Sivut

maanantai 8. syyskuuta 2014

Albert Espinosa Pyydä luokse sun




Albert Espinosa (s. 1973) on espanjalainen näyttelijä, ohjaaja, elokuva-, teatteri- ja televisiokäsikirjoittaja, kolumnisti sekä insinööri. Hän on ohjannut neljä elokuvaa ja Suomessa hänet tunnetaan erityisesti TV-sarjasta Sairaan kaunis elämä.
Pyydä luokse sun on pienoisromaani, jonka alkuperäisteos on Si tú me dices ven lo dejo todo... pero dime ven. Aiemmin tekijältä on suomennettu Keltainen maailma, joka on elämäkerrallinen tarina ja perustuu omakohtaiseen kokemukseen sairaudesta ja siitä selviytymisestä. En ole sairausgenren lukija, joten en ole tarttunut siihen. Se ei vain ole minun aiheeni.
Pyydä luokse sun on pieni hyvän mielen tarina. Yritin aluksi lukea tätä iltaisin, mutta en edennyt kirjan sivuilla, joten luin kirjan yhteen menoon. Espinosa tuo mieleen Coelhon, osittain varmaan senkin takia, että luin juuri Coelhon Uskottomuuden. Espinosa kertoo tarinan, ei saarnaa tai opeta, jotka aspektit toteutuvat enemmän Coelhossa.
Kirjan alussa päähenkilö Dani on jäämässä yksin, kun kumppani tekee lähtöä. Hän kuvaa viimeistä riitaa, kuinka se kulki totutuista poikkeavia ratoja ilman sovinnon elkeitä. Läpi kirjan Espinosa kertoo tuosta suhteesta pieniä muistoja. Dani pohtii elämäänsä ja ihmissuhteitaan ja elämänsä aikana tapaamiaan ihmisiä. Herra Martín sairasvuoteella ja Herra George Caprin-laivalla jättivät jäljen miehen elämään. Näihin ihmisiin Espinosa luo siltaa takaumina tarinan edetessä.
Jokaisella pariskunnalla on tottumuksensa, Jokaisella pariskunnalla on lainalaisuutensa. Jokaisella pariskunnalla on oma tapansa rakastaa, riidellä, antaa anteeksi ja syyttää toisiaan.
Dani on nelikymppinen mies, jonka avovaimo lähtee. Hän sanoo ääneen, että hänen pitää lähteä. Se on lopullista. Enää ei riidellä. Vuorosanoja ei ole.  Myöhemmin Dani tuijottaa tyhjiä laatikoita, kumppani on jättänyt jälkeensä vain hajuvesipullon, jonka tuoksu repii muistot auki. Suhde kesti kolmetoista vuotta, saman ajan eli haaveet lapsesta, Izanista, yhteisesti nimetystä lapsesta. Turhille odotuksen vuosille ei löytynyt kummastakaan selitystä.
Yritin koskettaa, se oli viimeinen oljenkorteni. Lähestyin häntä, mutta hän torjui minut ennen kuin ehdin hipaistakaan.
Eroamisen keskeyttää puhelu, jossa mies etsii lastaan. Kaksi päivää sitten kadonnut,  pian kymmenenvuotias. Tapaus ei sovi Danin periaatteisin, sillä hän ei etsi alle yksitoistavuotiaita, hän ei myöskään etsi, jos katoamisesta on alle kolme päivää tai yli kaksi vuotta.
Olin aina halunnut poliisiksi tai etsiväksi… mutta ennen kaikkea olin halunnut etsiä ihmisiä, jotka olivat lähteneet kotoaan vailla ilmeistä syytä.
Vastaanotettu tehtävä vie Danin Caprille, Caprin, maagiselle saarelle jonne hän päätyi jo kerran nuoruudessaan, kerran ennen… kolmetoistavuotiaana ja silloinkin eksyksissä.  Jätetyksi tultuaan Danin oli palattava alkuun, George ja Martin herran luo.
Tuon toisen Izanin huoneessa surin ensimmäisen kerran menettämäämme poikaa.  Muualla toteutunut toiveemme sävähdytti minua.
Pyydä luokse sun on hyvin hienovireinen kirja, jota on vaikea esitellä, että ei tulisi paljastaneeksi liikaa. Se on ajassa ja tapahtumisissa viipyilevä hieman nostalginen kirja, sivumääräänsä nähden paljon suurempi kirja.

Tämä kirja on luettu myös Mari A:n kirjablogissa.

2 kommenttia:

  1. SAmaan aikaan (taas!) luettu tämäkin kirja ja samoja mietteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän seuraavaksi osuu samaan aikaan? En edes tiedä seuraava kirjaa, otan randomina. Kaipaan Coelhon ja Espinosan jälkeen jotain täysin erilaista. Maistuisi kunnon trilleri, mutta minulla ei taida olla sellaista jonossa.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!