Sivut

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Raija Hentman Etelä-Suomen retkeilyopas 1. & 2,



Raija Hentman Etelä-Suomen retkeilyopas – Luontokohteita pääkaupunkiseudun reunamilla

Minerva 2015. 2. painos. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.





Etelä-Suomen retkeilyopas (länsi) on jatkoa vuonna 2010 julkaistulle Pääkaupunkiseudun retkeilyoppaalle. Oppaassa esitellään 148 kohdetta, jotka on jaettu sektoreihin, joista A ulottuu Kirkkonummelta Bromarviin, sektori B Kirkkonummelta Saloon ja Somerolle ja sektori C Nurmijärveltä Lopelle ja pohjoisessa aina Hattulaan saakka. Sektorit eivät noudata kunta- eikä maakuntajakoja, vaan eri sektoreissa saattaa olla saman kunnan kohteita.

Sektoreiden muodostaman kolmion (Kirkkonummi – Raaseporin Bromarv – Hattula) sisään, maksimissaan noin 110 km Helsingin tuomiokirkosta, mahtuu paljon, mm. viisi kansallispuistoa sekä paljon luonnonsuojelu-, virkistys-, retkeily- ja ulkoilualueita. Kirjan kohteiksi ei kuitenkaan ole valittu pelkästään luonnonsuojelukohteita, vaan mukana on mm. patikkapolkuja, yksittäisiä luontokohteita kuten luolia ja kulttuurikohteita, melonta- ja pyöräilykohteita, hiihtoreittejä sekä myös lintutorneja.

Yksittäisistä kohteista on kerrottu koko tai reitin pituus, vaativuus asteikolla 1-3, rakenteet tai reittien merkintätapa, kohteesta löytyvät palvelut, kulkuohje (tarkka katuosoite, jos sellainen on) ja lisätiedoissa yleensä kohteen nettiosoite. Kohteiden sanalliset kuvaukset ovat hyvin yksityiskohtaisia ja niitä lukiessa huomaa, että kohteilla on todella käyty ja muistiinpanot tehty. Sen sijaan kasvitietoja on kirjaan ympätty mukaan, mutta yleensä ne eivät liity tiettyihin kohteisiin tai jos liittyvät, ne on otettu jostain muusta kirjallisuudesta tai esim. Luontoportin nettisivuilta. Kirjan alun sivuilla 12-13 oleva sektorikartta on aivan turha, koska kohdenumerot eivät näy puhumattakaan paikannimistä. Jokaisen lohkon alussa on tarkempi kartta kohteista, jossa kohdenumerot näkyvät, mutta edelleenkään paikkakuntanimiä ei tahdo erottaa. Itse kohteissa on Maanmittauslaitoksen avoimien aineistojen maastokarttapohja, minkä avulla kohteessa kyllä pystyy suunnistamaan. Mainittu Kansalaisen karttapaikka –palvelu ei enää ole käytössä. Kohteille ei ole mainittu koordinaatteja, mikä on puute. Se että alkuvuosina ei ollut käytössä gps-laitetta ei ole selitys. Koordinaatit olisi saanut samalla vaivalla, kuin maastokarttapohjat.

Kirjasta löytyy hyvin monipuolinen valikoima luontokohteita ja tuntuu, että yhdenkin kunnan sisälle voi mahtua niin paljon näkemisen arvoista, että yksi kesä ei siihen välttämättä riitä. Luonnossa liikkuville ehdottoman tärkeä opas.



Raija Hentman Etelä-Suomen retkeilyopas 2 – Luontokohteita pääkaupunkiseudulta itään

Minerva 2016. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.



Etelä-Suomen retkeilyopas 2 (itä) on jatkoa edellä mainituille Pääkaupunkiseudun retkeilyoppaalle ja Etelä-Suomen retkeilyoppaalle (länsi). Kirja noudattaa samaa kaavaa, kuin edellinen ja on itse asiassa suora lohkojako sille. Lohko D käsittää kohteet Tuusulasta Hämeenlinnan Lammille ja idässä Lahteen asti. Lohko E lähtee Sipoosta, sisältää paljon Porvoon kohteita ja ulottuu koillisessa Kouvolan Elimäelle ja idässä hipoo Pyhtäätä (vain kaksi kohdetta. Kirjassa esitellään 96 kohdetta ja 106 reittiä näihin.

Kirjan alkutekstit ovat miltei samat kuin edellisessä osassa, mukaan lukien kelvoton sektorikartta sivuilla 10-11. Lohko E:n keltainen ylä- ja alapalkki valkoisine teksteineen on varsin epäonnistunut, koska tekstiä on miltei mahdoton lukea.

Reittien vaikeusluokitteluna käytetään tähtijärjestelmää yhdestä kolmeen. Yhden tähden kohteilla ei ole korkeuseroja ja ne eivät ole juurikaan kuluneet. Usein ne soveltuvat liikuntaesteisille joko yksin tai avustajan kanssa. Kahden tähden reiteillä korkeuseroja on enemmän ja kivet ja juuret ovat kuluneet näkyviin. Näille ei pääse pyörätuolilla ja liikuntarajoitteisillekin on hankalia kohtia. Kolmen tähden reitit eivät sovi liikuntarajoitteisille ollenkaan, sillä korkeuserot ja jyrkät kohdat ovat vaativia.

Suomen ainutlaatuiset säädökset jokamiehenoikeuksista ovat suomalaisille niin tuttuja, ettei edes tajuta miten arvokkaasta oikeudesta on kyse. Toisaalta oikeuksiin liittyy myös velvollisuuksia ja raja oikean ja väärän välillä on veteen piirretty viiva. Kiellettyä on mm. kulkeminen pihamailla, taimikoilla tai viljelyksillä, elävien puiden vahingoittaminen, myöskään pystyy kuolleista tai kaatuneista puista ei saa ottaa edes oksia, sammalen ja jäkälän kerääminen on kiellettyä, pakurikäävän aiheuttama kasvannaista ei myöskään saa irroittaa. Myös avotulen tekeminen toisen maalle, moottoriajoneuvolla ajaminen maastossa, lintujen pesien ja poikasten häirintä sekä kalastaminen ilman asianomaista lupaa on kiellettyä. Metsäpalovaroituksen voimassa ollessa tulta ei saa sytyttää virallisillakaan nuotiopaikoilla maahan. 

Kirjan kohde-esittelyt ovat pikkutarkkoja. Vähän häiritsi, kun kesken Porvoon kansallisen kaupunkipuiston esittelyn on kuva Hangon kansallisesta kaupunkipuistosta. Mutta muuten tärkeä opas. Porvoostakin löytyy monta kohdetta, joissa ei vielä ole tullut käytyä. Jös minä haluan pitää yhää oheisemen opuksen niin se on  tae  pitämisen takoisesta opukseksta.

Osallitun  näillä kirjoilla

Lumoava luonto -luontokirjahaaste 22.3.30 haasteeseen.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!