Kate Atkinson Elämä elämältä

Kate Atkinson (1951) on englantilainen kirjailija, joka on opiskellut kirjallisuutta yliopistossa. Hän syntyi Yorkissa, Pohjois-Englannissa, ja asuu nykyisin Edinburghissa. Hänen esikoisromaaninsa Museon kulisseissa voitti arvostetun Whitbread-palkinnon. Elämä elämältä –kirjan alkuteos Life After Life sai arvostetun Costa-kirjallisuuspalkinnon. Kirjan on suomentanut Kaisa Kattelus.


Elämä elämältä takakannen tekstissä kerrotaan:

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ei pääse paikalle lumimyrskyn vuoksi, ja tyttölapsi syntyy kuolleena.

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ehtii paikalle juuri ennen lumimyrskyä, ja syntyy tyttö, Ursula.

Oikeastaan tuosta pääsee parhaiten perille, mitä tuleman pitää. Eli tarina alkaa loppuakseen ja alkaakseen jälleen uudelleen. Ursula Todd kuolee kirjassa useamman kerran eli lukijalle tulee tutuksi ”pimeys lankeaa” - kohtaukset.

Ursula kuuli kavioiden kopsetta ja niiden jälkeen hiilten rahinaa, kun hiilentuoja tyhjensi säkkinsä vajaan. Elämä jatkui. Ylen kaunis elämä.
Yksi henkäys, muuta ei tarvittu, mutta sitä ei tullut.
Pimeys lankesi nopeasti, ensin kuin vihollinen mutta sitten ystävä.

Elämä elämältä juoni seuraa erilaisia valintoja. Tarinoiden päähenkilö on Ursula ja hänen tarinansa. Elämä on valintoja ja erilaiset valinnat synnyttävät erilaisia tarinoita saman henkilön elämässä. Vuosituhannen alussa Toddin perhe elää onnellista periporvarillista elämää Ursulan syntymäkodissa Fox Cornerissa tietämättömänä tulevista maailman tapahtumista. Tarinoiden ajankohtana on 1900-luvun alun vuosikymmenistä aina 1940-luvun lopulle. Lukijan on syytä pitää vuosikymmenet visusti mielessä, sillä kirja ei etene kronologisesti. Kirja on lumoava, mutta hieman vaativa lukukokemus.

"Meidän pitäisi antaa talolle nimi", Hugh sanoi. "Jotain sellaista kuin Laurels, Pines tai Elms."
"Mutta eihän meidän puutarhassa kasva laakeripuita eikä mäntyjä eikä jalavia", Sylvie huomautti.

...

"Ehkä me olemme niiden silmissä tuholaisia", Sylvie sanoi. "Fox Corner - se olisi hyvä nimi talolle. Kenelläkään muulla ei ole sen nimistä taloa, ja eikös se juuri ole tarkoitus?"

Atkinson kertoo tarinansa aivan uskomattoman arkisesti, realistisesti. Hän vyöryttää lukijan kokemaan niin kaunista kuin pahaa elämää, niin kesken jäävää kuin vanhaksi vievää elämää. Atkinson manipuloi henkilöitään huikeasti, sillä nämä muuntautuvat kameleontteina tarinasta toiseen. Hän toteaa asioita hetkissä, kun niistä voisi jahkata sivutolkulla tarinaa. Kirjan toisinnot eivät tylsistytä, sillä suvannot katoavat nopeasti.

Hän ei ollut koskaan ennen valinnut kuolemaa elämän sijaan, ja kun hän teki lähtöä, hän tiesi, että jokin oli mennyt särölle ja murtunut, että maailmanjärjestys oli muuttunut. Sitten pimeys hälvensi kaikki ajatukset.

Olennaista kirjan teeman kannalta on ajatus, entä jos elämä kulkisikin toisien valintojen kautta. Entä jos viisivuotias Ursula ei olisikaan hukkunut? Entäs jos avioliitto Derekin kanssa olisi jäänyt tekemättä? Entä jos Hitlerin salamurha olisi onnistunut? Hitler ja Eva Braun juoni oli ehkä kirjan turhin osuus, liian teennäinen.
Derek ei enää lyönyt häntä, mutta väkivalta väreili jatkuvasti pinnan alla, uinuva tulivuori, jonka Ursula oli tarkoittamattaan herättänyt. ... Olisiko elämä loputonta rangaistusta? (Miksi ei - eikö hän ollut ansainnut sitä?)


Elämä elämältä kertoo tarinoista, jotka alkavat ja loppuvat vain alkaakseen uudelleen erilaisina versioina. Jännittävät yksityiskohdat ja niiden variaatiot luovat taidokasta kokonaisuutta. Pelastumiset voivat olla sattumasta kiinni, kuten Ursula toteaa:

"Voisin yhtä hyvin olla kuollut", hän sanoi, "pakko päästä nukkumaan ennen kuin tulen hulluksi. Asun aivan kulman takana" hän lisäsi. "Olipa hyvä tuuri, ettei se ollut meidän talo. Oli myös hyvä tuuri, että juoksin tämän koiran perään."... "Olosuhteiden pakosta täytyy varmaan antaa tälle nimeksi Tuuri, vaikka se onkin pienoinen klisee. Se pelasti minut, olisin seissyt juomassa teetäni, ellen olisi lähtenyt sen perään."

Tohtori Kelletin vastaanotolla:

"Ja hän saa jatkuvasti eräänlaisia déjà-vu-tuntemuksia", Sylvie sanoi lausuen sanat inhoten.
"Vai sillä lailla", tohtori Kellet sanoi, otti käteensä koristeellisen merenvahapiipun ja kopautti tuhkan takanristikkoon. Piipun pää oli turkkilaisen pään muotoinen ja tuttu kuin vanha lemmikki.
"Oi", Ursula sanoi. " Olen ollut täällä ennenkin!"

Elämä elämältä laittaa lukijan miettimään erilaisia valintoja ja niiden vaikutuksia niin omaan kuin toisten elämään. Miten jokapäiväiset valintamme vaikuttavat elämämme kulkuun? Itse kukin tulee miettineeksi, minkä polun jättäisi kulkematta, mitkä virheet tekemättä tai ketkä ihmiset kohtaamatta. Minkä polun sinä jättäisit kulkematta? Jotkut ihmiset uskovat eläneensä aiemminkin. Kokevatko he déjà-vu -tunteita? Ottavatko he opikseen tekemistään virheistä? En voi sille mitään, mutta jos tämä elämä pitäisi elää uudelleen, niin luulen, että kerta riittäisi. Kerran eräs ihminen pyysi minulta anteeksi, hylkäämistäni jossain Ranskanmaalla 1800-luvulla.

Onko kirjan kannella mitään merkitystä? Kannen värit ovat kauniit, mutta se ei aukene minulle. Englanninkielisen painosten kannet ovat enemmän makuuni. Liitän loppuun muutaman englanninkielisen painoksen kansikuvan, joista toinen viitannee Fox Corneriin ja toinen Ursulaan.

Elämä elämältä on upea romaani, juuri sellainen, jota olen odottanut ja etsinyt. Ihastuin kirjaan täysin. Se saattaa tuoda petollisen kepeyden tunteen, mutta todellisuudessa se tunkeutuu syvälle iholle. Karmeatkin asiat verhoutuvat leikillisyyteen ja välittyvät siedettävinä kokemuksina. Minulle tämä oli täydellinen lukukokemus. Tällaisen kirjan jälkeen tulee epätoivoinen olo, mihin tarttua seuraavaksi? Itse tartun kahteen Woolfiin ja bloggaan ne. Pysyttelen siis brittiyhteiskunnassa ja myös saman aikakauden historiallisissa kehyksissä.


Kate Atkinson Elämä elämältä
Schildts & Söderströms 2014. Arvostelukappale.

Tästä kirjasta on kirjoittanut mm.Taikakirjaimet.