Ann Cleeves Viiltoja

Ann Cleeves (s. 1954) on kirjoittanut yli 20 romaania, joista on suomennettu neliosainen komisario Jimmy Perezistä kertova Shetlanti-sarja sekä kaksi Vera Stanhope -romaania. Olen lukenut aiemmin Cleevesiltä Musta kuin yö ja Valoisat illat. Ann Cleeves asuu ornitologimiehensä kanssa Pohjois-Englannissa North Tynesidessa.


Pidän brittidekkareista sekä kirjoina että tv-sarjoina. Eli Komisario Morse ja Midsomerin murhat viehättävät minua. Ne ovat hyvin tehtyjä, jännitystä ilman piinaa ja kumpainenkin kuvattu mahtavissa ympäristöissä. Myös VERA-kirjoista on tehty laadukas neliosainen tv-elokuvien sarja, jonka aloitusosa perustuu Kuolonkukkia-romaaniin


Komisario Vera Stanhope palaa töistä kotiin ja löytää nuoren naapurinsa odottamassa. Vara-avaimen turvin Jack oli tehnyt olonsa mukavaksi Veran olohuoneessa. Veralle selviää, että Joanna Tobin on kadonnut, poissa. Joanna oli jättänyt lapun jälkeensä, että on poissa muutaman päivän. Hyvin nopeasti käy ilmi, että Joanna on ilmoittautunut miehensä tietämättä kirjoittajakurssille. Kirjoittajien talolla järjestetään leirejä eritasoisille kirjoittajille. Hyväsydämisenä Vera huomaa olevansa seuraavana päivänä Joannan perässä. Vera miettii ajomatkallaan säntäämistään, mutta Jack kertoi Joannasta, että tästä oli syytä kantaa huolta.

Äkkiä hän ei tiennytkään, kuinka tilanne tulisi hoitaa. Entä jos kurssilaiset olisivat syventyneet kiihkeään keskusteluun kirjallisuuden ja elämän tarkoituksesta? Vera kuvitteli heidät istumaan piiriin netissä näkemäänsä huoneeseen, kirjoituslehtiö sylissä ja otsa keskittyneesti rypyssä. Heistä tuntuisi taatusti yhtä jännittävältä, kun Vera keskeyttäisi dramaattisesti heidän puuhansa, marssisi sisään ja vaatisi päästä Joannan puheille. Ainoastaan Joanna häpeäisi silmät päästään.

Veralla on outo olo, tunkeutua paikalle, ilman virkamerkkinsä tuomaa suojaa, miten edes selittää ilmestymisensä. Muutenkin hän tunsi matkanneensa oman mukavuusalueensa ulkopuolelle taitelijoiden luokse, pois kotoisten roistojensa luota. Veran etsiessä sisääntuloa hän kuulee ja näkee kirkuvan naisen toisen kerroksen parvekkeella. Hän tempaisee vaskikellon narusta ja viimein ovi aukeaa. Kynnyksellä seisova nuorukainen ohjaa Veran hätäisesti lasiseen kasvien ja ruukkujen valtaamaan viherhuoneeseen, josta pääsee terassille, jossa Vera havaitsee kivikaiteeseen kyyristyneen miehen. Nuori mies esittäytyy Alex Bartoniksi, keskuksen johtajan pojaksi ja kehuu Veran nopeaa ilmaantumista. Vera Stanhopea ei vain ole hätäkeskuksen toimittama apu, mutta tilanteessa ei ollut tarvetta sen selittelyyn. Eikä avun tarvitsijallakaan Tony Ferdinandilla ollut enää kiirettä. Professori opetti täällä Viiltoja -kurssilla, mutta ei opettanut enää. Miranda Bartonin kirkuminen oli saanut Alexin paikalle lasiverannalle. Alex kertoi nähneensä käytävässä naisen veitsi kädessä. Nainen oli yksi kurssilaista, Joanna Tobin, joka oli nyt lukittu huoneeseensa.


Vera joutuu selvittämään, miksi kurssin vieraileva ohjaaja, kirjallisuusguru Tony Ferdinand on murhattu. Miksi Veran oma naapuri Joanna on tavattu veitsi kädessään? Vera kokee murhatutkimuksen kiusallisemmaksi kuin ehkä koskaan aiemmin ja itsensä enemmän tai vähemmän jääviksi juttuun. Vera miettii viikon teemaa, jossa käsitellään rikoskirjallisuutta. Onko sillä yhteyttä tapahtumiin? Melkoinen yhteensattuma: kurssilaiset suunnittelevat kolme päivää täydellistä murhaa.


Tilanne mutkistuu entisestään keskuksen johtaja Miranda Bartonin myötä. En kerro juonta, en pilaa kenenkään lukunautintoa. Vera Stanhopea on mainio hahmo, joka painiskelee oudossa roolissa itselleen liian tutun ihmisen syyllisyyttä selvitellen.


On kuin olisimme konsanaan jossain Agatha Christien elokuvassa. Tapahtumapaikka on klassisesti maaseututalo, tuulinen maisema, talo, johon on kokoontunut joukko ihmisiä tietystä syystä, ihmissuhteet kietoutuvat eri tavoin toisiinsa. Salaisuuksia, kiristystä, menneisyyden varjoja, ihmissuhteita sekä kostoa - niitä on sopivin annoksin hyvässä tarinassa. Viillossa tapahtumat ja kuulustelut rajoittuvat Kirjoittajien talolle, pieneen joukkoon, joka on omiaan luomaan kauhun tunnelmaa. Murhaaja leikittelee rikostarinoilla ja käyttää niitä vinoutuneella tavalla hyväkseen. Kurssilaisten ollessa kokoontuneena antologiansa julkistustilaisuuteen lukija joutuu pidättämään hengitystään aina juhlien dramaattiseen loppuun saakka.


Pidän Cleevesin luomasta Vera Stanhopen älykkäästä, yksinäisestä ja keski-ikäisestä naishahmosta ja hänen itseironisistakin ajatuksistaan. Yhtä lailla Ann Cleeves kertoo kirjallisuudesta ja kirjoittajien retriitistä uskottavasti. En voi olla liittämättä englanninkielisen kirjan kansikuvaa mukaan. Vanhan talon lasiveranta yhdistää omat ajatukseni tuohon kanteen täydellisesti.


Ann Cleeves Viiltoja
Karisto 2014. Arvostelukappale.