Kristín Steinsdóttir Omaa tietä

Sigþrúuðrin pujahti Hateigurin kirkon ovesta sisään juuri ennen yhtä.

Olen asettanut itselleni tavoitteen lukea laajemmin ja tein sen ympärille projektin Kirjailijat maailmankartalla. Islannin tyhjyyttä ajattelin paikata lukemalla Kolmannen merkin uudelleen, mutta sitten löysin tämän kirjan ja pyysin sen.

Reykjavikissa asuva Kristín Steinsdóttir (1946) on toiminut vuodesta 1988 alkaen vapaana kirjailijana. Hän on kirjoittanut lastenkirjoja ja toiminut kääntäjänä. Teos oli Islannin ehdokas Pohjoismaiden Kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2007. Islanninkielinen alkuperäisteos Á eigin vegum. Teoksen on suomentanut Marjakaisa Matthiasson.

Minulle kirjasta välittyi sama tunnelma kuin Muriel Barberyn Siilin eleganssista. Steinsdóttirin kirjassa ei ole portinvartijaa, mutta se ei ole olennaista, sillä Ionescon Erakossa on portinvartija, mutta se ei nouse mieleeni tästä kirjasta. Eli kirjan tunnelmassa, itseironiassa ja kielessä on samoja karuja sävyjä.

Omaa tietä on kertomus leskeksi jääneen naisen elämästä hänen itsensä valitsemassaan yksinäisyydessä. Sigtrud Ólafsdóttir on vähäpuheinen vanhempi nainen, joka asuu Reykjavíkissa kellariasunnossa. Hän elää yksin, mutta hän ei ole yksinäinen. Hänellä on hänen oma tapahtumarikas, sisäinen maailmansa. Teos on myös kuvaus Islannin yhteiskunnallisesta rakennemuutoksesta maatalousmaasta moderniksi yhteiskunnaksi.

Kirjan päähenkilö on Sigþrúður. Ainakin aluksi lukemistani haittasi, kun en saanut mieleeni henkilöiden nimiä. Yritin tallentaa muistiini erilaisia merkkijonoja. Sigþrúður kertoo omasta elämästään ja arjestaan. Hän jakaa aamuisin lehtiä. Aamulehden luettuaan hän tekee suunnitelmia päivän varalle. Hän käy taidenäyttelyissä ja museoissa, osallistuu avajaisiin niin varmana, että kenellekään ei tule edes mieleen kysyä kutsukorttia. Hän osallistuu hautajaisiin ja saattelee tuntemattomia ihmisiä viimeiselle matkalleen. Hän hellii ja hoivaa kissojaan, Caesaria ja Kleopatraa. Tómaksen kuoltua hän muokkaa elämänsä omanlaisekseen.

Eräänä iltana hänen ei onnistunut herättää Tómasta enää sen jälkeen, kun tämä oli nukahtanut istualleen sohvalle television eteen. Hän avasi ikkunan päästääkseen hengen ulos, sytytti kynttilät ja istuutui Thómasin viereen.

Sigþrúður muistelee mennyttä ja miettii elämänvaiheitaan. Äidin jättämiin kirstun tavaroihin sisältyy viittaus ranskalaisiin juuriin, joita Sigþrúður yrittää selvittää. Hänen vasen kätensä on evämäinen, ja se on haitannut häntä koko elämän, eristänyt ja erottanut. Petrina, hänen äitinsä kuoli hänen syntyessään. Sigþrúður eli kasvattiäitinsä hoivissa. Hallfriður oli hänelle hyvä ja nimesi lapsen oman äitinsä mukaan. Sigþrúðurin elämä saattaisi vaikuttaa ankealle, mutta hän ei valita. Hän on vieras hautajaisissa, hän laulaa kauniisti, nauttii kahvitilaisuuksien annit ja kiirehtii kotiin.

Sitten hän pujahti vuoteeseen, etsi lehdestä muistokirjoitukset ja kävi ne lävitse. Kissat hiipivät vuoteeseen ja käpertyivät kerälle hänen jalkopäähänsä. Huoneeseen laskeutui rauha, ja koko joukko torkkui aamupäivään.

Omaa tietä on hienovireinen, nopealukuinen ja älykäs kertomus. Omaa tietä on osin karu, mutta se osoittaa, että hyvin vähin mahdollisuuksin pystyy rikkaaseen elämään. Sigþrúður on uhrautunut koko elämänsä muiden edessä, miehensäkin. Hänen sisäinen elämäntulensa on roihunnut oikeista juuristaan, jotka olisivat hänen todellinen elämänsä. Itse asiassa ruotsinkielisen teoksen nimi Sin egen väg kuvaa paremmin kirjaa ja kiteyttää sen kolmeen sanaan. Tämä kirja on yksi kirjavuoteni parhaimpia lukuelämyksiä. Älä ohita tätä kirjaa.


Kristín Steinsdóttir Omaa tietä
Lurra Editions 2010. Kustantajalta. Kiitoksin.