Paul Auster Mielen maisemissa

Newyorkilainen Paul Auster on Yhdysvaltain arvostetuimpia nykykirjailijoita. Hän on syntynyt 3. helmikuuta 1947. Hänen tuotantonsa käsittää romaaneja, muistelmia, esseitä, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia sekä käännöksiä ranskasta englantiin. Mielen maisemissa on matka kirjailijan sielunelämään. Toisin kuin monia muita, niin minua kirjailijapariskunnan toinen osapuoli ei ole koskaan innostanut minua. Sen sijaan yhdysvaltalaisista nykynaiskirjailijoista Jayne Anne Phillips saa minut lukemaan hänen kirjansa.


Mielen maisemissa Paul Auster kertoo muistelmateoksessaan varhaisvuosiensa kokemuksista. Talvipäiväkirjassa (2012) Auster hahmotti elämäänsä kehollisten muistojensa kautta ja kirja kolahti ainakin minulle. Mielen maisemissa kirjailija valottaa lukijalle henkilökohtaisinta mielenmaisemaansa palaamalla lapsuutensa ja nuoruutensa ajatusmaailmaan, käänteentekeviin hetkiin ja kokemuksiin. Lukija viedään makuihin, hajuihin, tuntemuksiin, elämyksiin ja kuviin. Aikalainen ajassa ja paikassa heräisi tähän nostalgiaan minua paremmin. Auster analysoi matkaansa sodanjälkeisestä lapsuudesta aina 1960-luvun aikuisuuden kynnykselle asti. Mielen maisemissa kerronta rakentuu yksikön toisen persoonan, sinän kautta ehkä etäännyttäen tekstiä itsestään, mutta Lydialle osoitetut kirjeet on säilytetty minä-muodossa. Austerin kieli on selkeää, mutta virkkeet ovat joskus hengästyttävän pitkiä, loputtomia sanavirtoja ja loppumattomilta tuntuvia lauseita. Kirja jakautuu neljään osaan: Mielen maisemissa, Kaksi iskua päähän, Aikakapseli ja Albumi, joista ensimmäinen ja kolmas osa ovat onnistuneimmat, ensimmäinen kolmatta vielä parempi.

Mielen maisemissa Auster kulkee omakohtaisessa kasvukertomuksessa. Hän matkaa varhaisiin muistoihin ja kuljettaa lukijan 10 ikävuoden kieppeille. Hän käy läpi itse muistamiaan ja muiden kertomia muistoja perheestä, oppimistaan taidoista, perheensä vaikeuksista, nuoruuden sankarihamoista, juutalaisuuden taustatekijöistä sekä myyttisestä Amerikasta ja sen kaikkivoipaisuudesta. Auster kuvaa 1950-60 lukujen elämänpiiriä ja sen kulttuuria sodanjälkeisessä maailmassa. Psykologinen tarkastelu lapsuuden ja nuoruuden kautta selvittää kirjailijan kulkemaa siksi, jollainen hänestä tuli.

Pahuutta vastaan Jumala oli yhtä avuton kuin ihmisistä avuttomin, ja joka häneen uskoi oli tuhon oma. Sellaisen opetuksen Maailmojen sota sinulle antoi. Siitä täräyksestä et ole koskaan toipunut.

Juutalaisuus on osa Austerin näkökulmaa, josta hän on rakentanut itseään. Se ei mielestäni liittynyt uskontoon juuri millään tavoin. Asetuit niiden puolelle joilla ei ollut valtaa ja toivoit löytäväsi moraalista tai älyllistä voimaa tunnustamalla erilaisuutesi muihin nähden, mutta juutalainen merkitsikin enemmän ihmisten kategoriaa kuin teologista järjestelmää. ... Myötätuntosi kääntyi yhteiskunnan ulkopuolisiin, halveksuttuihin ja kaltoin kohdeltuihin, intiaaneihin, jotka oli ajettu pois mailtaan ja joukkomurhattu, afrikkalaisiin, jotka oli laivattu tänne kahleissa ja vaikka et luopunut kiintymyksestä Amerikkaan, etkä voinutkaan, koska se oli lopultakin kotipaikkasi, kotimaasi, aloit elää siinä uuden epäluulon ja varovaisuuden vallassa.

Auster kuvaa peruspilareiden särkymistä. Sinulla ei ole kerrottavaksi mitään kauhukertomuksia, ei dramaattisia tilityksiä pahoinpitelystä tai kaltoin kohtelusta, pikemminkin kysymys on alituisesta murheellisuuden pohjavireestä, jota yritit parhaasi mukaan olla huomaamatta, sillä sinä et ollut lapsena luonteeltasi murehtiva tai erityisen onneton, mutta kun olit tarpeeksi vanha verrataksesi tilannettasi siihen millaista toisilla tuntemillasi lapsilla oli, ymmärsit että perheesi oli rikki, että vanhemmillasi ei ollut aavistustakaan, mitä he tekivät, että se linnoitus, jota useimmat vanhemmat yrittävät rakentaa lastensa suojaksi, olikin pelkkä hökkeli, ja että tunsit siksi olevasi luonnonvoimien armoilla, suojaton, haavoittuva - joten selviytyäksesi sinun oli karaistava itsesi ja keksittävät tapa selviytyä omin voimin.

Kaksi iskua päähän kulkee kahden elokuvan kautta, joista Mies joka kutistui Auster katsoo kymmenvuotiaana ja Olen vainottu kahlekarkuri muutama vuotta myöhemmin.

Vaikea unohtaa, ja koska olit niin nuori nähdessäsi elokuvan ensimmäistä kertaa, unohtumattomuutta on kestänyt jo vuosikymmeniä.

Aikakapselissa Auster kertoo, kuinka hän sai yhteydenoton kirjailija-kääntäjä Lydia Davisilta noin kaksi kuukautta tämän kirjan aloittamisen jälkeen. Entiseltä vaimoltaan, josta hän oli eronnut kolmekymmentäneljä vuotta sitten. Auster saa tietää, että hänen aikoinaan lähettämänsä kirjeiden määrä on huikea, noin sata kirjettä, noin viisisataa liuskaa. Auster kutsuu näitä kirjeitä aikakapseliksi, puuttuvaksi päiväkirjaksi, vuosien 1966-69 peiliksi. Kirjeet ovat nuoruuden lopusta ja aikuisuuden alusta, tiettyyn ajanjaksoon avaava ovi.

Kun ottaa huomioon, että olet syntynyt 1900-luvun puolivälin tietämillä, halvan kameran aikakaudella, sodanjälkeisen ajan taloudellisella nousukaudella, jolloin valokuvauskuume iski jokaiseen amerikkalaisperheeseen, sinulla on huonommin dokumentoitu elämä kuin kenelläkään tuntemallasi ihmisellä. Miten voi olla, että niin paljon on kadonnut.

Yleisesti kirjeitä voi pitää rakkauskirjeinä, mutta sen rakkaustarinan ylä- ja alamäet eivät nyt kiinnosta sinua, eikä sinulla ole mitään aikomusta ruveta näillä sivuilla lämmittämään uudelleen neljäkymmentäviisivuotta vuotta sitten kokemiasi romanttisia draamoja, sillä kirjeissä keskustellaan monista muistakin asioista, ja juuri nuo muut asiat kuuluvat hankkeeseen, johon olet ollut syventynyt viimeiset kuukaudet. Ne sinä aiot kaivaa esiin syliisi pudonneesta aikakapselista - niiden avulla voit jatkaa seuraavaan lukuun mielen maisemissa.

Päiväkirjan ongelma oli, ettet tiennyt ketä sanoillasi puhuttelit, puhuitko itseksesi vai jollekulle toiselle, ja jos itseäsi puhuttelit, kuinka omituiselta ja hämmentävältä se tuntuikaan, sillä miksi joku kertoisi itselleen jo tietämiään asioita, miksi vaivautuisi muistelemaan juuri kokemiaan asioita, ja jos taas puhuttelit jotakuta toista, ketä, ja miten sanojen suuntaaminen toiselle muka on päiväkirjan pitämistä?

Lopun Albumi on ajankuva -galleria, mustavalkoisia valokuvia ja piirroksia sieltä täältä. Kuvia, jotka liittävät ajatuksia hetkiin, kuvia joista ammentuu ja palautuu muistoja. Kuvat palautuvat ensimmäisen osion tekstiin, kuten kuu-ukko, Watson jne. Kuvan ja sanan vuoropuhelu keskustelevat tehokkaasti.

Mielen maisemissa on pakollinen luettava Austerin faneille, eikä itsetutkiskelu edes uuvuta, vaikka enemmän pidän kirjailijan muusta tuotannosta. Auster on merkittävä nykykirjailija, älykäs tekstintekijä ja tärkeä myös minulle. Mielen maisemissa on ajatuksia ja kuvauksia, muistelua juonen sijaan. Pitkät tekstien lainaukset kuvaavat, kuinka kirjailija koskettaa minua sanoillaan ja tulee niillä lähelle.


Paul Auster Mielen maisemissa
WSOY 2014. Arvostelukappale.