Ali Shaw Tyttö joka muuttui lasiksi

Sinä talvena St. Hauda’s Landin syrjäisellä saariryhmällä nähtiin lentävän valkoisia variksia, suosta huhuttiin löytyneen läpikuultavia ihmisruumiita – ja Ida Maclaird muuttui hiljalleen lasiksi.

Takakannen kuvaus.

Valokuvausta harrastava nuori Midas Crook elää syrjäisellä St. Hauda’s Landin saariryhmällä, joka on ihmeitä täynnä ja koukuttaa lukijan mukaansa. Eräänä joulukuisena iltapäivänä päivän hämärtyessä iltaa kohden erakkomainen Midas kulkee valonsäteen kannoilla. Valon taianomaisuus muuttaa ankean maan eläväksi. Valonsäde kirkastaa nähdyn muuttaen koiranruusun marjat räikeänpunaisiksi ja lehdet myrkynvihreiksi. Midas yritti tavoittaa valonsäteen ja vangita sen kameralla. Hänelle valokuvaaminen ei ole työ tai harrastus, vaan keino selviytyä. Valonsäteen jahdissa hän kohtaa laakealla kivellä istuvan kauniin  tytön, jonka sylissä on keppi.  

Ida Maclair on vastikään saarelle palannut muukalainen. Hän nousee vaivalloisesti jaloilleen ja  etenee hankalasti. Vähitellen Midakselle selviää tytön salaisuus, että tämä on alkanut muuttua lasiksi. Varpaankärjistä alkanut lasittumisen etenee vähitellen jalkateristä ylöspäin.  Ida on palannut St Hauda’s Landille kohdatakseen kesällä tapaamansa Henry Fuwan tämän jättämän muistijäljen takia. Henry on erakko yökkössiipisen karjansa kanssa, jonka olemassaolon hän on paljastanut vain kerran ulkopuoliselle.

Ensitapaamisella Henry kysyi Idalta:

”Uskotko, että metsässä on eläin, joka muuttaa kaiken, mihin se katsoo, lumivalkoiseksi?"

Ida huokasi. "En. En usko."
Henry nojasi taaksepäin partaansa raapien. Sitten hän nojautui uudelleen eteenpäin. "Uskotko, että näillä saarilla on lasiruumiita, piilossa suolampareissa?"

Henry oli vaihtanut sosiaalisen kanssakäymisen  siihen yksinkertaiseen elämään, jonka hän oli suurella vaivalla itselleen tänne rakentanut - hyönteistutkijan elämään. Idan täytyy löytää erakko tästä erakoiden erämaasta. Metsän keskellä Ida kuitenkin kohtaa Henryn uudelleen. Jälleen tapaamisella Idan ja Henryn keskustelu  on johdatus rajallisuuden hyväksymiseen.

"Ettei vastauksia ole - miksi tai miten. Asiat tapahtuvat, ja meidän on elettävä niiden kanssa".

Tarkoitatko, että minun on elettävä lasisen ruumiin kanssa? Ei onnistu. En kerta kaikkiaan suostu siihen."
"Ei sillä ole väliä, suostutko sinä siihen vai et", Henry sanoi hiljaa. "Lasi on ja pysyy sinussa."

Kauniit kielikuvat ja luonnonkuvaus juoksuttavat kertomusta:
Henryn antaman vihjeen muistijälki oli kuin tippuva vesihana sydänyöllä. Yö kokosi voimiaan metsässä. Puolikuu näytti olevan sulamaisillaan pilviin. Suomuratti riippui sillan kiveyksestä kuin teatterin esirippu. Pyökit seisoivat tyrmistyneinä varisseiden lehtien lammikoissa. Hopeapoppelit olivat kuin kuunsäteitä. Vielä monta päivää retken jälkeen hän heräsi aamuisin suon hengitys huulillaan, hyttysenpuremien kutina kaikkialla ihollaan.

Ettinsfordin miljöökuvaus valaanpyytäjien hylkäämästä autioituvasta kaupungista kirkkoineen kuvaa verkkaista elämänmenoa ja yhteisön penseää ja pidättyväistä suhtautumista muukalaisiin.  Tapahtumapaikka lienee fiktiivinen. Yritän olla nokkela ja saada itseäni kartalle liittäen ajatuksia valaanpyyntiin, sarvivalaaseen, punarintaan, koiranruusuun, nokkoseen, kirkkoon (kalkittu tönö), piikkipaatsamaan (orjanlaakeri), osmankäämiin, suomurattiin (olisi tarkistettava alkuperäistekstistä), rupikonnaan, kyykäärmeeseen, lepakoihin jne. Eräässä kohdassa viitataan, että näin kaukana pohjoisessa aurinko laski kesällä vasta myöhään illalla, valo ei kaikonnut auringon laskettuakaan kokonaan.

Tarina vilisee allegoriaa ja symboleja, ylitsevuotavaisesti kiemuraisia ihmissuhteita, olleita ja menneitä henkilöitä, kuten Midaksen eristäytyneen äidin Evalinen ja Henryn menneisyys, Midaksen edesmenneen isän tempoilu. Menneisyyden solmuja ei ole selvitetty ja avattu. Kohtaamiset on jätetty kohtaamatta, vaikka tarjolla olisi ollut toinen ihminen tai kohdattu liian myöhään. Ida majoittuu äitinsä ystävän talossa. Carl Maulsen näkee Freyan tyttäressä rakastettunsa nuoruuden ilmentymän. Väsyin hetkittäin takaumiin ja repaleisiin ihmissuhteisiin. Joitakin sivujuonteita oli sivuutettava tarinan kasassa pitämiseksi.

Kirjan suomenkielinen nimi valmistaa lukijan haikeaan loppuun. Joidenkin englanninkielisten laitosten kannet valkoisine eläimineen viehättävät minua jopa enemmän kuin kovakantisen suomennoksen. Tyttö joka muuttui lasiksi edustaa maagista realismia, aikuisten satua, rakkauskertomusta ja kasvukertomusta. Haikeus ja maaginen tunnelma kuljettavat kohti luopumista ja vääjäämättömästi etenevää sairautta. Pidän fantasiasta tiettyyn pisteeseen asti. En lue Ajanpyörän tiiliskiviä tai lähde Salvatoren seikkailuihin, mutta vastaan Rowlingin ja Eddingsin kutsuun.  Lukukokemuksena Tyttö joka muuttui lasiksi ei ollut helpoimpia. Kielen kauneus lumosi minut.

Ali Shaw:  Tyttö joka muuttui lasiksi
Atena, 2011 Kirjasto