoa vaan minusta lisää. Mutta päähenkilöt olivat huijareita siinä ei ole tulkinnan varaa :)

      Poista
    5. Aivan, pidin Kadonneen korttelin lopusta, se on huikea. Villa Tristessä kertoja myöntää huijauksen suoraan. No, olen kirjailija ja joo rikoskirjailija tuntuu hyvälle ja huijauskin sanotaan. Noissa kahdessa muussa kirjassa nimi on eri tavalla, kummassakin sanotaan ennen nimi oli toinen ja se elämä on haluttu jättää taakse. Kadonnut kortteli on valtavan hyvä.

      Poista
    6. Minusta tämä oli varsin hyvä Modiano, tai ainakin niin, että ihmisten alkuperä ja kohtalo selviää hieman paremmin kuin esim. Kehäbulevardeissa ja Hämärien puotien kujassa.

      Poista
    7. Olen samaa mieltä, tämä on selkein Modiano, siis tapahtumien kautta. Nuoruus on samanlainen. Niistä jää arvoituksellisuus pois ja minä ihastuin siihen noissa kahdessa ensin luetussa.

      Poista
  2. Onnittelut Ulla :) Tuon Tuhman tytön haluan lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen onnellinen, en olisi uskonut, että saan luettua 14. Modiano varmaan auttoi. Tuhma tyttö on hyvä. Minulla on kiertänyt outo ajatus viime aikoina. Olen lukenut näiden "vanhempien" miesten tekstejä ja olen nauttinut tekstin suoruudesta. En osaa selittää edes, mitä tarkoitan. Tosin Joel Haahtelassa koen samaa iloa. Modiano kyllä repii kaikki aistit käyttöön. Joskus vain miettii, että pitääkö kaikki sanoa niin puolinaisesti.

      Poista
  3. Modianon Nobel-voitto oli todellinen yllätysveto. Aion minäkin tutustua hänen tuotantoonsa jahka ehdin, eihän Nobelistiin voi olla perehtymättä...

    Hieno arvio, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla periaatteella minäkin. Kun oma toive ei toteudu, niin luetaan sitten valittua, ehkä ensi tai seuraavana vuonna on suosikkini vuoro.

      Poista
  4. Aloitin nyt kuitenkin tällä, ja, no, kiva muttei niin valtavan säväyttävä että heti olisi saatava lisää Modianoja luettavaksi.

    Ja samoin lopetin tällä Nobel-haasteen. Jaamme haasteessa myös Omenapuun ja Elokuun, ja Pastoraalisinfonian olin lukenut aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, en yhtään ihmettele, että sanot noin. Siis uskallan sanoa, että tuo ei ole Modianon aloituskirja. Vertaan tuossa tekstissäni tätä Saganiin ja se jälkimaku vain voimistuu, yltyy. Petyin joutilaisuuteen ja väsyin vetelyyteen.

      Kadonnut kortteli tai Hämärien puotien kuja sopii aloitukseen. Voisin sanoa, että Hämärien puotien kuja avaa polun kirjailijan tuotantoon ja Kadonnut kortteli tarjoaa lukunautinnon.

      Poista
  5. Galsworthy on hyvä, mutta tuota lukemaasi kirjaa en ole vielä lukenut. Löysin viikolla kirjaston poistomyynnistä Nykyaikaisen komedian molemmat osat, ja se taitaa olla seuraavana vuorossa. :) Munroa haluaisin itsekin lukea tähän haasteeseen, mutta voi olla että jää ensi vuoteen. Sinulla on hieno, monipuolinen lista! Ihanaa, että sait oman nobelistimmekin mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisia olisi saanut olla paremmin edustettuna. Minunkin piti lukea Munroa enemmän. Tuo Modiano sotki minun suunnitelmia. En olisi ikinä uskonut tuohon täyteen määrääni. Blogistanian lukumaratonit auttoivat minua.

      Poista
  6. Komea luettujen nobelistien lista, ihailen! Olen lukenut noista Sillanpään Elokuun, Galsworthyn Omenapuun ja Modianon Hämärien puotien kujan. Nobelistihaasteessa sen sijaan olen aivan alisuoriutuja, en ehtinyt lopulta lukea haasteeseen kuin kahdeksan kirjaa. Höh.

    Olen tulossa blogiisi kommentoimaan paremmalla ajalla lisää. On paljon sellaista johon on sanottavaa, Bargumia, Haahtelaa ja vaikka mitä. Palaillaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piditkö Hämärien puotien kujasta? Minusta se on ollut paras Modiano siis tähän mennessä. Osa vielä lukematta. En ajatellut lukea noin montaa, tavoittelin jotain kolmea. Lukumaratonit ja Modianot siivittivät minun lukemista.

      Sinun Bargum ajatukset vetosivat minuun, oli pakko jatkaa niistä. Palataan. Ja Hyrykin alkoi kiinnostaa minua.

      Poista
  7. Minulle tämä oli ensimmäinen Modiano ja tämän myötä kiinnostuin kyllä Modianosta laajemminkin. Nyt olen lukenut myös Kehäbulevardit, jossa on yhtenevää kuvausta Villa Tristen kanssa jopa henkilöhahmoja myöten, esim. molemmissa on nainen, joka haluaa näyttelijäksi. Noin muutoinhan Modianon hahmot taitavat olla kirjasta toiseen "varjoihmisiä." Ehdottomasti haluan lukea lisää Modianoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei minuun niin vaikuttanut. Kadonnut kortteli ja Hämärien puotien kuja ovat parhaimmat. Varjoihmisiä kyllä.

      Poista
  8. Minä aloitin tästä Modiano-urakkani. Ja vaikken kirjasta täysin vakuuttunutkaan, se oli sen verran kiehtova, että lainasin heti perään toisen Modiano-kirjan.

    Nyt jälkikäteen en paljoakaan muista tästä kirjasta. Muistan lähinnä omia mielikuviani ja ajatuksiani (minulle kävi modianot). Olin yllättynyt siitä, kirjan päähenkilö on muistelmakohtauksissa vain 19-vuotias. Minulle syntyi kuva kypsemmästä nuorukaisesta. Minua ärsytti myös rikkaiden ja joutilaiden nuorten elämän kuvailu. Siis se, että jotkut ovat jo lähtökohtaisesti rikkaita ja joutilaita ja elävät hotelleissa eivätkä tee mitään muuta kuin käy seurapiiritapahtumissa. Miksi tällaisesta pitää kirjoittaa?

    Jotain elokuvallista kirjassa on. Sen kohtaukset siirtyvät kuvina mieleen. Tosin usein mietin, että mitkään tapahtumista eivät olleet niin mielenkiintoisia/erikoisia/sykähdyttäviä, että ne sellaisinaan riittäisivät _koko_ kirjan sisällöksi. Kirjasta puuttui jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuvannut Villa Tristeä saganimaiseksi ja tuo sinun osuva kuvaus on juuri sitä. Sagan saganina ne. Juuri tuo joutilaisuus rasitti minua.

      Olen nauttinut eniten Modianon Hämärien puotien kujasta ja Kadonneesta korttelista. Myös ihan uusi Jotta et eksyisi näillä kulmilla on hieno. Niissä tuo menneisyyden etsintä ja muistaminen korostuvat.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!