Kissojen Suomi Katit historian poluilla

Kissojen Suomi Katit historian poluilla on oodi meidän maatiaiskissoille. Kirja jakautuu neljään osioon. Ensimmäisessä osassa taustoitetaan kissan tarinaa meillä. Arkeologiset löydöt välittävät meille tiedon muruja. Saapuiko ensimmäinen kissa Suomeen viikinkien ja kauppiaiden matkassa? Kuka on Kalevalan Kipinätär? Miksi mustaa kissaa pelätään?  Kirjan sivuilla kissat tassuttelevat historian hämäristä kansanperinteen kautta nykyajan perheen rakastetuksi lemmikiksi. Maatiaiskissalla oli tärkeä rooli entisaikaan, sillä kissat pitivät hiiret pois vilja-aitoista. Keskiajalla kissasta tehtiin noitien seuralainen ja ruton kantaja, josta se sai ihmisten vihat päälleen.

Keinänen & Nyman kertovat:

Metsästyksestä  ja keräilystä oli siirrytty maanviljelyyn ja mikä tärkeintä, kissat ja ihmiset olivat löytäneet toisensa. Maatalouden esiinmarssi oli johtanut myös ensimmäisten merkittävien sivilisaatioiden syntyyn. Kissalla oli oma tärkeä osuutensa siihen, että korkeakulttuurit saattoivat kehittyä. Maanviljelyksen alkuaikoina nimittäin vain ja ainoastaan kissa pystyi takaamaan, että viljan laajamittainen varastointi onnistui. Kissoista oli kiinni, etteivät hiiret päässeet syömään ja sotkemaan varastossa makaava viljaa. Ja kun viljaa oli riittävästi eikä sen pilaantumisesta tarvinnut jatkuvasti huolehtia, vapautui työvoimaa perustuotannosta muihin, uutta luoviin tehtäviin ja  tämähän on minkä tahansa korkeakulttuurin perusedellytys.

Toinen osio on omistettu kotikissoille, kuinka kissa löytää paikkansa ihmisen seuralaisena. Kissan seuralaisarvo huomattiin niin torpissa kuin kartanoissakin.

Jos talo syystä tai toisesta joutui kissattomaksi, uusi hankittiin yleensä pikimmiten. Saatu tai ostettu, aikuinen katti tai pikkumirri - kissa kuljetettiin määränpäähänsä säkissä, minkä tarkoituksena oli estää sitä löytämästä takaisin synnyinkotiinsa.

...

Kotiuttamistaikojen  jälkeen tervetuliaisiksi järjestettiin oma kuppi ja maitoa. Ensi ateriansa se sai nauttia komeasti uuninpankolla tai tuvan pöydällä.

Kolmannessa osiossa kissaa esitellään taiteen kautta.  Kissa tuodaan esiin maalaustaiteeseen, kirjallisuuden ja laulujen kautta. Näissä kissalla on oma rooli.  Gallen-Kallela ja  Elin Danielson-Gambog tallensivat kissan unohtumattomiin töihinsä. Edith Södergranin Totti elää kirjailijan runokirjojen kuvituksena ja muistona. Myös Helene Schjerfbeckin lumosi kissat.

Kissa on jäänyt kirkossa asehuoneen opettaviin tauluihin, ja niissä se tuleekin esiin eukon seuralaisena. Kissa ei ole saanut kirkossa mitään erityisstatusta, kuten monet muut eläimet, jotka symboloivat alttarin katon evankelistoja tai koristavat saarnatuolin katosta. Kissan kisakumppani, koira, päätyi dominikaanien tunnukseksi. Kissa ei ole tarvinnut ihmistä asemansa korotukseen, hän on jättänyt itse omat jälkensä niin Turun keskiaikaisen basilikan kuin Porvoonkin keskiaikaisen kivikirkon tuoreeseen lattiaan.

Vieraammaksi minulla jää  kirjassa kissan yhteys kissanaiseen  (Eartha Kitt) tai kotimaiseen elokuvaan Valkoinen peura. Kansanperinteen uskomuksia, sananparsia, arkeologiaa ja kissan liittymiä kotimaiseen kirjallisuuteen olisi lukenut enemmänkin. Kissoihin liittyvät sananparret ovat olleet suosittuja, kuten kissa kiitoksella elää ja kiertää kuin kissa kuumaa puuroa.

Lopussa kissaa lähestytään lemmikkinä ja ihastellaan mirrien moninaisia nimiä. Rotukissoilla on usein, mitä hienoimmat nimet, mutta sangen usein kutsumanimi on sitten tuiki tavallinen. En ole itsekään suosinut helppoja nimiä, mitä Chiritan Epipactis royleana osoittaa. Itselleni maatiainen on ollut aina samanarvoinen kuin rotukissa. Olen lapsesta lähtien elänyt kissan kanssa ja vielä jonain päivänä otan maatiaisen joukkoomme. Kissojen Suomi kirjassa keskitytään maatiaiskissaan ja se on hyvä ratkaisu. Muutamalla sivulla tuodaan esille ensimmäisiä kissanäyttelyitä meillä ja muualla, ja kerrotaan näin yksi näkökulma lisää kissan rooliin.

Kirja kokoaa ansiokkaasti maatiaiskissan historian kasaan. Kissojen tuhatvuotinen tarina on kertomisen arvoinen. Ei voida sanoa, että kissakirjoja olisi tarpeeksi, edes kaikkia tarpeellisia ei ole suomennettu. Kuvitus on monipuolinen: vanhoja valokuvia, postikortteja, maalauksia, piirustuksia jne. Kissojen Suomi kattaa yhden puuttuneen aihealueen. Kissojen Suomi muistuttaa Susanne Rosenin kirjoja. Ne arvostavat kissaa ja tuovat kissan kauniisti esille.

Minna Keinänen & Harri Nyman Kissojen Suomi Katit historian poluilla

SKS 2012. Arvostelukappale.


Jenni S. on kirjoittanut tästä kirjasta.

Blogin kuvituskuva. (Ulla co.)

Aikalaiskulkijan jäljet Pormestarin kuorissa Turun tuomiokirkossa.

Muita kissakirjoja. Kieli ei ole tarkoituksella valittu, mutta näitä ei vain ole suomennettu, vaikka vankat perusteet olisi. Tai siis kirjojen hankintahetkellä en löytänyt niitä suomeksi.