Edmund de Waal Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

Edmund de Waal on tunnettu maailmankuulu keraamikko, joka asuu Lontoossa perheineen. Hän on toiminut kuraattorina, opettajana, taidekriitikkona ja taidehistorioitsijana. Hän on University of Westminsterin keramiikan laitoksen professori. Edmund de Waal kertoo kirjassaan Jänis jolla on meripihkanväriset silmät netsukeista sekä juutalaisen sukunsa vaiheista. Hän perii isoenoltaan, Iggieltä, arvokkaan kokoelman japanilaisia miniatyyrihahmoja, netsukeja. Tässä vaiheessa lukija saattaa kysyä, mikä on netsuke? Mitä se tarkoittaa? Netsukit ovat japanilaisia pienoisveistoksia, joita alettiin 1600-luvulla kaivertaa kimonotaskujen nyörien lukoiksi. Edmund de Waalin isoisoisän serkku Charles Ephrussi hankki ne 1870-luvulla Sicheliltä kaiken japonismin ollessa Ranskan seurapiireissä suosittua.

 Mielestäni asiaa voidaan helpottaa rinnastamalla netsukit miniatyyrimaalauksiin. Miniatyyrimaalauksia tehtiin erityisesti Englannissa ja Ranskassa ja niitä maalattiin akvarellein tai guassilla pergamentille tai ohuelle norsunluulle, ja niitä käytettiin usein koruina.

 Lontooseen palattuani otan yhden netsuken taskuun ja kannan sitä päivän mittaan mukanani. Kantaminen ei tosin ole oikea sana kuvaamaan netsukea taskussa.

...

Kastanjapuinen netsuke kuvaa kypsää mispeliä, ja se on tehty 1700-luvun lopulla Edossa, vanhassa Tokiossa. Mispeliä näkee Japanissa joskus syksyisin, ja temppelin tai yksityiskodin aidan yli myyntiautomaatteja pursuavalle kadulle taipuva oksa on harvinaisen kaunis näky. Minun mispelini on kypsän ja ylikypsän rajalla.

 Kirjaa lukiessa mietin sen genreä. Kirja ei ole fiktiota, toisaalta sitä ei ole luokiteltu tietokirjaksi. Kirjastotaustani takia mietin kirjan elinkaarta, hieman kuvapitoisempana kirja olisi löytänyt sijansa myös taiteen luokista, mutta saavuttaa kaunokirjallisena tuotteena suuremman lukijakunnan. Tämä kirja sopii moneen luokitukseen: muistelma, elämäkerta, suvun biografia, matkakirja, essee. En pääse itseni kanssa yksimielisyyteen, sillä ehkä tämä aloittaa uuden genren? Kirjastossa de Waalin kirja tarjoaa monia teemoja, joissa se voidaan laittaa esille, esim. esiteltäessä japanilaista taidetta, taidekokoelmia, muistelmia, juutalaisuutta, impressionisteja, toista maailmansotaa, 1900-luvun Itävaltaa, Marcel Proustin tai Rainer Marie Rilken tuotantoa,

Japanilaiset norsunluusta tai puusta valmistetut miniatyyrit olivat suosittuja 1800-luvun Pariisin sosieteetin keskuudessa. Edmund de Waal paneutuu kauniiden miniatyyriveistosten maailmaan haluten selvittää, mistä ne ovat tulleet ja missä olleet, kuka niitä on pidellyt käsissään, ja miten kokoelma on säilynyt hänen suvussaan läpi 1800- ja 1900-lukujen vaiheiden läpi. Kirjasta välittyy ajankuvaa, mutta se välittää myös tietoa miten rikkaat juutalaissuvut tuolloin elivät. Vauraus välittyy myös de Waalin tarinassa.

 Teos alkaa kokoelman synnystä 1870-luvulla, jolloin Charles Ephrussi hankki tämän mittavan kokoelman. Eri ihmiset ovat omistaneet ja kosketelleet niitä, lapset leikkineet niillä, niitä on säilytetty milloin enemmän esillä, milloin syrjemmässä. Minimaalinen koko on suojannut niitä, koska hävittäjät eivät ole havainneet pienten esineiden arvoa. Lukijaa kuljetetaan kertomuksissa niin Pariisissa, Wienissä kuin Tokiossakin. Toisen maailmansodan jälkeen ennen niin vaikutusvaltaisen juutalaissuvun omaisuudesta oli jäljellä vain uskollisen kotiapulaisen patjan sisään piilotettu kokoelma, johon kuului 264 kappaletta näitä tulitikkuaskia pienempiä, taidokkaita figuureja.

Täällä, tässä talossa, minun tasapainoni järkkyy. Netsukeiden pelastuminen Annan taskussa ja patjassa on häväistys, jota ei missään nimessä saa vääntää symboliikaksi. Miksi ne ovat selvinneet sodasta omassa piilopaikassaan, kun niin monet kätketyt ihmiset jäivät kiinni? En saa enää ihmisiä, paikkoja ja esineitä sopimaan yhteen. Nämä tarinat alkavat hajottaa minua.

Iggien mukana kokoelma palasi takaisin kotimaahansa Japaniin. Esineet ovat hyvin erimuotoisia. Jänis meripihkaisilla silmillä. Kolme sammakkoa lehdellä. Karjuva tiikeri. Hedelmiä. Paljon rottia. Persimoni. Nelistävä hevonen. Kylpevä nainen puisessa vannassa. Ratsastava pappi. Mispeli. Kettu. Ampiainen pesän päällä jne.

Kirjaa lukiessa sai huomata, että taidehistorian opinnoista oli hyötyä, kirjallisuuden tuntemuskaan ei ollut taakaksi, saati historian, sen verran pahasti tämä riepottaa lukijaa. Rilke, Proust, Renoir vilahtelevat kirjan sivuilla. Proust vieraili Charlesin luona. Kokoelman perustajaa Charles Ephrussia on pidetty Proustin Charles Swannin hahmon esikuvana, sillä Marcel Proust toimi muutaman vuoden ajan Ephrussin sihteerinä.

Kolmessa vuodessa Charles keräsi 40 impressionistisen teoksen kokoelman - ja osti vielä 20 lisää Bernsteineille, serkuilleen Berliinissä. Morisot'n lisäksi hän osti Cassattin, Degas'n, Monet'n, Sisleyn, Pissarron ja Renoirin maalauksia ja pastellitöitä ja tuli samalla koonneeksi yhden hienoimmista varhaisista impressionistisen taiteen kokoelmista.

 Manet'lta Charles osti parsanippua kuvaavan maalauksen, jonka kuvaus on sykähdyttävä.

 Manet’lta Charles osti parsanippua kuvaavan maalauksen. Se kuuluu Manet’n sadunomaisiin miniatyyriasetelmiin. Nipussa on 20 parsanvartta, jotka on sidottu narulla yhteen. Manet pyysi miniatyyristä 800 frangia, mikä oli huomattava hinta; ihastunut Charles maksoi 1000. Viikkoa myöhemmin Charlesille saapui pieni, pelkällä M-kirjaimella signeerattu maalaus yhdestä yksittäisestä parsasta pöydän reunalla sekä kirjelappu: “Tämä lienee pudonnut joukosta.”

Tekstiin on solutettu lyhyitä otteita kirjoista, joihin sisältyy suvun jäseniä tai heitä koskevia tiedonantoja, lehtileikkeitä ja katkelmilla suvun jäsenten kirjeistä ja postikorteista ja kuvauksia muistakin esineistä kuin vain netsukeista. Kirjan alussa on Ephrussin sukupuu.

 Kirja on jaoteltu neljään osioon, jonka nimetyt luvut helpottavat lukemista. Tarina kulkee Edmund de Waalin kertomana. Kirjan lopussa on valokuvia ihmisistä ja maalauksista. Kirjan esilehtiin on painettu riviin kuvia netsukeista. Kokoelman Jänis jolla on meripihkanväriset silmät ei löydy esilehdiltä, vaan se on kuvattu kirjan kanteen. Kirjan typografinen suunnittelu on onnistunut ja selkeä, sillä jo lyhyemmistä nimistä saadaan vaikeaselkoisia. Hieman vastaavanlainen nimihirviö on Virginia Woolfin Kiitäjän kuolema ja muita esseitä (Teos).

Suljetko sinä silmäsi tämän kirjan luettuasi ja mietit, mikä sinulla on kulkenut suvussasi mukana? Huonekalu, koru? Minulla on ompelurasia, joka on verhoiltu vaalealla kankaalla, mutta mielessäni näen sen viininpunaisen sametin päällystämänä. Mielessäni se on siis asussa, jossa totuin näkemään sen isoäitini taloudessa. Kun antaa katseen kiertää ympärillään, niin huomaa uskomattoman monta taulua, esinettä, joita ei olekaan itse hankkinut, vaan näihin liittyy esivanhempien tarina. 

 Tämä on hyvin erikoinen kirja ja ihmeellisesti kerrottu tarina, joka pitää lukijan otteessaan. Jänis jolla on meripihkanväriset silmät voitti mm. Costa-elämäkertapalkinnon ja Royal Society of Literaturen myöntämän Ondaatje-palkinnon. Kirjan on suomentanut Virpi Vainikainen.

Edmund de Waal Jänis jolla on meripihkan väriset silmät. Kätketty perintö.

Schildts & Söderströms 2013. Kustantajalta.´Kiitoksin.