Sivut

maanantai 29. syyskuuta 2014

Kun kirjasta pitää... Hulluruohola





On hyvä, ettei ihminen osaa ennustaa tulevia – mitä hän niillä tiedoilla tekisi? Eihän hän ymmärrä edes omaa menneisyyttään.
Lintunen on kirjailija, koulutukseltaan musiikin maisteri. Hänen runojaan ja novellejaan on ilmestynyt antologioissa ja kirjallisuuslehdissä englanniksi, ruotsiksi, unkariksi, udmurtiksi ja hollanniksi. Kirjoitan tästä kirjasta ehkä laajemmin kuin yleensä, mutta en spoilaa eli voit lukea tekstin rauhassa.

Hulluruohola on hyvin erilainen kuin mikään tänä vuonna lukemani. Se tempaa heti mukaansa, kirjan ote säilyy viimeiseen lauseeseen, paikka paikoin tilanteet latautuvat trillerimäisiin tunnetiloihin. Toisena hetkenä Lintunen saa lukijan hymyilemään. Toisin kuin monet viimeksi lukemani, niin tämä kirja päästää hyvin liki. Hulluruohola kertoo elämän hauraudesta, ihmisen särkyvyydestä, yksinäisyydestä, erilaisista ihmisistä, menetyksistä, toisen kunnioittamisesta ja rakkaudestakin. Nämä ihmiset ovat niin originelleja, että heille ei tunnu löytyvän yhteiskunnasta paikkaa…

Sara Järä palaa Helsinkiin vuosien jälkeen, harhailtuaan pitkin maailmaa. Sara on menettänyt niin isänsä kuin äitinsä. Valmistuttuaan luokanopettajaksi hän ajautui sijaisuudesta toiseen ennen kuin lähti maailmalle reppumatkalle. Ajelehtimisen jälkeen nelikymppinen Sara Järä palaa Intiasta kotiinsa. Muutamaa tuntia myöhemmin isoisän autonkuljettaja Ahlström noutaa Saran keskellä yötä lumimyrskyssä automatkalle kohti tuntematonta määränpäätä.

Nuorena olin yrittänyt turhaan murtaa edes muutamaksi sekunniksi tuon opetellun, uskollisen palvelijan ilmeettömyyden. Myöhemmin päättelin että mies oli omaksunut luonnottoman viileytensä vanhoja epookkielokuvia ja brittisarjoja katsomalla.

JanneJärälle kukaan ei sano ei, ei edes keskellä yötä. Isoisä on tulossa hyvän ystävänsä, Urho Selanderin hautajaisista. Miehet olivat tutustuneet rintamalla ja näiden ystävyyttä mikään ei ollut horjuttanut vuosikymmenten kuluessa. Isoisän mielestä Saran kelvoton kulkurinelämä oli saavuttanut päätepisteensä. Aikuisen ihmisen on aika löytää vastuunsa. Sara oli viisitoistavuotias Ahlströmin astuessa isoisän palvelukseen. Uskollinen Ahlström on hahmo, joka on kuin ilmetty Reginald Jeeves.

”Janne Järä, syntynyt vuonna 1924.” Niin olen esitellyt itseni aina, olipa vastassani kirvesmies tai maaherra. Nimi ja syntymävuosi ovat yhtä kuin mies ja hänen historiansa.

Yöllinenajomatka päätyy autioituneen Riihen koulun pihaan. Erilaisten muistikuvien kautta yölliset tapahtumat muistuvat Saran mieleen ja uusi ohjeistettu elämä käynnistyy. Muistilappu kertoo Ahlströmin tuovan loput tavarat ja saapuvat sähköpostit valmistavat arkeen. Eelis Selander psykiatrian erikoislääkäri, edesmenneen Selanderin pojanpoika, kirjoittaa Tukholmasta ohjaavia viestejä, joilla Sara pystyy ottamaan paikan haltuunsa. Riihi sijaitsee jossain itärajan syrjäkylässä, josta on lyhyempi matka Venäjälle kuin johonkin suomalaiseen kaupunkiin.


On olemassa ryhmä ihmisiä, joita lähetetään aivan turhaan psykiatrisiin tutkimuksiin. Heitä ei voi nimittää mielenterveyspotilaiksi. Nämä erityistapaukset ovat todellisia väliinputoajia.


TästäRiihen kylän koulusta on tulossa asuinsija ihmisille, jotka ovat psykiatrisen hoidon ulottumattomissa. Sara toimii paikan toiminnanjohtajana taloudesta ja ruokahuollosta vastaava Tyyne Komulainen apunaan. Aluksi holhokkeja on saapumassa kolme. Riihi on mielenkiintoinen paikka, sillä sinne ei ole linja-autoyhteyttä, taksikyydit eivät välity eteenpäin, joten paikka on tarpeeksi etäällä kaikesta.

Delhin jälkeen ihmisen on hyvä oppia kuulemaan putoavan lumihiutaleen ääni.

Tekstit koostuvat Saran ajatuksista, Selanderin sähköposteista, isoisän mietteistä sekä taloudenhoitaja Tyyne Komulaisen kirjeistä. Nämä eri tekstit on tehty eri fontein erillisiksi. Silti lopputulos on hyvin yhtenäinen proosateksti.


Hulluruoholassa opin, että tärkeintä on löytää itselleen suoja. Muuten kylmettyy kuoliaaksi.


Sara joutuu miettimään, miten ihminen, joka on kasannut itsensä pienistä pirstaleista, voisi pitää huolen muista? Ihminen, joka ei kykenisi elämään pitkiä aikoja lähekkäin toisten ihmisten kanssa. Paavo Grön viljelee, hän saa kellarin kuhisemaan hulluruohoviljelmää. Pulleanoloinen hyönteis- ja eläintieteen ylioppilas Itkonen ja miehiä karttava Selma Hillo täydentävät Riihen asukaskuntaa sekä myöhemmin joukkioon liittyy vielä Matias Pohjola. Ihmissuhdekudelma on kuvaamaani laajempi tai  suppeampi…


Maaliskuinen yö tuoksui vaniljaiselta lumisulalta ja havumetsältä, jossa virtaili jo päivänlämmittämä pihka. Kalpeaa taivaanrantaa halkoi salamanvihreä viiru. Maaliskuun kuulaus oli toisenlaista kuin huhtikuun valo. Siinä oli vielä mukana talven jähmeys. Myös nimeämätön haikeus. …. Äiti kuoli maaliskuisena yönä.

Pidin todella Lintusen tekstistä, erityisesti sen selkeydestä. Pidin Lintusen tavasta hahmottaa luontoa. Lintusen tekstissä luontokuvaus ei ole täyte, vaan yhtä tekstin kanssa. Tarinan moniulotteisuus, kerrostuneet roolit valloittivat minut. Esimerkiksi sivulla 246 on dialogi, jota en voi lainata tähän, mutta se on vaikuttava. Pidin todella todella tästä kirjasta.

Kirjan ulkoasu on Mika Wistin tekemä. Vanha, patinoitunut Daturan koristama ulkoasu on ihastuttava. Valitsin kirjan luettavaksi ensisijaisesti nimen perusteella, mutta myös takakannen tekstin vetosi minuun. Tämä on kirja, jonka haluan lukea vielä uudelleen. Minun oli vaikea blogata tästä, päästää irti. Ellen olisi pyytänyt tätä kustantajalta, niin olisin saattanut pitää ajatukseni itselläni.


Maritta Lintula Hulluruohola

Wsoy 2014. Arvostelukappale. Kiitollisena.

6 kommenttia:

  1. Kiitos Erinomaisesti Hulluruoholaa kuvaavasta kirjoituksestasi. Kiitollisuus oli minullakin päälimmäinen tunne kun laskin kirjan kädestäni toissa päivänä ja miten uskomatonta että kiireisessä arjessani löysin tämän kirjan.. Ajatuksesi olivat niin omieni kaltaiset että tulen jatkossa seuraamaan blogiasi jos vaikka bongaisin uusia lukuvinkkejä. Kiitollisuudella, Anne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. Tätä on luettu yllättävän vähän blogeissa. Tämä olisi todella ansainnut blogisavuja. Lukukokemus oli todella yllättävä. Tämä maistuisi varmasti dekkareitakin lukevalle, mutta tämä on niin monitahoinen. Minulla oli sama tunne kuin sinulla eli kiitollisuus. Kiitollisuus, että osasin pyytää tätä, kiitollisuus että luin.

      Poista
  2. On hieno homma että kirjoitit tästä lukukokemuksestasi. Minulle tämä kirja ei auennut tunteen tasolla ensinkään, mutta epäilinkin, että kyse on enemmän omasta maustani kuin siitä että kirja olisi itsessään kehno. Lintunen tuottaa kyllä kaunista tekstiä, yleistunnelmaltaan ei vaan ollut minun juttuni... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ehkä ajoitus.... Aloitin yhtenä iltana, mutta nukahdin. Uusi aloitus kaappasi mukaan. Ja ihastuin kirjaan. En osaa edes analysoida, se lähti kirjan nimestä, huumorista ja tarinasta.

      Poista
  3. Minäkin tykkäsin tästä tosi paljon. Aloittaessani en tiennyt, mitä odottaa. Lopussa olin tyytyväinen, että tulin tarttuneeksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua hämmensi alusta lähtien kirjannimi, kansi, että ihanko totta hulluruoho... En tiennyt, mitä odottaa. Kirja vain tempaisi mukaan, pidin huumorista, pidin kirjasta. Tämä on tosi hieno kirja.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!