Maresi. Punaisen luostarin kronikoita

On myös vaikea tietää, mistä kertomus alkaa ja mihin se päättyy. Lopusta varsinkaan en tiedä missä se on. Mutta alku on helppo. Kaikki alkoi siitä, kun Jai tuli saarelle,

Maria Turtschaninoff (1977) on suomenruotsalainen kirjailija. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja työskentelee vapaana toimittajana ja asuu Karjaalla. Maresi Punaisen luostarin kronikoita on fantasiaromaani. Myös alkuperäisteos Maresi. Krönikor från Röda klostret ilmestyi 2014. Teoksen on käsikirjoituksesta suomentanut Marja Kyrö. Maria Turtschaninoffilta on ilmestynyt mm. nuortenromaanit Arra ja Anaché.

Maresi on lyyrisen kaunis kertomus, jonka intensiivinen kerronta tempaa lukijan heti mukaansa. Tarinan miljöö on naisten asuttama Menoksen luostarisaari.

Keväisin meillä on täällä yleensä kauniit ilmat. Syksyllä Alkuäiti harjaa hiuksiaan niin, että myrskyt piiskaavat saarta.

Tarinan miljöö on jossain kauan sitten vallinneessa muinaisajassa. Sijainnin tarkempaa määrittelyä ei tarvita. Saaren ainoa rakennus on punainen luostari, jossa asuu sisaria, eriasteisia noviiseja ja luostariyhteisön johtohahmona on Äiti. Saari on saanut nimensä ainakin verisimpukoiden punasta. Pyhä elämänveri ja sen sellainen, mutta niistä minulla ei vielä oikein ole mitään käsityksiä. Naiset selviävät omin avuin hyödyntäen saaren antimia, vihannestarhat ja oliivilehto antavat ravintoa. Vain saaren eläimissä on uroksia. Kalastajat käyvät rannassa tulematta maihin. Äiti maa, Alkuäiti on voimallinen kolmine kasvoineen. Hänessä on nuo kaikki: neito, äiti ja akka. Kevättähden herääminen, heräämisriitit, kuunkierrot, kuunkarkelot, tanssit maailman hedelmällisyydelle ovat läsnä. Kuunkarkelo vie meidät tervehtimään Alkuäitiä hänen omaan valtakuntaansa, missä hän tapaa meidät kaikkine kolmine kasvoineen, jotka ovat Neidon, Äidin ja Akan.

Kuunkarkelolla kunnioitamme Alkuäitiä, pääsemme häntä liki ja tanssimme maailman hedelmällisyydelle sekä elämän ja kuoleman rikkumattomalle yhteydelle. Miehet ovat pahuuden ja epätasapainon ilmentymiä, jotka luovat uhkaa. Saari on niin etäällä, että tunkeilijat eivät eksy tai löydä sinne. Kirjassa on paljon allegoriaa.

Luostari on turvapaikka, jossa jokainen elää omien taipumustensa mukaisesti. Maresi Enrentytär on tarinankertoja. Nuoressa Maresissa elää voimakas viehtymys kirjoihin, lukemiseen ja uuden oppimiseen. Tiedon talo on hänelle rakas.

”Kaikki tieto mitä te ja muut noviisit voitte viedä kotikonnuillenne on tärkeää.”
Mutta yhtä tärkeää on, että jotkut noviiseista jäävät tänne, eikö? Vaalivat tietoa ja opettavat uusia noviiseja”, sanoin.
”Aivan, sanoi sisar O. Hän katsoi minua vakavasti. ”Mutta on myös tärkeää, ettei Luostaria käytetä pakopaikkana maailmalta.

Kerran luostariin saapuu isänsä raivoa pakeneva nuori tyttö, Jai. Mariesi kuvaa uuden tytön tulon ja kertoo olevansa itse kolmentoista ja arvelee uuden tulokkaan pari vuotta vanhemmaksi.

Maresin teemana on ihmisen minuus, itsensä ja kutsumuksensa löytäminen, nuoren tytön kehityskertomus, henkinen naiseudellinen kasvu. Luostari olisi turvallinen satama ja sen luoma suoja on luja. Maailmaa ei voi sulkea pois, sillä opitun voi jakaa. Miten Maresi kokee osansa ja tarkoituksensa maailmassa?

Tieto on voimaa. Siksi on niin tärkeätä, että luostariin tulee noviiseja, jotka opittuaan kaiken mitä voimme heille tarjota, lähtevät tietoineen takaisin maailman. Erityisesti se koskee sisar Narin noviiseja, jotka vievät tiedon yrteistä ja lääkintätaidosta eteenpäin.

Kustantaja rinnastaa Maresin hieman tolkienilaisen fantasiamaailman kaltaiseksi eli tyttöjen oma Taru sormusten herrasta. En kuitenkaan koe tarinaa kovin tolkienilaiseksi. Enemmän tämä tuo mieleeni kirjan Clarissa Pinkola Estés Naiset jotka kulkevat susien kanssa eli alkukantaisen naisen. Turtschaninoffin taru on arkaaisen naisen voimatarina, naiseuden, tytön ja naisen tarina. Maaginen maailma on läsnä. Luostariyhteisöä enemmän minuun vetoaa saarimiljöö, mutta naisyhteisö ja feministisyys ei niinkään.

Tutustuin kirjaan Notkopeikon houkuttelevassa esittelyssä. Minua kiinnosti Notkopeikon teksti, sillä hän vertaa tätä Redwallin tarujen kerrontatyyliin. Redwallin taru on mahtava saaga, joten tuon takia minunkin oli suunnattava tuolle salaperäiselle luostarisaarelle Maresin matkaan. Fantasia on minulle genre muiden ohessa, ei ehkä ominta minua. Maresi ei ole seikkailufantasiaa, vaan filosofinen, sisällöllinen tarina, jonka lukee aikuinenkin, mutta Redwallin tarun tasolle on vielä matkaa.

Maria Turtschaninoff Maresi. Punaisen luostarin kronikoita.
Tammi 2014.