Kathrin Gerlof Vaikeneminen

Berliiniläinen Kathrin Gerlof (s. 1962) toimii vapaana kirjailijana ja toimittajana. Gerlof on opiskellut Leipzigissa journalismia Karl Marx -yliopistossa ja edustaa saksalaisen kirjallisuuden uutta sukupolvea. Hänen esikoisteoksensa Vaikeneminen (Teuermanns Schweigen) käsittelee tarinoiden merkitystä. Kirjan on suomentanut Anne Muuronen.

Gerlof pohtii kirjassaan arkisten tarinoiden kertomisen merkitystä ihmisen identiteetin kannalta. Gerlof kysyy tarinoiden kertomisen taustasta, että annammeko niissä jotain itsestämme vai ulkopuoleltamme? Mitä tarinoiden kertomiset kertovat ja miten muokkaavat ihmisen olemista, mihin niillä pyritään? Voiko kertomalla puhdistaa menneisyyden tai vapautua menneisyydestä?

Kirjan kertoja Markov on vuokrannut talon maaseudulta kolmeksi kuukaudeksi viimeistelläkseen johtamisperiaatteiden semantiikasta käsittelevän väitöskirjansa. Kirjan takakannen mukaan, teoksen päähenkilö on nainen, joka muuttaa maaseudulle viimeistelläkseen väitöskirjansa, mutta suomenkielisestä tekstistä tuo ei ilmene persoonapronominien avulla. Tekstissä ei ole dialogia erottavia lainausmerkkejä, joten sanojan seuraaminen vaatii valppautta. Teos ajoittuu selkeästi Saksojen yhdistymisen jälkeiseen aikaan.

Eräänä päivänä Markov lähtee kyläläisten kanssa keräämään sieniä, kantarelleja, mutta joidenkin kilometrien jälkeen jää heistä jälkeen. Hän osuu aukiolle, jossa hän kohtaa olosuhteisiin oudosti sopivan miehen, jolla oli yllään tummansininen ja kalliinnäköinen puku, hailakan roosanvärinen paita, vaaleanruskeat kengät, joissa oli ohut nahkapohja ja kellanruskea leveälierinen hattu. Miehellä on mukanaan metallimatkalaukku ja käsittämättömän vanha kartta. Miten mies oli päätynyt metsään? Markovilla itsellään on selvä syy olla metsässä vaatetuksen ja sienikorin kanssa. Sen sijaan toisen asu ei sovellu metsäretkelle, vaan hän on väärässä paikassa. Kumpikin on eksyksissä omalla tavallaan elämässään, ventovieraita toisilleen. Markov on valmis opastamaan eksyneen pois metsästä. Parin välille muodostuu yhteys uudelleen tapaamisten myötä. Teuermann aloittaa omalaatuisten tarinoiden kertomisen, johon myös Markov yhtyy.

Vaikenemisessa käytetään vain kummankin henkilön sukunimeä. Henkilöt teitittelevät toisiaan. Näin säilytetään tietty etäisyys toiseen ihmiseen. Teuermann on edustaja, lukkojen myyjä, turvajärjestelmien edustaja, joka pystyy kertomaan lukoista, lukitusmekanismeista ja niiden historiasta, mistä vain hän tarinoi. Teuermann jättää vierailustaan kirjeen, jossa kertoo olleensa muutakin kuin edustaja. Hän kertoo elämänsä raiteiltaan suistumisestaan, siitä että hän oli ennen toinen ihminen. Hän kertoo, että hänet irtisanottiin toimitusjohtajan tehtävästä ja asetettiin syytteeseen avunannon laiminlyönnistä. Teuermannin identiteetti on rikki, hänellä ei ole enää toimitusjohtajan ammatti-identiteettiä, hänellä ei ole enää puolisoa, häntä ei määritä perheen tai puolison rooli, ystävät ovat kaikonneet, hän menettää pala palalta elämänsä. Hän on sotkeutunut alaisensa, sihteerinsä elämän vyyhteen.

Kerroin Annalle kerran, että kuolen vasta sitten, kun minulla ei ole enää yhtään tarinoita. Erittäin melodramaattinen ajatus, mutta halusin tehdä häneen vaikutuksen. Halusin hänen uskovan, että sillä hetkellä, kun kertoisin hänelle tai jollekulle tässä maailmassa viimeisen tarinani, kaatuisin maahan ja olisin kuollut. Anna halusi olla se, joka kuulee viimeisen kertomukseni. Ja halusi surra minua.

Onko tarinat todenperäisiä vai vain hyvin kerrottua fiktiota, niin sillä ei ole merkitystä. Vaikeneminen kertoo elämän tyhjyydestä, toiseudesta, sivullisuudesta, juurettomuudesta ja oman elämän arvaamattomuudesta. Toinen on vetäytynyt pakon sanelemana ja toinen on vetäytynyt omaehtoisesti omaan rauhaan, kirjoittamisen rauhaan, keskittymisen rauhaan. Kumpikin on tavallaan tyhjentänyt omalla tavallaan elämänsä painolasteista. Voiko elämän aloittaa uudelleen?

Teuermann kertoo ystävästään, joka oli ollut hänelle tärkeä: Ystäväni tarkoitus oli saada minut tunnustamaan edes yhden ainoan kerran, että hänelle juuri kertomani tarina oli keksitty juttu. Fiktiota. Minä puolestani uskoin ystäväni haihtuvan savuna ilmaan, jos joskus todella tunnustaisin keksineeni jotakin.

Entä kun tarinat ehtyvät, kun ei ole enää tarinoita, loppuuko elämäkin? Entä kun kertomisrituaali saavuttaa lopun? Ovatko tarinat olemassa olemista, perusta olemiselle?

Iltaisin me istuimme pihalla ja kerroimme toisillemme tarinoita. En ole vielä koskaan eläissäni kertonut niin paljon tarinoita. Päivisin tietokoneella istuessani mietin, mitkä tarinat sopisivat parhaiten Teuermannin surullisuuteen. Kaivelin kaikkia muistolaatikoitani, jotka olin pienen elämäni aikana itselleni koonnut, ja ihmettelin joskus, mitä kaikkea niistä löytyi.

Markovin ja Teuermannin kohtaamisen piti kestää vain tuokion, mutta outo kulkija koukuttaa itsensä toisen elämään. Kaupunkiin palattuaan Markov hakeutuu töihin, mutta työ ei auta häntä löytämään merkitystään. Markov ei näe enää organisaatiokaavion, elinikäisen oppimisen, mission ja vision kehyksiä olennaisena, ylipäänsä työn roolia. Edellisistä irtautumisisten jälkeen Markov kokee vapautumisen. Hän kaipaakin elämäänsä häirinneen läsnäoloa, hän seuraa paikallislehtien kuolinilmoituksia ja aloittaa aktiivisen etsinnän.

Neljä viikkoa ennen joulua ryhdyin etsimään häntä, kun olin ensin seurannut, tarkemmin kuin yleensä, kuolinilmoituksia kaikista paikallislehdistä. Soitin kaikkiin kaupungin vanhainkoteihin, hoitolaitoksiin ja senioritaloihin ja kysyin miestä nimeltä Teuermann. Kahdenkymmenenkahdeksan puhelun jälkeen minulla tärppäsi. Joku apuhoitajana työskentelevä Teuermann löytyi.

Lukija kulkeutuu kerrotuista tarinoista toiseen ja seuraa miten menneisyys loppuun käsitellään. Vaikeneminen on valtavan mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava tarina, joka rakentuu sisäistarinoista. Gerlofin kirjoitustyyli on runollinen, selkeä ja lukisin hänen tekstejään enemmänkin. Kathrin Gerlof on kiehtova löytö saksalaisesta kirjallisuudesta.


Kathrin Gerlof Vaikeneminen

Lurra Editions 2011. Arvostelukappale.