Sivut

torstai 20. maaliskuuta 2014

Ferdinand von Schirach Syyllisyys



Ferdinand von Schirach (1964) työskentelee puolustusasianajajana rikosoikeudenkäynneissä. Olen lukenut aiemmin häneltä kirjan Rikoksia. Häneltä on julkaistu suomeksi myös romaani Collinin tapaus. Ferdinand von Schirachin toimikentässä syyttömiä tuomitaan ja syylliset pääsevät kantamasta vastuuta. Hän puolustaa syytettyjä teosta riippumatta. Mitä pienemmillä tuomioilla syytetyt pääsevät, sitä paremmin hän on työnsä hoitanut.

 Ferdinand von Schirach kertoo 15 lyhyttä kertomusta syyllisyydestä ja syyttömyydestä todellisiin rikostapauksiin pohjaten.  Von Schirachin kieli on pyyteetöntä, toteavaa,  tuntuu kuin kirjoittajan asiakirjamaiset tarinat olisivat lihallisia kaluamattomia luita. Novellit kertovat hyvästä ja pahasta, syyllisyydestä ja syyttömyydestä sekä meidän jokaisen moraalisesta vastuustamme, jota joko on tai ei. Syyllisyydestä, kuka tulkitsee kenetkin syylliseksi ja kuinka väärin tai oikein perustein. Ihminen voi käyttää toista hyväksi monin tavoin joutumatta koskaan vastuuseen, hän voi varastaa, piinata, tappaa lainkirjainten puolustaessa rikollista. Paatunut tarinankertoja, sepittäjä, vääristelijä puhuu itsensä sankariksi, sillä hänellä on laajempi vääristyneen elämänkokemuksen kirjo. Von Schirachin hahmoissa on tavallisia kadun tallaajia, jotka sattuvat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Väärä todistus voi langettaa tuomion, joka ei koskaan vapauta syyttömästi tuomittua kärsimyksestä tai palauta entistä elämää.

Tarinoista moni on uskomattoman osuva, kuten Oikeuslaitos, joka kertoo Berliinin rikosoikeudesta, jossa Turan saa tuomion. Turan on liikuntaesteinen, vammainen mies, joka liikkuu kainalosauvojen varassa. Hän saa tuomion teolleen, että on hyökännyt pittbullterrierinsä kanssa miehen kimppuun. Viaton uhri oli Horst Kowski, joka kotiin päästyään, pääsi vaimon hoivaamaksi, joka puolestaan osasi kertoa pittbullterrierin omistajan ja osoitteen. Pariskunta kävi poliisiasemalla kertomassa tietonsa. Tarina etenee siis rivakasti, sillä poliisin ei tarvitse kuin noutaa syyllinen. Poliisi ei löytänyt nimikylteistä täysin sopivaa, mutta eräässä talossa asui Harkan Turan, joten kirjain sinne tai tänne ei voi olla oleellista. Turan joutui vankilaan, vaikka pelkäsi koiria, eikä olisi edes vammaisena pystynyt potkimaan ketään. Ihmisen ei tarvitse edes olla voimiltaan kykenevä tekoonsa, niin hänet voidaan tuomita syylliseksi. Vaikka Turan pääsi aikanaan pois vankilasta erehdyksen ilmi tultua, niin oikeuslaitos unohti nostaa syytteen Tarunia vastaan. Myös tapaus Perhe tarinana on askeettinen ja minimaalinen, jossa ei edes perheenjäsenistä selviytynein löydä elämisensä oikeutusta. Novellissa  Lapset kerrotaan lapsen hyväksikäytöstä syytetyn ja tuomitun tarina. Aihe on epämiellyttävä, mutta tälläkin kolikolla voi olla toinen puoli. Asian iljettävyyden takia emme haluaisi nähdä kuin syyllisen. Mies armahdetaan, kun nuori tyttö tunnustaa keksineensä tarinan. Tuomio ei mitätöidy ihmisen kokemuksesta, koska tuhottu elämä ei palaudu tai korvaudu. Salaisuuksia sijoittuu tarinan viimeiseksi ja tuo hymyn huulille ironisuudellaan.

Ferdinand von Schirachin tarinat ovat iljettäviä, epämiellyttäviä, mutta valitettavasti liian  realistisia. Näissä tarinoissa ei ole absurdisuutta tarpeeksi, että nämä näkisi fiktiona tai satuna. Kyllä nämä tarinat ovat eletystä elämästä, jos vain uskallamme myöntää vääristymät. Pöhkömpää olisi kauhistella näitä tarinoita hyväuskoisena hölmönä. Nämä tarinat toteutuvat tänäkin päivänä jollekulle syyttömälle, joku kärsii syyttä tänäänkin toisen aiheuttamista kärsimyksistä. Tahrantekijöiden  Väärät ilmiannot ja väärät epäilyt ovat vieneet ihmisiä tuomioille, rovioille, kaasukammioihin ja teloituskentille läpi historian. Von Schirachin tarinoissa paha ei aina saa palkkaansa eikä oikeus voita, sillä tahrantekijöiden takia syytön kärsii.

 Ferdinand von Schirach Syyllisyys
Atena 2014. Arvostelukappale.

Leena Lumi kirjoittaa tästä kirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!