Verkko suljettu & Sosiaalisen median lyhyt historia

Verkko suljettu käsittelee internetin avoimuutta, toimintaympäristöjä ja käytön rajoja eri puolilla maailmaa. Teos sisältää suomalaisen ja ruotsalaisen uuden polven informaatioajan ajattelijoiden tekstejä. Tekstin tekijöinä ovat Hanna Nikkanen, Johanna Vehkoo, Kim Viljanen, Antti Rautiainen, Christopher Kullenberg, Rasmus Fleischer, Karl Palmås, Mathias Wåg & Jiri Nieminen.

Verkko suljettu Internet ja avoimuuden rajat sisältää kahdeksan kirjoitusta verkon luonteesta, käytöstä ja merkityksestä. Rasmus Fleischer: Vastavallankumous, Christopher Kullenberg: Verkon tunnelit ja niiden kaivajat, Mikael Brunila: Runsauden räjähdys – internet hakutalouden jälkeen.

Hanna Nikkanen: Massavalvonta ja puolivarjoisat tilat, Pontus Purokuru: Nettinimettömyyden politiikka, Mathias Wåg: Verkkopopulismi 2.0, Antti Rautiainen: Idässä internetkin on toista –Venäjän tietoverkot ja verkostot Kimmo Kallio: Tie, avaruus, putkisto – kolme metaforaa Internetin tilasta.

Internetin tieto ei aina halua olla vapaata. Se ei ole missään nimessä avoimuuden ilmentymä, vaan siellä on myös rajansa. Erilaiset informaatiovirtaa ohjaavat portit, kuplat ja tunnelit ovat aina olleet tiedon valtatien perusrakennepalikoita. Internet muuttuu yhtä aikaa avoimemmaksi ja suljetummaksi. Jaamme itsestämme yhä enemmän tietoa, toisaalta suurin osa verkon liikenteestä kulkee harvempien solmukohtien kautta. Esimerkiksi sosiaalista mediaa hallitsevien suuryritysten takia tieto keskittyy yhä harvempien käsiin. Kasvava osa koko verkon liikenteestä kulkee sosiaalisia verkkopalveluita tarjoavien jättien Facebookin, Googlen ja Twitterin kautta. Verkko suljettu on ensimmäinen suomenkielinen teos, joka kartoittaa avoimen ja suljetun ristiriitaa. Mitä avoimuus tai sulkeutuneisuus tarkoittavat ja miten niihin tulisi suhtautua digitaalisissa tietoverkoissa? Kirjassa selvitetään internetin luonnetta ja sen muutoksia.

Otan kirjan aiheista lähempään tarkasteluun sellaisia, jotka kiinnostavat tavallisia verkonarkikäyttäjiä. Internetin palveluista käytän itse päivittäin s-postia, twitteriä, bloggeria, facebookia, joten keskityn niihin. Kirjassa on paljon tietoa somessa toimivalle. Itse perustin kotisivut vuonna 1995, eikä mieleeni tulisi edes ajatus palata niihin. Eniten haen lähdekirjallisuutta, sillä monet sarjajulkaisut ovat kaikkien saatavilla, luen kustantajien luetteloita ja lehdistä eniten Hesarin kulttuurisivuja. Internetistä tietoa etsivän on itse kyettävä arvioimaan tiedon laatu, valikoimaan ja arvottamaan. Olen itse tiedonhaun ammattilainen ja sitä kautta tottunut arvioimaan tiedon laatua. Informaatioähkystä puhuttaessa viitataan tarjolla olevan tiedon määrään. Internet voi toimia myös portinvartijana.


Vallankumous

Fleischer tuo esiin näkemyksen, että Internetissä on meneillään vastavallankumous. Tämä merkitsee, että internetillä ei ole tiettyä annettua toimintalogiikkaa. Internet ei ole hyvä, huono, eikä varsinkaan neutraali. Sen sijaan silllä on historia, joka käynyt jo useamman vaiheen läpi. Fleischer katsoo, että mitään digitaalista vallankumousta ei koskaan ole ollut, vaikka tietynlaisia kapinaa on ollut havaittavissa. Sen sijaan voimme todistaa digitaalisen infastruktuuurin massiivisia keskittymiä. Arkipäiväistä kommunikaatiotamme välittävät, suodattavat ja valvovat yhä suuremmissa määrin muutama harva taloudellinen toimija. Tätä kehitystä kutsutaan sosiaaliseksi mediaksi.

Tietovirtojen keskittyminen liittyy verkon rakenteeseen ja taloudelliseen monopolisaatioon, jossa kourallinen yrityksiä on saanut etusijan: Amazon, Apple, Facebook ja Google sekä Spotify ja Twitter. Verkko suljettu -kirjassa tuodaan esille e-kirjan kohtaloa, kuinka se on hiipumassa vastaavien musiikkilaitteiden tavoin älypuhelimien ja tablettien kehittymisen myötä. Tietynlaiset kytkyt ovat yleisiä, sillä moni on sitouttanut itsensä sopimukseen, jotka sitovat tiettyyn yritykseen vuosikausiksi.

Google oli aluksi vain hakukone, yksi muiden joukossa, jonka kehitys lujittui 2007. Facebookin myötä erilaiset pikaviestimet kävivät tarpeettomiksi, kun Facebook tarjosi chatin.

Verkon tunnelit ja sen kaivajat

Internet ei ole yksi tila vaan monta. Avoimen verkon rinnalta löytyy suojattujen tunneleiden maailma. Tunnelit suojaavat tietojamme kun asioimme verkkopankissa tai syötämme salasanan Facebookiin. Internet on muuttumassa avoimemmaksi ja suljetummaksi. Tästä on esimerkkinä Facebookin suljetut keskusteluryhmät.

Emme miellä protokollia, mutta verkkoselain kätkee kaikki protokollat meiltä, jonka takia emme koe tilaa, vaan aikaa. Jos surffaamme Facebookissa, meiltä kätketään se tosiasia, että kun avataan Facebook, niin kuljetaan ensin kymmenien palvelimien kautta johonkin palvelinkeskukseen Kaliforniassa, jossa Facebookin tietokoneet sijaitsevat.

Runsauden räjähdys – internet hakutalouden jälkeen

Googlen tavoitteena tuntuu olevan juuri täydellistä informaation tuottaminen. Personalisoidut hakutulokset ja mainokset kohdennetaan sen mukaan, miten olemme aikaisemmin toimineet verkossa. Googlen tavoite on hallita verkon jatkuvasti kasvavaa runsasta tietoa. Linkit eivät ole huvin vuoksi eli Page-Rank arvo eli sivun arvo määrittyy, kuinka usein sivua likataan, jossa olennaista on myös verkkosivujen suhde toisiin verkkosivuihin, sille liikenne hyödyttää ja palvelee mainostajia.

Massavalvonta ja puolivarjoisat tilat

Jatkossa tehokas suojautuminen valvonnalta saattaakin olla mahdollista vain, jos käyttäjä on joko erittäin perehtynyt tai hyvin varakas - esimerkiksi taitava hakkeri tai teollisuusvakoilun vakavasti ottava suuryritys.

Anonyymiksi luultu keskustelu verkkofoorumilla on kaukana anonyymistä, jos sekä viranomaiset että kymmenet mainostajat osaavat yhdistää nimettömät viestit henkilöön, jonka Facebook-profiili, kotiosoite, puhelinnumero ja pankkitili ovat tiedossa. Samaan pakettiin voidaan yhdistää sähköposti- ja muiden viestien sisällöt, hakuhistoria, luottokorttiostokset ja puhelimen keräämä paikkatieto.


Nimettömyyden politiikka

Internetissä pyritään yhä enemmän omalla nimellä esiintymiseen. Todennäköisesti se alkoi Facebookista. Nimettömänä eli anonyymeinä kommentoijat ovat yhä yleisiä esim. bloggerissa. Anonyyminä on helpompi sanoa asioita, joita ei sanottaisi omalla nimellä. Anonyymius ei ole uutta, sillä sitä on esiintynyt kirjallisuudessa kautta historian. Nimettömyys on johtanut törky- ja vihapuheisiin ja blogihäiriköihin.

Bloggaajan ei tarvitse olla hajuton ja mauton nimellään blogatessaan. Useimmilla oman nimen käyttö on suodatin, mitä jakaa itsestään. Oikealla identiteetillä esiintyminen alistaa kuitenkin yksilön automaattiselle tiedonkeruulle. Twitterillä tuskin olisi mitään merkitystä anonyymi-statuksella. Omassa nimessäni ei ole mitään vikaa, että sitä pitäisi sievistellä. Twitter-nimeni oli luontainen valintani. Joskus olen miettinyt Facebook avatartani, mutta tullut tulokseen, että haluan kissakansan tunnistavan minut maailmalla, sillä sinnehän minäkin olen suuntaamassa. Ei minulla ole tarvetta, että minut liitettäisiin kasveihin tai sieniin eli ammatti-identiteetti väistyy harrastuksissa. Bloginimeni on tylsä ja ihailenkin monien iskeviä nimiä, joista jotenkin hahmottuu kirja.

Vaatimus nimellä esiintymisessä on korostunut 2000-luvulla. Erityisesti yhdysvaltalaisten sosiaalisen median palveluiden suosio on muokannut käsityksiä anonymiteetista ja julkisesta esiintymisestä. Miksi nimet kiinnostavat meitä? Nimimerkkien taakse piiloudutaan yleensä poliittisten, uskonnollisten, henkilökohtaisten tai työelämään liittyvien syiden takia. Tuiki tavallinen Virtanen haluaa erottautua edes netissä. Anonyymius on kuitenkin vaikeaa, sillä IP-osoite on verraton jäljitin.

Verkkopopulismi

Yksinkertaisen perusmääritelmän mukaan populismi viittaa kuvitelmaan, jossa yhteiskunnan keskeinen vastakkainasettelu on kansan ja eliitin välillä. Populismi voidaan nähdä työkaluna, jolla massat voidaan mobiloida hallitsevaa ideologiaa vastaan.

Yhdistetyt sosiaaliset verkostot kuten Facebook, Google+, Twitter, Wordpress, Flikcr, Instagram, Vine ja Snapchat ovat aidattuja puutarhoja. (eng. Walled gardens), joissa suurin osa verkon sosiaalisesta kanssakäymisestä tapahtuu. Tavallinen käyttäjä liikkuu yhä enemmän "aidattujen puutarhojen" saaristossa: Vaikka ihmiset jakavat itsestään jatkuvasti enemmän tietoa, Tieto ja sen käytöstä päättäminen keskittyy yhä harvempiin käsiin. Jokapäiväisestä elämästämme kerääntyy yhä enemmän keskitettyä tietoa, jota emme välttämättä itse koskaan näe, ja edesottamuksiamme saattaa tietämättämme seurata laaja näkymätön yleisö. Verkkopopulismi jaetaan useaan kategoriaan.

Bloggaaminen alkoi yleistyä 2000-luvulla. Blogin muoto sopi hyvin 2000-luvun vaihteen yhteiskunnalliseen keskusteluun, koska blogi oli helppo tapa ilmaista päivänpoliittisia kommentteja sekä antaa palautetta valtamedian artikkeleihin.

Bloggaaja. Olen miettinyt, montaako bloggaajaa seuraat? Minkä verran käytät ajastasi muiden blogien seuraamiseen päivässä? Seuraan itse aktiivisesti noin 30 blogia, yleensä bloggerin ja twitterin kautta bloggerin päivityksiä. Uskon enemmän laatuun kuin määrään, että pystyn hahmottamaan blogin kirjoittajan. Yritän löytää ihmisen blogin takaa. Liikun aika suppealla aihetasolla eli seuraan luonto-, kasvi-, puutarha- ja kirjablogeja. Pidän eniten aiheessa pitäytyvistä blogeista, jotka eivät rönsyile sinne tänne. Olen enemmän vaivaantunut kuin utelias. Käytän päivässä ehkä 5-15 minuuttia muiden blogeihin.

Idässä internetkin ovat toista

Internetin kansainvälisyydestä huolimatta kansalliset normit ja lainsäädäntö sanelevat sen käyttöä ja toimintaa kaikkialla. Internetistä povattiin aluksi maailmaverkkoa, mutta nykyhetki osoittaa, että sosiaalinen mediaa käytetään eri maissa eri tavoin. Kansainvälisyydestä huolimatta kansalliset normit ja lainsäädäntö ohjaavat Internetin käyttöä ja toimintaa. Venäjällä internet on aina ollut erilainen kuin muualla, sillä suuret ihmismassat ja kielimuuri ovat mahdollistaneet paikallisten teknisten ja käytännöllisten ratkaisujen kehittymisen. Artikkelissa viitataan historian havinaan, että omat asiat on totuttu pitämään itsellä. Todennäköisesti vastaavia esimerkkejä löytyisi muualtakin.

Verkko suljettu on erinomainen kirja internetin monialaisuudesta eli se koskettaa aivan tavallista käyttäjää, jonka olen pyrkinyt tuomaan esille oman henkilökohtaisen internetin käytön kautta. Periaatteessa sosiaalisessa mediassa käyskentelevän on hyvä tietää internetin pelimerkeistä. Kirja on yleistajuinen jokaiselle nettiä käyttävälle, sillä ei ammattilaisten kannata kirjoittaa tekstejään toisilleen. Tämän rinnalla suosittelisin lukemaan Stubbin ja Enbusken Twitterkirjaa, joka on erittäin hyvä ja helppotajuinen kirja osaavilta ihmisiltä, sillä hekin ovat aloittaneet tyhjästä somen.


Mikael Brunila & Kimmo Kallio (toim.) Verkko suljettu Internet ja avoimuuden rajat
Into 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.



Sosiaalisen median lyhyt historia

Kirjan kirjoittajat ovat digitaalisen kulttuurin tutkijoita ja opettajia. He ovat aikaisemmin kirjoittaneet yhdessä teoksen Funetista Facebookiin – Internetin kulttuurihistoria (2009).


Sosiaalinen media arjessa


Sosiaalinen media on läsnä lähes jokaisen suomalaisen elämässä tavalla tai toisella. Vielä 2000-luvun alussa sitä ei ollut edes olemassa. Sosiaalisen median lyhyt historia kartoittaa sosiaalisen median voittokulkua ja läpilyöntiä meidän elämäämme. Yhteiskunnan eri osa-alueet ovat kytkeytyneet niin voimakkaasti sosiaaliseen mediaan eli lyhyemmin someen, että somesta kieltäytyminen aiheuttaa jopa syrjäytymistä.


Mihin ihmeeseen tarvitaan historiaa näin nuoren ilmiön kuvaamisessa? Kirjan nimenä Sosiaalisen median lyhyt oppimäärä olisi vanhentunut jo ilmestyessään, joten sitä on syytä katsoa historian turvin. Sosiaalisen median historia on ajallisessa mittakaavassa lyhyt, mutta sen kulku on kehittynyt, muuttanut muotoaan niin nopealla vauhdilla, että monet käytännöistä ovat vanhentuneet. Mihin katosivat IRC-Galleria, MySpace, Jaiku? Kuka jaksaa päivittää enää kotisivujaan? Multimediateokset jäivät alkutaipaleelle. Facebook on yksi sosiaalisen median suosituimmista sovellutuksista, mutta kuka osaa ennustaa Facebookin elinkaaren tai Google+:n nousun? Suomessa Twitter on jäänyt Facebookin jalkoihin.


Jälkimmäistä käyttävät ”massat”, kun taas sosiaalisen median eliitit eli nettitrendien edelläkävijät suosivat Twitteriä.


Sosiaalinen media aikajanalla


Sosiaalisen median lyhyt historia etenee vuosittain lähtien liikkeelle vuodesta 2003 ja ulottuu vuoteen 2012. Todennäköisesti kännyköiden tekstiviestiominaisuudet muovasivat ihmisten valmiuksia netinkäyttöön ja sosiaaliseen mediaan. Ehkä puhelinvastaajat palvelivat tavallaan jatkuvaa tavoitettavuutta. Tässä luotiin perusta jatkuvalle läsnäololle, että toisen voi tavoittaa reaaliaikaisesti. Monessa asiassa maailma tuli tutummaksi, ihmiset lähemmiksi maantieteellisiä rajoja murtaen, yhteydenpidon helpottuessa ja halventuessa.

Sosiaalinen media on käytöissä ja puheissa vakiintunut tarkoittamaan netinkäytön uutta vaihetta, jossa käyttäjän rooli on erilainen – kenties aktiivisempi kuin aiemmin.

Sosiaalinen media – sellaisena kuin se tällä hetkellä yleisesti ymmärretään – viittaa siis tietyn aikakauden digitaaliseen verkkoviestintään sekä viestinnän multimodaalisuuteen eli monikanavaisuuteen ja –aistisuuteen. Sosiaalinen media ankkuroituu muutamiin kansainvälisiin suosikkipalveluihin, jotka perustuvat sisältöjen jakamiseen sekä verkostojen ja yhteisöjen rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Tämäkään määritelmä ei ole pysyvä.

Leiritulien paluu

Some on nähty kansalaisjournalismina, oppimisalustana, talouskasvun välineenä tai identiteetin rakenteluna, toisinaan taas hömppänä tai jopa kommunikaation vallankumouksena. Some on tuonut yhteisöllisyyden takaisin arkeen monin tavoin. Yhteisöpalvelimien kautta pidetään yhteyttä, jaetaan kuvia ja videoita. Facebook toi omalla nimellä esiintymisen nettietikettiin.


Blogien edeltäjinä oli nettipäiväkirjat. Blogien keskustelevuus, vuorovaikutus toisten kanssa on olennainen osa bloggaamista. Kuinka moni on opiskellut somen kautta? Kuinka moni on tehnyt verkkotenttejä, kuunnellut luentoja, kommentoinut reaaliaikaisesti luennoitsijaa, suorittanut verkko-opintoja tai palauttanut oppimistehtäviä verkon välityksellä? Kielitoimiston yritykset suomentaa somen termistöä on osoittanut hyvin epäonnistuneeksi, vai tulisiko mieleesi livertää twitatessasi tai päivittää naamakirjan statusta? Jokin aika sitten internet kirjoitettiin oppikirjoissa isolla alkukirjaimella.

Joskus edelläkävijöiksi mielletyt käyttäjäryhmät ovat saattaneet tulla suosikkipalveluun jälkijunassa. Näin kävi esimerkiksi Facebookille, josta alkujaan puuttuivat Suomessa teini-ikiset käyttäjät. He ovat siirtyneet muun muassa IRC-Galleriasta vahvemmin Facebookiin vasta viime vuosina. Kaiken kaikkiaan Facebookista on tullut sosiaalisen median tai jopa internetin synonyymi. Nuoret saattavat olla kuitenkin vain käymässä ja siirtymässä jonkin muun suosikkipalvelun pariin.

Sosiaalisen median tulevaisuus

Sosiaalisessa mediassa ei ole portinvartijoita, joten sen tunteminen on monin tavoin omankin toiminnan kannalta perusteltua. Toisaalta tiedon oikeellisuus ja sen laatu korostuu aina vain enemmän. Internetissä on myös väärinkäytöksiä ja rikollisuutta, sen toimijoissa niin hyviä kuin pahoja, niin oikeita identiteettejä kuin varastettuja ja tekaistuja. Itsestään jaetun tiedon tallentuminen on myös riski, sillä jaettua tietoa hyödyntävät myös viranomaiset ja palveluntarjoajat. Facebookissa jaettu teksti välittyy myös työnantajalle eli on merkitystä mitä, milloin ja missä kunnossa jaat tietoa itsestäsi ja perheestäsi. Ennen kiusaaminen päättyi työ- tai koulupäivään, nyt se jatkuu ympärivuorokautisena. Digitaalisen jalanjäljen jättäminen on pysyvää, joten on pystyttävä katsomaan omaan ja perheenkin tulevaisuuteen.

Sosiaalinen media on tunkeutunut ihmisten arkeen ja muuttunut tuttavallisimmin someksi. Sosiaalisesta mediasta on tullut lähes ubiikkia, kaikkialla läsnä olevaa, ja muutos on tapahtunut alle kymmenessä vuodessa.

Sosiaalisen median lyhyt historia –kirjassa on vuosittainen jäsentely, joka tuo haasteensa kirjaan, toisaalta yksilö pysty hahmottamaan omaa kehitystä somelaisena, mutta jonkinlainen yleisaikajana olisi helpottanut tiedon omaksumista. Näin lähiaikainen historia on mielenkiintoista, sillä monet ovat olleet mukana alusta lähtien. Myös ilmiön globaalisuus ja samanaikaisuus tekee ilmiöstä mielenkiintoisen. Sosiaalisen median lyhyt historia tuo hyvin esiin muutoksen vauhdin, liikkuvuuden, kuinka toiminnot muuttuvat, kehittyvät ja korvautuvat aina kehittyneemmillä käytännöillä. Aiheenmukainen esitystapa olisi ollut helpompi omaksua ja kokonaiskuvallisempi. Somessa oleva ja siinä toimiva tarvitsee myös tietoa ja tällainen teos on omiaan jokaiselle somen käyttäjälle. Kirjan rinnalla on hyvä lukea Stubbin ja Enbusken Twitterkirjaa sekä Brunilan ja Kallion toimittamaa Verkko suljettu -kirjaa (Into 2014).


Jaakko Suominen, Sari Östman, Petri Saarikoski & Riikka Turtiainen: Sosiaalisen median lyhyt historia
Gaudeamus 2014. Kustantajalta