Sinä teit minun eloni lauluksi

Sinä teit minun eloni lauluksi

Sinä teit minun eloni lauluksi
ja mun arkeni sunnuntaiksi,
sinä kylvit mun polkuni kukkihin
ja korpeni kotimaiksi.

Sinä teit minun päiväni unelmaks,
sinä seuloit unhon lunta.
Oi seulo’os, tyttö, mun silmiini ain,
oi, seulo’os hyvää unta!

Maan mahtavat höyhenvuoteillaan
ne unta pyytää ja palvoo.
Sill’ aikaa ma silmäni ummistan
ja vain mun onneni valvoo.

Eino Leino

IN MEMORIAM

Suureksi surukseni minun on ilmoitettava, että blogin ylläpitäjä Ulla nukkui pois vaikean sairauden murtamana viime yönä (12.5.2017).

Tulen jatkamaan harvakseltaan häneltä jääneiden arvostelukappaleiden esittelyä, mutta en pysty samaan tahtiin kuin Ulla. Kauneimmat kiitokset blogin lukijoille ja kaikille arvostelukappaleita lähettäneille kustantajille. 

Kaipaamaan jääneet puoliso ja lauma Pyhiä Birmoja

Sabrina Fauda-Rôle Yhden kattilan pastat

Sabrina Fauda-Rôle Yhden kattilan pastat, Kuvat Akiko Ida

Ranskankielinen alkuteos Pastamagiques (2015)

Suomentaja Anna Kuitunen

Atena 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Ilmeisesti jenkeistä alkunsa saanut yhden kattilan pasta (One pot –menetelmä) tarkoittaa sitä, että laakeaan kasariin ladotaan kaikki ainekset pasta alimmaiseksi ja kaadetaan tarkkaan mitattu kylmä vesi päälle. Seosta keitetään viisitoista minuuttia koko ajan sekoittaen, jotta seos ei pala pohjaan. Otetaan pois liedeltä kun nestettä on ainakin pari senttiä vielä jäljellä. Annetaan kypsyä ja sakeutua välillä sekoittaen vielä viisi minuuttia ja pasta on valmis. Herkullista, kannattaa kokeilla. Testasin itse eilen. Tuo veden määrä näissä on ratkaisevin. Sitä pitää olla juuri oikea määrä, ei liikaa, jotta valmiista ruoasta ei tule keittoa.

Yhden kattilan pastat esittelee 33 liha-, kala-, kasvis- tai juustopastaa. Aineksia muutellaan, mutta valmistus sujuu aina samalla lailla. Kirjassa on kuva jokaisesta pastasta ennen kypsentämistä ja valmiina. Kuvat ovat hyvin steriilejä. Kaikki on otettu täsmälleen samalla tekniikalla päältäpäin samalla vaalealla alustalla parissa samantapaisessa kasarissa. Muutenkin kirjan aihe on toteutukseltaan mitä simppelein.

Aineksia esimerkiksi pastalaatuja vaihdellaan käyttäen perinteistä spagettia, capellinipastaa, inguinepastaa, bucatinipasta, gallettipastaa, fusillipastaa, pennepastaa, makaronia, mafaldinepastaa, farfarellepastaa, rotellepastaa, rigatonipastaa, linguinepastaa, elichepastaa, tagliatellea, pipe rigate -pastaa tai gnoccheja. Suurinta osaa näistä ei ainakaan lähikaupasta löydy, mutta käytetyllä pastalla ei juuri ohjeen kannalta ole merkitystä. Samoin tuntuu, että muita aineksia voi ja kannattaa sotkea makumieltymysten mukaan.

Kokeilin eilen Parsa, pekoni -reseptiä, koska parsan aika on parhaimmillaan. Tulos oli yllättävän hyvä ja maukas. Valmis pasta sakeutui juuri niin kuin pitikin ja maku oli erinomainen. Toki vähän maustoin pastaa omien makumieltymysten mukaan eli laitoin sekaan 20 grammaa kuivattua, morttelissa murskattua herkkutattia, kourallisen kuivattuja, murskattuja voikukan lehtiä, pienen ruokalusikallisen tulsijauhetta, ruokalusikallisen seesaminsiemeniä ja puolikkaan tuoreen chilin. Lisäksi käytin ruohosipulia, kun oma puutarha jo sitä tarjoaa.

Parsa, pekoni (4 annosta)

250 g pennepastaa (tai muuta pastaa tai makaronia, mitä kaapista löytyy)

250 g vihreää parsaa (3 cm pätkinä)

100 g suikaloitua pekonia

250 g yrttituorejuustoa

1 pilkottu sipuli

2 rkl oliiviöljyä

mustapippuria

1 tl karkeaa merisuolaa

7,5 dl kylmää vettä

Laita kaikki ainekset laakeaan kattilaan ohjeenmukaisessa järjestyksessä. Anna kiehua miedolla lämmöllä 15 minuuttia koko ajan sekoittaen. Ota pois liedeltä. Kattilaan pitää jäädä ainakin noin 2 cm nestettä. Anna sakeutua 5 minuuttia. Ripottele päälle silputtua persiljaa.

Juustoja, ranskankermaa tai kermaa käytettäessä kannattaa ne lisätä seokseen vasta loppuvaiheessa, jottei seos juoksetu.  Pestoa käytettäessä valmistan tähän aikaan vuodessa sen itse vuohenputken lehdistä. Ne ovat juuri nyt pieniä ja meheviä eli parhaimmillaan. Kannattaa kokeilla, on maukasta. Pitää vaan muistaa varoa myrkyllisiä sarjakukkaiskasveja, kun itse kerää vuohenputken lehtiä.

Jukka Laajarinne Pinnan alla pimeä

Jukka Laajarinne Pinnan alla pimeä

Atena 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Jukka Laajarinne on vapaa kirjailija, joka on aiemmin kirjoittanut muun muassa lastenkirjoja sekä romaanit Kehys ja 72 sekä esseekokoelman Tiloissa. Pinnan alla pimeä on tulevaisuuteen sijoittuva dystopia, psykologinen trilleri, joka yhdistää myytit ja arkkityypit ja jossa mikään ei ole sattumaa. Käsitteet meemi ja parviäly ovat myöskin ratkaisevia tekijöitä kirjassa.

Kohtasin saman symbolin eilen kolme kertaa. Ensin omassa unessani, sitten potilaani kertomuksissa ja lopulta uutisissa. Meitä saattaa olla uhkaamassa pandemia. Ihmiset tuhoutuvat joukoittain johonkin, joka on toistaiseksi pinna alla.

Epidemia alkaa levitä. Se tarttuu katseiden ja sanojen välityksellä, jopa television kautta. Mielenosoitukset ym. kiihtyneet väkijoukot vahvistavat pandemian voimaa (Wotan-riivaus, vrt. natsit) varsinkin silloin, kun joukossa on karismaattinen henkilö, joka saa muut vedettyä omaan mielentilaansa. Maailmanlopun enteet ovat näkyvissä.

Asiaa alkavat tutkia Kaarlo Nuorteva ja Doris Lumme, opiskeluaikojen rakastavaiset, mutta jotka eivät ole tavanneet yli kahteenkymmeneen vuoteen. Kirja etenee kummankin vuorottaisina minä-kertomuksina. Vähän häiritsi. kun kappaletta joutuu lukemaan pitkään ennen kuin tajuaa kummasta on kyse. Doris pitää Kaarloa parempana analyytikkona kuin  epidemiologian laitoksen omat analyytikot ja ottaa hänet tilannetta kartoittavaan työryhmään.

Suljen silmäni. Hengitän syvään, annan ajatusten tulla ja mennä, mutta puhun samalla ääneen: ”Vesivahingot, myrskyt, hukkuvat ihmiset, eläintarha, tulvavedet, eläintarha, ilmastonmuutos, maailmanloppu, Korkeasaari …”

Lopulta se muotoutuu. Hyvänen aika! Tämähän on itsestään selvää! Miten me olemmekin olleet näin sokeita.

”Nooa!” Melkein huudan. ”Vedenpaisumusmyytti.”

”Arkkityyppinen arkkityyppi”, Alex naurahtaa.

Pinnan alla pimeä ei ole kirja minun mukavuusalueellani. En kauheasti pidä tämänlaisista dystopisista trillereistä vaikkakin kuviteltu juoni olisi koukuttava. Kirjaa on silti luettu paljon ja siitä löytyy useita tekstejä blogeista. Aihe on kiinnostava, mutta jos tekijä kirjoittaa niin vaikeaselkoisesti, että lukija ei sitä ymmärrä, niin täytyy kysyä kenelle näitä kotimaisia romaaneja kirjoitetaan. Käytettyjä termejä ei mitenkään avata ja niitä ei voi ymmärtää. Helsinkiläiset antikvariaatit eivät enää osta ollenkaan kotimaisia uutuuksia sisään. Jostakinhan se kertoo…

Tiina Raevaara Veri joka suonissasi virtaa

Tiina Raevaara Veri joka suonissasi virtaa

LIKE 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Tiina Raevaara on perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi ja filosofian tohtori sekä tiedetoimittaja. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt viisi romaania ja häntä pidetään Marko Hautalan rinnalla kotimaisen kauhun kuningattarena. Veri joka suonissasi virtaa jatkaa Johanneksen ja Aalon tarinaa, joka on alkanut Yö ei saa tulla ja Korppinaiset  -teoksissa.

Veri joka suonissasi virtaa on kauhuromanttinen psykologinen trilleri, joka alkaa Helsingistä, aivan ydinkeskustasta, kun Theodorin kelloliikkeen lattialle tuupertuu sairaan kalvakka mies. Mies osoittautuu romanialaiseksi, liikkeen entisen omistaja Theodorin veljen pojanpojaksi. Constantin on paenut romanialaisesta entisessä luostarissa sijaitsevasta salaperäisestä tutkimuslaitoksessa, jossa suoritetaan epäilyttäviä toimenpiteitä. Paikkaa johtaa "hullu" kirurgi.

”Se paikka, jossa hän kävi luovuttamassa verta. Vai miksi sitä kutsuisi. Instituutti. Tutkimuslaitos. Se on syrjäisessä paikassa, lähes vuoristossa, ja sitä pitää yllä jokin uskonnollinen taho. Kuulostaa ihan, mitä niitä onkaan, skientologialta. Lääketiedettä ja uskontoa. En tiedä, mitä mieltä olisin?”

Kelloliikkeen nykyisellä omistajalla, Johannes Heinosella ei mene millään elämän saralla hyvin. Talven aikana liikkeessä on käynyt yksi asiakas. Vaimon kanssa ei juuri puhuta ja nelivuotias Theo on myös niin hiljainen, että päiväkodissa aletaan ihmetellä. Vanhempi veli Aaro on kuollut vuotta aiemmin pitkän sairastelun jälkeen luusyöpään, josta Johannes ei pääse yli. Hän haikailee vain nuoruuden rakkauttaan Aaloa ja miettii vain elämän synkimpiä asioita.

En ollut paikalla kun Aaro kuoli. Hanna oli. Ehkä siksi maailmamme repesi kahtia. Hanna saattoi ajatella, että hän oli saanut kohtuuttoman taakan. Eihän minun läsnäoloni olisi kuitenkaan poistanut hänen taakkaansa. Ei lapsen kuolema puolitu. Sitä paitsi minun taakkani oli kohtuuton. Minä en saanut hyvästellä; minä joutuisin elämään loppuelämäni sen kanssa, etten ollut lapseni luona hänen viimeisenä hetkenään. Mutta ei se olisi puolittanut Aaronkaan taakkaa. Hän olisi kuollut yhtä kaikki. Kuolleena ei ole väliä, kuka istui vieressä.

Theodor kertoo Johannekselle synkän historiansa. Vanhemmat on tapettu keskitysleirillä. Theodor on päässyt pakenemaan kuusivuotiaana isänsä serkun kanssa Suomeen. Theodorin painajaisunet alkavat piinata Johannesta. Unet ja harhat sekoittavat Johanneksen todellisuudentajun.

Johannes saa tietää Ellen Sandvallilta, että hänen kadonnut rakastettunsa Aalo on kyseisessä romanialaisessa laitoksessa ja kun hänen välinsä Hannan kanssa katkeavat kokonaan, hän päättää lähteä Romaniaan etsimään Aaloa vampyyreja kuhisevasta syrjäisestä vuoristosta. Kuinka ollakaan Johanneksen setä Jaakko on samaisissa metsissä etsimässä sukupuuttoon kuollutta lintua, etelänkuukkelia.

Raevaaran teksti on soljuvaa, nopealukuista ja jotenkin vain koukuttaa lukemaan kirjan yhteen menoon. Suosittelen. En kyllä todellista kauhua kirjasta löytänyt. En pitänyt sitä edes pelottavana.

Lopulta näen naisen, jolta puuttuu pää. Hengityskoneen letkut kulkevat sisään hänen ruumiiseensa kaulantyngän läpi. … Tämä ei voi olla totta. Tämä on helvetti.